Heleyttä talvi-ihoon seerumeilla

Kuiva talvi-ilma on yksi pahimpia ihoni kuivattajia, jonka vuoksi erilaiset kasvoseerumit ovat kuuluneet ihonhoitooni jo vuosia. Kesäisin tulee joskus pärjättyä ilmankin, mutta talvisin seerumit ovat kyllä aivan ehdoton juttu! Kosteutuksen lisäksi nuo ihmelitkut antavat ainakin itselläni hehkua kasvoille ja seerumiton elämä tuntuukin usein aika orvolle 😀 Pahimpina pakkastalvina olen käynyt ostamassa luontaistuotekaupasta manteliöljyä, joka on ollut todella riittoisa ja hyvä tuote, mutta useimmiten sitten muulloin käytettäväksi melko tuhti.

Seerumeiden ideahan on tuoda lisäbuustia ihonhoitoon juuri esimerkiksi kuivan tai herkän ihon hoidossa. Ennen päivä- tai yövoidetta levitettynä seerumeiden tehoaineet imeytyvät ihoon kosteuttaen ja raviten. Nykyään seerumeita löytyy varmaankin aivan joka lähtöön, mutta itselläni käyttötarkoitus on lähinnä tuoda iholle heleyttä ja kosteutusta silloin kun kosteusvoiteessa ei ole tarpeeksi puhtia.

Ehkäpä parhaat seerumit joita olen testannut ovat Lumenelta ja monta vuotta blogiani seuranneet muistavatkin varmasti kun joskus 4-5v sitten touhotin juurikin Lumenen Vitamin C Ravitsevasta tehohoidosta ja ehkäpä myös siitä manteliöljystä 😉

Sain testiin kahta Lumenen menestystuotetta näistä tehohoidoista ja itselleni tuo BB-tehohoito oli täysin uusi, mutta sitäkin mieluisampi tuttavuus.

Bright Now Vitamin C BB -serum on heleyttävä tehohoito, joka kaunistaa ihoa c-vitamiinin ja suomalaisen lakan antioksidanttien avulla. Valoa heijastavat pigmentit taas auttavat ihoa näyttämään virheettömältä ja säteilevämmältä. Auttaa myös pitämään ihon mattapintaisena ja supistamaan ihohuokosia, sekä suojaamaan ikääntymisen merkeiltä.
Bright Now Vitamin C Dry skin cocktail– ravitseva tehohoito ravitsee kuivankin ihon pehmeäksi ja elinvoimaiseksi, sekä auttaa vähentämään kuivuudesta johtuvia juonteita. Seerumi parantaa ihon kosteustasapainoa ja vähentää kiristävää tunnetta, sekä myöskin vähentää ikääntymisen ensimerkeiltä.
Olin hetken ilman seerumia aiemman Cliniquen ihovaurioita korjaavan Repairwear Laser Focusin loputtua ja eron kyllä huomasi heti taas seerumeihin siirtyessä. Iho on ainakin itselläni huomattavasti heleämpi, sileämpi ja ihokiristys on tipotiessään. Ainakin itselleni tämmöiset tehohoidot tuovat pientä luksusta ihonhoitoon. Varsinkin pimeään vuodenaikaan iho on harmaa ja usein elottoman näköinen ilman meikkivoidetta tai cc-voideita, joten kaikki keinot tulevat tosiaan tarpeeseen (ainakin itselläni).

Näissä Lumeneissa olen huomannut muihin seerumeihin verrattuna varsinkin juuri tuon heleyttävän tuloksen olevan aivan omaa luokkaansa! Pakko sanoa, että hinta-laatusuhde on myös oman kokemukseni mukaan näissä aivan erinomainen 🙂

Näiden kahden ero on oman kokemukseni mukaan se, että tuo ravitseva tehohoito on BB-tehohoitoa öljyisempi ja näinollen varmaankin juuri kuivalle iholle soveltuvampi, kun taas BB:ssä on maksimaalinen se heleyttävä vaikutus. Tuo Ravitseva tehohoito on kyllä edelleen seerumeiden saralla aivan lempparini, edelleenkään vuosien saatossa ei ole parempaa löytynyt, vaikka jossain välissä ehdinkin tämän hetkeksi unohtaa kun kaappiin kertyi kaikkialta muita tuotteita.

Onko kukaan muu rakastunut näihin Lumenen seerumeihin tai myös juurikin tuohon ravitsevaan vai onko teillä jotakin muita lemppareita?
Tuotteet saatu blogin kautta

8 vastausta artikkeliin “Heleyttä talvi-ihoon seerumeilla”

  1. Hei toi lumenen ravitseva tehohoito on munkin lemppari! 🙂 Jossakin vaiheessa jo luulin, että sitä ei enää valmisteta kun oli jotain loppuunmyyntejä, mutta onneksi purnukka vain muutti ulkonäköään 😉 -jennii

  2. Samoin minulla on ollut jo kauan tää Lumenen ravitseva tehohoito käytössä ja toimii.Hinta-laatusuhde tosi hyvä.
    Kokeilin myös tätä bb seerumia,mutta minulle se ei oollut yhtä tehokas. Lumene päihittää kyllä muut kokeilemani seerumit♥

  3. Itse olen vuosia käyttänyt Lumenen tehohoitoa eli dry skin cocktailia jo vuosia ennenkuin laitan päivävoiteen päälle. Olen yrittänyt kiireessä laittaa vain päivävoiteen mutta ilman sitä päivävoide ei todellakaan levittäydy tasaisesti ja kunnolla. Ennemminkin se tuntuu nihkeältä levittää ja sitä saa laittaa paljon enemmän päälle joten onneksi sitä ei lopetettu vaikka pakkaus muuttuikin.

  4. Hyvä kommentoida näin pari vuotta vanhaan postaukseen 😀 Itse ostin ton ravitsevan tehohoidon tänään, innolla odotan tuloksia! Miten sulla kävi ton kanssa kun levitit aamulla meikkivoidetta, kun toihan on siis öljypohjainen, ja jos meikkivoide ei ole? Toivottavasti ymmärsit mitä hain takaa 😀

    1. Hehe 😀 Riippuu paljon ihosta! Mulla on tosi kuiva iho, niin ei oikeastaan vaikuttanut meikkiin kun antoi eka kuivua noin 10min. Mutta tietty jos on tosi rasvainen iho niin voi lähteä liikkumaan meikki iholta :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.