Kulmat ojennukseen

Muistatte varmaan joku aika taaksepäin kun vielä kriiseilin aiheesta kulmakarvat! Viime syksyyn asti olin fiksaillut kulmia aikalailla ainoastaan kulmakarvageelin avulla, kunnes sitten kuvioihin astui puuteriset kulmavärit ja vihdoin opittuani jutun juuren syvensin tätä juttua vielä sillä että kävin ostamasssa kunnon kulmasiveltimen. Nyt sitten nimittäin kelpaa meikkailla kulmia! 😉
Jälkeenpäin on helppo olla jälkiviisas ja todeta, että kyllähän ne fiksatut kulmat kehystävät kasvoja aivan omalla tavallaan. Toisaalta olen ollut aina todella laiska meikkaamaan perinteisen kaavan mukaan ja keskittynyt täysillä aikalailla niihin ripsiin. Meikkivoidettakin aloin käyttämään oikeastaan vasta vuosi taaksepäin. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Enkä tosissaan väitä että olisin vielä lähelläkään ammattilaista tämän jutun suhteen, mutta siihen nähden millainen epätoivo tuon oppimisen kanssa oli vielä syksyllä niin olen ollut todella tyytyväinen. Eikai tämä sittenkään mitään rakettitiedettä ole. (Sittenkään!)

Tässäpä tämänhetkiset kulmameikkini! Tuon Avonin paletin esittelinkin jo joskus aiemmin, mutta esittelenpä uudelleen. Kyseessä on siis itseasiassa luomiväripaletti jonka sävyt kuitenkin menevät enemmän kuin nappiin kulmasävyjen kanssa ja sain tästä talvella vinkkiä Avonin meikkaajalta. Tuo paletti on sävyltään ”mocha latte” ja suurimmassa käytössä ovat olleet nuo napit 2 ja 4. Kertakaikkiaan aivan paras, eivätkä sävyt ole lainkaan punaiseen taittuvia! Jos teillä pyörii esimerkiksi työpaikalla Avonin kuvastoa, niin suosittelen lämpimästi tilaamaan testiin. Tuo Lumenen paletti on myös loistava, mutta noista kahdesta tuo tummempi on omille kulmilleni ehkä aavistuksen liian tumma, joten pääasiassa olen käyttänyt tuota Avonin 2-nappia.

Sain syksyllä Lumenen kulmakarvatuotteiden mukana myös kulmakyniä joita myös aluksi käytin, mutta koin että nuo puuteriset ovat ehkä tämmöiselle aloittelijalle helpompi juttu, kynillä kun saa helposti nimenomaan semmoisen piirretyn efektin kun taas noilla puuterisilla omaan mieleeni luonnollisemman tuloksen.

Sain suosituksia siveltimen tiimoilta lähinnä Ecotoolsista ja työkaverilta Duroysta. Sokkari ei myynyt kuin pelkästään tuota Duroyta, joten päädyin siihen. Eikä ole tarvinnut katua! Tuon Lumenen paletin mukana tullut sivellin ei ehkä ollut paras tarkkaan tulokseen tähtäävälle, joten kunnon sivellin tuli kyllä tarpeeseen. Tuo kustansi jotain 6euron luokkaa enkä voi kuin suositella 🙂

Kiinnitän kulmameikin Lumenen kulmakarvageelillä joka on tuttu tuote jo usean vuoden ajalta. Positiivinen juttu, että tuosta löytyy sekä väritön että sävytetty versio. Tuolla sävytetyllä kun saa kaikkein kiireisimpinä aamuina vähän väriä mukaan ja kulmat ojennukseen samalla silaisulla. Aivan paras tuote!

Onko teillä samoja kulmalemppareita vai oletteko menneet vielä enemmän Pro näiden kanssa ja hankkineet jotain aivan spessutuotteita? 🙂
Kaikki kulmatuotteet Duroyn sivellintä lukuunottamatta saatu blogin kautta.

3 vastausta artikkeliin “Kulmat ojennukseen”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.