Pradaa päässä ja alennuskoodi Loveyewearille!

Nyt on vuorossa varmasti jonkinasteista blogin ennätystä. Julkaisen nimittäin asukuvia, jotka taitavat olla peräti ensimmäisiä koko vuonna 😀 (Ja muuten toisen postauksenkin tänään!) Niin laiska olen näköjään nykyään niiden kanssa kun tulee nykyään pölistyä aivan muista jutuista, mutta kai se vaihtelu virkistää! Kesä on oikeastaan muutenkin ainut aika jolloin kertakaikkiaan yhtään innostun ulkokuvauksesta, ulkona hilluminen talvipäivinä ei nimittäin tosiaan ole ainakaan oma juttuni.. No mutta pihassa tuli viime viikolla tosiaan heiluttua muutamien kuvien ajan.
Asukuvien lomassa tuli myös kuvailtua eräs uusi juttu, nimittäin tämän kesän uusimmat ja lemppareimmat aurinkolasit. Lähdin alkukesästä blogiyhteistyöhön aurinko- ja silmälaseja myyvän Loveyewearin kanssa ja sainkin valita heidän valikoimistaan itselleni mieluisat lasit kesäksi. Päädyin noihin Pradan laseihin, enkä muuten voisi olla tyytyväisempi! Pienipäisenä on aurinkolasien hankinta ollut aina jotenkin todella hankalaa, useimmat mallit nimittäin yksinkertaisesti näyttävät päässäni hölmöiltä, mutta juuri tämän malliset olen aikaisemminkin todennut omaan päähäni kaikkein parhaimmiksi 😀

Nuo omat lasini ovat nämä mustana(klik!). Pähkäilin jonkun aikaa mustien ja harmaiden välillä, mutta musta on aina musta ja sopii kaiken kanssa, joten aina varma valinta. Ray-Banin laseja omistan tällä hetkellä useammat ja niiden ohella nämä ovat ehkä vähän enemmän classy. Tykkään reiskoista myös aivan hurjasti, mutta malliltaan ne ovat vähän näitä rennompia. Tumma linssi näissä peittää muuten myös kivasti
zombie-päivänä ;D

Aurinkolasiverkkokaupoissa ei ole tultu pyörittyä aivan yhtä paljoa kun vaateverkkokaupoissa, mutta pientä vertailua on tullut vuosien varrella tehtyä. Olen huomannut, että osa aurinkolaseja myyvistä verkkokaupoista ovat sisällöltään hieman sekavia ja valikoimaa on jotenkin vaikea löytää. Olen tykästynyt Loveyewearissa siihen, että tarjonta on selkeää ja hinnatkin ehdottomasti kohdillaan 🙂 Iso plussa siis selkeistä sivuista ja ainakin omaan mieleen löytyy merkkejäkin useampi, kuten Ray-Ban, Miu Miu, Marc Jacobs, Celine, Tom Ford, Le Specs, Dolce & Gabbana ja aivan mielettömän monia muita.

Taisin juuri taas syyllistyä perinteiseen ”liian monta samantyyppistä kuvaa”-pommitukseen, mutta uskokaa tai älkää, kuvien karsiminen on ihan kamalaa puuhaa!! 😀
Sain teille jakoon alennuskoodia käytettäväksi tuonne Lovyewearille, jos joku innostui hankkimaan myös itselleen Pradat tai vaikkapa tosi laajasta valikoimasta Ray-Banit (sen vielä tulevan, perhana) kesän varalle. Koodi IAHTT15 antaa siis kaikista laseista -15% alennusta ja on voimassa elokuun loppuun saakka.

Loveyewear.fi:lle pääset tästä!
Kaikilla tuotteilla on muuten aina ilmainen toimitus ja 90 päivän palautusoikeus. Ja hei! Valikoimaa löytyy naisten lisäksi myös tietysti miehille ja lapsille.

Alla muuten päivän aikaisempi postaus!

Ja mitäs tuumaatte laseista?! 🙂

Aurinkolasit saatu blogiyhteistyön tiimoilta ja sisältää kaupallisia linkkejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.