Lounaslempparina tukeva ”munakas”

Musta on lähikuukausina kotona ollessa tullut omelettien ja kaiken maailman munapaistosten ystävä. Ja minä joka ei ollut vielä vuosi taaksepäin syönyt paistettua tai keitettyä kananmunaa 20 vuoteen 😀 Ehkä paras tapa käyttää jääkaapin jämäruoat on juurikin omeletti, sinne saa nimittäin heitettyä kätevästi juustot, pestot, keitetyt perunat, tomaatit ja melkeinpä oikeastaan mitä vain kaapissa lojuvaa.

Toisaalta omalla kohdallani on ehkä turha puhua mistään varsinaisista omeleteista kun en saa ikinä sitä rakennetta pysyvään koossa vaan lopputulos on useimmiten tuommoista epämääräistä munahöystettä eikä ehkä niinkään espanjalainen munakas kuten se alkuperäinen tarkoitus usein oli. Nykyään tulee lähinnä lounaaksi tehtyä tuommoinen ”munakas”, useimmiten kun on puolenpäivän lenkin jälkeen jo huutava nälkä vaikka vasta reilu tunti sitten olisikin syönyt aamupuuron. Omia lempparitäytteitäni tuohon on juurikin feta tai pesto, lohi, pekoni.. 

Homma
lähtee sillä, että paistan pannulla puolitettuja kirsikkatomaatteja,
perunaa ja sipulia ja jos teen pekoniversiota, heitän 2-3 siivuista pilkotut
pekonikuutiot tässä vaiheessa mukaan. Rikon 2-3 munan rakenteen astiassa
reippaasti haarukalla ja lorautan sekaan maitoa, suolaa ja pippuria.
Kaadan seoksen pannulle tomaattien ja muiden höysteiden päälle,
ripottelen koko komeuden päälle juustokuutioita/raastetta, pestoa,
fetaa, mitä sitä haluaakaan ja annan kypsyä.

Aivan superhyvä
tankkauslounas silloin kun tarvitsee reippaasti energiaa, mikään
diettiruokahan tuo ei (tietysti täytteestä riippuen) ole 😀 Tällä
viikolla heitin sekaan myös keitettyä bulguria perunoiden ollessa loppu
ja oli todella hyvää senkin kanssa!

Eipä ole usein kovin vaikea arpoa, että mitä sitä kokkaisi lounaaksi kun yleensä edes ainekset tähän löytyvät 🙂

4 vastausta artikkeliin “Lounaslempparina tukeva ”munakas””

  1. Kuulostaa herkulta! Mä söin juuri päivälliseksi kahen munan munakkaan, johon pilkoin kaksi kalkkunanakkia ja kevätsipulin vartta. Salaatiksi pilkoin paprikaa ja kurkkua. NAM!

    Kannattaa muuten lorauttaa oliiviöljyä hiukka mukaan siihen massaan. Sit mä paistan niin, et alkuun levy täysille, mut sit ku alkaa kypsenee, vaihdan 3-4 ja annan paistua hiljalleen kannen alla. Näillä ohjeilla saan 95% kerroista munakkaan pysymään kasassa. 🙂

    1. Oon joskus saanut pysymään kasassa juuri kun oon tuolla tavalla paistanut, tosin meidän paistinpannu on mennyt niin huonoksi eikä kannellistakaan nyt ole että varmaan siksi myös mennyt mönkään 😀 Kokeilen uudestaan tänään, hahha!

  2. Täällä myös munakas on ihan vakkarilounas, niin helppo ja ravitseva herkku, tulee tosi nopsaan! 🙂 Suosittelen myös laittamaan lorauksen oliiviöljyä munamassaan ja oreganoa/pitsamaustetta ihan ehdottomasti! Muutkin yrtit käyvät, sopii niin hyvin! Malta vain odottaa rauhassa, että munakas kypsyy, äläkä lähde sörkkimään sitä lastalla ettei hajoa.. Teen itse kanssa niin, että ensin levy täysille ja siitä alan vähitellen vähentämään asteita ensin 4 ja loppuvaiheessa 3. Kyllä pitäisi onnistua, tsemppiä! 🙂

    1. Tuossa ylempänä suositeltiin tosian myös lisäämään öljyä myös massaan, täytyy kokeilla, nyt kun olen vaan lorotellut sitä reippaasti suoraan pannulle ;D Ja kiitos hei maustevinkeistä! Mun pitää opetella olemaan vähän kärsivällisempi tuon munakkaan kanssa ja ehkä täytyy myös kokeilla vähän paremmalla pannulla, jos vaikka onnaisi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.