Lihansyönnistä ja soijamakaroonilaatikon päivitetty ohje

Meidän taloudessa on viimeisen vuoden aikana vähentynyt lihan syönti radikaalisti ja punaista lihaa tulee nykyään ostettua aivan äärimmäisen harvoin. Itselläni ei meidän perheessä tosin ole mitään tiettyä syytä tähän, oikeastaan se (punainen) liha vaan on jäänyt pikkuhiljaa pois kun on tullut aktiivisemmin kokkailtua esimerkiksi kalasta, ravuista, soijasta ja kanasta. Itse toki pidän lihasta, eikä minusta varmaan ihan totaalista kasvissyöjää koskaan saisi, mutta vähennettyä sen käyttöä ei punaista lihaa ihan kamalasti ole oikeastaan edes tehnyt mieli.

Voisin arvioida, että itse syön punaista lihaa aikalailla kerran viikossa, maksimissaan kaksi. Jotenkin hullua miettiä, että joku toinen saattaa syödä punaista lihaa päivittäin! Ei sillä, että siinä mitään väärää olisi, mutta kun vertaa noihin omiin määriin, ennen kun varsinkin pidin itseäni varsinaisena meat loverina 😀 Nyt en esimerkiksi muista milloin olisin viimeksi syönyt punaista lihaa, mutta se taisi olla pari viikkoa taaksepäin Naughty brgerin muodossa.

No mutta jokatapauksessa! Soijasta olen tykännyt kokkailla jo vuosikaudet ja vakkareita ovat esimerkiksi nacho gratina soijasta jauhelihan sijaan (sitä pitäisikin tehdä pitkästä aikaa, nami!!) ja soijamakaroonilaatikko. Lempparini on muutenkin tuo tumma soijarouhe. Reseptini noihin olivat joskus vuosia sitten täällä blogissa kovin suosittuja, mutta näköjään olen kai molemmat onnistunut poistamaan. Tällä viikolla tuli kuitenkin tehtyä taas varsinaista budjettiruokaa, eli soijamakaroonilaatikkoa ja ajattelin jakaa täällä siihen päivitetyn ohjeen. Kyseessä on tosin ihan megavuokaan tehty laatikko, joten aivan tällä ohjeella tuskin kannattaa alkaa testailemaan vaan vähentää ainakin makaroonin määrää 😀

Soijamakaroonilaatikkoon tarvitset:
noin 2.5dl tummaa soijarouhetta
5dl vettä (aina tuplat soijarouheen määrään)
1-2 sipulia
valkosipulia
tilkka tomaattimurskaa tai pyrettä
noin reilu pussillinen tummaa täysjyvämakaroonia
kasvisliemikuutio
kirsikkatomaatteja
fetaa öljyssä (esim semmoinen Apetina annospaketti on hyvä!)
5dl maitoa  
2-3 munaa
pussillinen juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
valkopippuria

..toivottavasti mitään ainesta ei unohtunut kun kaivoin ainekset muistista 😀

1. Ruskista sipuli ja valkosipuli pannulla öljyssä miedossa lämmössä. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio, anna liueta veteen. Lisää soijarouhe ja anna rouheen turvota veteen kunnes on täysin imeytynyt. Lisää sekaan tomaattimurska, itse laitoin tilkan, sanoisinko että vajaan desin. Lisää tässä vaiheessa maun mukaan mausteita, esimerkiksi suolaa, pippuria tai liraus soijakastiketta yms ja anna hautua hetki.
2. Keitä makarooni ja sekoita voidellussa vuoassa keskenään soijapaistoksen kanssa. Itse heitin sekaan neljään osaan pilkottuja kirsikkatomaatteja, mausteöljyssä lilluvia fetakuutioita ja kaapista jämä-mozzarellaa, sekoitetaan kaikki vuoassa.
3. Vatkaa munamaito (eli munat ja maito :D) sekaisin, itse lisään myös munamaitoon vähän suolaa ja pippuria, tästä soijamakaroonilaatikosta tulee nimittäin helposti mautonta kun itse soija on maustamatonta!
3. Kaada munamaito vuokaan ja päälle juustoraaste. Paista uunissa n. tunti 175-200c.
Valmista! Riittoisaa, helppoa ja edullista! 😀
Sen jälkeen kun tämä oli syöty, teimme myös soijabolognesea, muuhun ei olisikaan ollut kaapissa aineksia kun ei jaksanut kauppaan. Se bolognesekastike syntyy samalla tyylillä kun tuo soijamössö, mutta tomaattimurskaa tulee koko purkki. Eli eipä oikein muuta tarvitse kun soijarouhetta, sipulia ja tomaattimurskan!

2 vastausta artikkeliin “Lihansyönnistä ja soijamakaroonilaatikon päivitetty ohje”

  1. Moikka! Kiitos paljon ohjeesta! Mulla lihansyönti on alkanu tökkiä ja nyt en ole viikkoon syönyt ollenkaan lihaa.elikkä muutoksia ruokalistaan tultava..t. Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *