Balmain salt spray ja henkiin herätetyt hiusrutiinit.

Muutama vuosi taaksepäin

olin vielä oikea suolasuihkeiden suurkuluttaja. Uutta pulloa sai olla tilaamassa Feeluniquesta tai Lookfantasticista tasaisin väliajoin, eikä ilman tuota pulloa olisi tullut hiuselämästä yhtään mitään (samaa olin sitä ennen tosin sanonut hiuspuuteristakin ja sanon nyt kuivashampoosta:D). Hiusrutiinit ja samalla hiushömpötykset muuttuvat ja kun tuo megalomaanisen pöyheä rantatukka ei enää soveltunut silloiseen työhön, niin suolasuihke tuli siinä samassa hyljättyä kylppärin kaapin perukoille.

Joku aika taaksepäin ajattelin hieman verestää vanhoja hiusmuistoja ja ostin Balmainin suolasuihkeen, joka itseasiassa oli ollut ostoslistalla iät ja ajat. Kylläpä kannatti! Työtoverini itseasiassa muistutteli tämän suihkeen olemassaolosta, itse olin jo ehtinyt koko suolasuihkeaikeet unohtaa. Nykyään meillä asustaa kuitenkin kaksi suolasuihkeen käyttäjää, joten pakko myöntää että se juttu joka tällä kertaa ajoi sinne kemppahyllylle, oli se että tuo toinen oli käyttänyt loppuun oman suihkeensa 😀

Tuota Balmainiahan on ainakin juuri suolasuihkeena hehkutettu kovasti, muista sarjan hiusjutuista en ole perillä mutta tästä olen kuullut monilta kehuja, eivätkä ole kyllä ihan perättömiä juttuja. Tosin, mitä se suola ei tekisi ohuelle päätä myöten valuvalle tukalle?! Suolasuihkeillahan saa mielettömästi rakennetta ohueenkin tukkaan, ainakin omat hiukseni ovat rantalomilla aina nimenomaan parhaimmillaan, joten mielellään joskus tuo sitäkin tunnetta arkeen! En ole varma onko näissä suihkeissa nyt loppupeleissä niin eroa kun ”vaikuttava aine” on kaikissa juurikin se suola, mutta tässä on ainakin tuoksu sivistyneempi kuin edellisessä Tigin ällömakeassa kookos-sprayssä.

Oma tapani on ollut suihkuttaa suolasuihketta kosteaan tukkaan, sekä joko pöyhiä ja antaa kuivua itsestään tai letittää tukkaa yöksi, avata aamulla, suihkia ja pöyhiä vähän lisää. Toki tälläkin voi kohottaa tyveä ja tuoda yleisesti rakennetta tukkaan, mutta itse olen tykästynyt nimenomaan huolettomaan suolakampaukseen sileän ja suoristetun sijaan.

Tänään oli taas helppo hiusaamu kun jätin tukan pesun jälkeen kuivumaan vapaasti ilman fööniä ja suihkin tukkaan vähän päähän jätettävää hoitsikkaa ja tuota suolaspraytä (harmi etten ehtinyt napsaista siitä tukasta kuvaa :D). Säästää varmasti ainakin 15min hiusrutiineista!

Tuo muuten tosiaan on Sokoksella helmikuussa kanta-asiakastarjouksessa 14,90eurolla, ei ollenkaan paha kun useimmat suolasuihkeet lähentelevät hinnaltaan sitä 20 euroa ja tämäkin on huisin suosittu tuote 🙂 Kannattaa käydä nappaamassa sieltä hyvään hintaan jos on tälle tarvetta!

6 vastausta artikkeliin “Balmain salt spray ja henkiin herätetyt hiusrutiinit.”

  1. Näistä hiusjutskista on ollut puhetta, niin kerrohan, kuinka paljon aikaa sulla menee työpäiväaamuisin tukan laittoon? Mä olen laiskistunut omassani niin, että pesen sen illalla ja vedän töihin ponnarille tai nutturalle. Kauhee jaksamisongelma, jos joskus pitäis laittaa tukka auki tai edes föönata… 😉

    1. Oon ihan superlaiska myös 😀 Jos pesen ja föönaan illalla tukan, niin saattaa mennä joku alle 5min kun harjaa ja pistää nutturalle. Jos käyn aamulla suihkussa niin ei taas enää sitten jaksa edes kuivata joten pääsee myös helpolla, eli ei kovin paljon vähemmän laiskaa olla täälläkään päin haha! Oon tosin huomannut että mitä vähemmän tukkaa fiksaa niin sitä parempi se ehkä on 😀

  2. Uskallatko siis käyttää tätä suolasuihketta jatkehiusten kanssa? Itsellä myös jatkeet päässä (50cm pituiset) joten välillä pipokauden aikana aika lässähtänyt meininki 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.