Terveys lähtee suusta

Hampaiden terveys ja muutenkin suuhygienia on itselleni aivan ykkösjuttu. Hampaissani ei ole koskaan ollut ainuttakaan reikää ja kun 29-vuotiaaksi on selvitty ilman, olisi ehdottomasti tarkoitus jatkaa edelleen samaan malliin! Vaihdoin käsikäyttöisen hammasharjani sähköiseen jo reippaasti yli kaksi vuotta takaperin ja voin kyllä todeta, että enää ei olisi kyllä paluuta tavalliseen hammasharjaan.

Joillekin reissuille olen nimittäin ottanut mukaan reissuharjaksi semmoisen perinteisen säästääkseni matkalaukun painossa ja silloin sen eron kyllä kertakaikkisesti huomaa. Tuntuu nimittäin, ettei tavallisella harjalla saa kunnolla puhdasta jälkeä. Puhumattakaan siitä kuinka paljon helpommin tavallisella harjalla tulee harjattua liian lujaa, joka ei ole ollenkaan hyvä juttu. Huolellinen suuhygienia lähteekin käyntiin siis kunnollisesta hammasharjasta!

Harjaan hampaitani suositusten mukaisesti aina 2 minuutin ajan, mutta jos aivan rehellisiä ollaan niin omassa harjaustottumuksessanikin löytyy kyllä parantamisen varaa. Vaikka hampaiden harjaus aamuisin onkin ihan pakollinen juttu, saattaa se kuitenkin välillä illalla ”kaiken kiireen keskellä” unohtua. Noloa myöntää! Jatkuvasti on kuitenkin mielessä, että tämän suhteen pitäisi ehdottomasti skarpata. Kielen puhdistus on itselläni aivan pakollinen juttu ja myös suuvedellä
tulee säännöllisesti purskuteltua. Hammaslääkärit suosittelevat myös
päivittäistä hammasvälien puhdistusta, jonka suhteen olen myös yrittänyt
parantaa tapojani.

Puhumattakaan tosiaan siitä, että koko kehon terveys lähtee suusta. Kun huolehtii hyvästä hammashygieniasta ja pitää pöpöt, sekä ientulehdukset loitolla, vältytään pöpöiltä myös muualla kehossa. Monet inhottavat infektiot voivat nimittäin levitä huonosti hoidetusta suusta ja ikenistä muualle kehoon ja aiheuttaa pahojakin tulehdustiloja. Nyt täytyy lisäksi vauvan kanssa varoa ehdottomasti suukontaktia, ettei mahdollinen reikiä aiheuttava kariesbakteeri kulkeudu pikkuisen suuhun. Tämä tietysti tarkoittaa, että omasta syyhygieniasta on tärkeä pitää entistäkin parempaa huolta. Ainakin toivon, että myös meidän napero olisi onnekas ja selviäisi ilman reikiä!

Kävimme joku aika takaperin tutustumassa aamupalan merkeissä Oral-B:n uuteen Genius-hammasharjaan. Tuo Genius on markkinoiden älykkäin ja edistynein hammasharja. Sen avulla hampaidenhoidon voi nimittäin viedä entistäkin ammattimaisemmalle tasolle. Verrattuna aiempiin Oral-B:n malleihin on tässä uusimmassa huomattavasti kestävämpi akku ja itse harja on aiempaa kevyempi. Tuohon Genius-malliin on myös saatavilla matkakotelot, jossa on harjan latauspistokkeen lisäksi usb-pistoke myös puhelimen lataukseen. Kaksi kärpästä siis samalla iskulla reissussa 😉

Myös aikasempi hammasharjani oli ns. älyhammasharja ja oikeastaan en edes kuvitellut, että hammasharja voisi paremmaksi vielä muuttua. Olin kyllä väärässä, tällä nimittäin pesee hampaat ja suun niin puhtaaksi, etten osaa edes kuvailla. Aivan kun olisi juuri käynyt hammaslääkärissä puhdistuksessa!

Aivan saletti hitti joululahjamarkkinoille.

Itse pesen useimmiten sensitive-toiminnolla, koska ikeneni ovat herkkää tyyppiä. Sähköinen hammasharja on kyllä ehdottomasti hellävaraisempi vaihtoehto, koska nykyään kaikki tai ainakin useimmat harjat muistuttavat tai jopa lopettavat harjauksen jos harjaat liian lujaa. Siksi liian kovaa harjaaminen on jopa mahdotonta, se kun on usein perinteisen hammasharjan kanssa yksi suurimmista ongelmista. Verrattuna aikaisempaan harjaani, on tässä näppärä kun harjasta näkee tuon valotaulun avulla, että mikä ohjelma on käytössä. Aikaisemmassa harjassa kun sen kertoi vaan puhelimen näyttö silloin kun tuo appsi oli käytössä. 
Jos haluaa räätälöityä hampaidenhoitoa, kannattaa panostaa kunnon harjaan. Itselleni esimerkiksi tuo sensitive-ohjelma on ollut pelastus, mutta muita ohjelmia on tehopuhdistus, valkaiseva ohjelma, kielenpuhdistus, kaikki siis eri tarpeisiin. Pesuajat eri ohjelmissa vaihtelee, samoin kun harjausteho.

Genius-harjan myötä myös tuo puhelimeen ladattava appsi on kokenut uudistuksen! Harjan paikannusteknologia tunnistaa suusi harjaamattomat alueet ja antaa yhdessä tuon sovelluksen kanssa palautteen siitä, mitkä paikat kaipaavat vielä harjausta. Yleisin ongelma hampaiden harjauksessa nimittäin on juuri se, ettei harjata alueita tarpeeksi kauaa tai harjataan ainoastaan suusta ulospäin näkyvät hampaat. Poskihampaat, purupinnat, sekä etu- ja takarivistöt pitäisi kuitenkin kaikki käydä systemaattisesti päivittäin läpi. Ohjelma kertoo kun olet harjannut tarpeeksi tiettyä aluetta ja opastaa harjauksen etenemisessä. Saat myös palautetta harjatessasi liian lujaa.
Joidenkin mielestä voi tuntua älyttömältä, että hampaiden harjaukseen tarvitsee kaiken maailman vempaimia ja ohjelmia, mutta näistä voi olla oikeasti ratkaiseva apu niille keillä on oikeasti ongelmia harjauksen kanssa. Vaikka en itse aina tuota sovellusta käytäkään, kertoo harjani myös värinällä milloin on harjannut tarpeeksi. Ja se onkin syy miksi olen viimeiset pari vuotta oikeasti osannut harjata ne riittävät 2 minuuttia kerrallaan, käytin nimittäin pitkään tuota sovellusta ja sen myötä opinkin harjaamaan oikein. En voisi muutenkaan ikimaailmassa enää siirtyä tavalliseen harjaan ja sanon tämän jo sillä 2,5v sähköhammasharjan käyttökokemuksella! Tämä on kolmas Oral-B:n sähköhammasharjani, enkä kyllä muuta merkkiä huolisi 🙂 Oikeaoppinen tapahan on muuten harjata ennen ruokailua. Itse harjaan tosin aina kahvin jälkeen, mutta ennen aamiaista! 
Harjaatko sinä hampaitasi päivittäin kerrallaan tarvittavat 2 minuuttia? 
Tuote saatu.

4 vastausta artikkeliin “Terveys lähtee suusta”

  1. Harjaan hampaitani vähintään aina tuon 2min sillä sähköhammasharjassani on tuo sama värinäominaisuus kun on harjannut tarpeeksi. Vaikka olen aina huolehtinut hammashygieniasta ja jo vuosia sitten vähentänyt limsan ja karkin jne. syöntiä, silti niitä reikiä on tullut. Luulenkin, että pienenä saadulla kariesbakteerilla on vaikutus tähän ja olen ehdottomasti samaa mieltä, että lapselle sitä en haluaisi tartuttaa joten tuo suukontaktin välttäminen, samasta lusikasta syöminen jne. täytyisi välttää täysin. Aihe ei ole kuitenkaan vielä ajankohtainen, mutta tärkeä 🙂

    1. Ehdottomasti! Veikkaankin, etten esimerkiksi itse ole koskaan tuota bakteeria saanut tai sitten sylkeni on vain jotenkin semmoista tyyppiä joka suojaa reikiintymiseltä 🙂

  2. En ymmärrä, miksi, mutta mulla on ihan mielettömän reikiintyvät hampaat! Olen suorastaan hämmästynyt, ettei ole tarvinnut tänä vuonna käydä hammaslääkärissä sitten alkuvuoden… *koputtaa puuta*

    Olen pessyt sähköhammasharjalla niin kauan kuin muistan – poikkeustilanteita ovat reissailut ja yökyläilyt. Otin viime vuonna käyttöön myös hammaslangalla puhdistuksen iltarutiinikseni, enkä enää voisi luopua siitäkään!

    Olen sitten miten väsynyt tahansa, pesen aina hampaat ja puhdistan meikin (kun sitä on) aina ennen kuin menen nukkumaan!

    1. Sä olet kyllä ahkera pesun ja puhdistamisen suhteen! 😀 Mutta toisilla nyt vaan tulee niitä reikiä helpommin, kai se joskus suuhun saatu kariesbakteeri on syynä :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.