Tumma talvipuna ja viikon kuulumisia

Sain tällä viikolla jonkun päähänpiston pitkästä aikaa ja laitoin itseruskettavaa koko kroppaan! Ihailinkin sitten aamupöhnässä, että kuinkas ruskea sitä vielä onkaan, kunnes muistin karun feikkitotuuden 😀 Poika on nyt viimeisen kuukauden aikana alkanut nukkua edes jonkinlaisia päikkäreitä. Aina ei onnistu, mutta usein nukutaan jopa tunnin päikkärit siinä puolenpäivän tienoilla. Tuolloin ehtii hätäisesti tekemään vähän omia juttujakin (lue:kotityöt).

Esimerkkinä: Tullaan salilta kotiin, poika nukahtaa heti. Äkkiä suihkuun, tekemään salin jälkeinen smoothie, sitten ehkä nopsa hiusten föönaus ja joku randomjuttu, kuten vihannesten pilkkominen lounaalle / illalliseen tai tiskikoneen lataus/purkaminen. Sitten jo herätäänkin ja edelleen semmoinen olo, ettei ole ehtinyt oikeastaan mitään. Kuulostaako tutulta? Sitten onkin jo pojan lounaan aika! Melko vauhdikkaasti siis menevät nämä meidän päivät. Toinen lyhyempi päikkärisessio on yleensä ehkä 15-16 maissa, jolloin ehtii ehkä naputella jotain pientä koneella 😀

Muuton myötä pääsen varmaan viimeinkin kaivamaan esille muitakin
meikkejä kun nuo essencet, mutta niiden esittely jatkuu kuitenkin
edelleen. Tai siis ajattelin esitellä pari tuotetta, joita käytin siihen
hattaratukka-postauksessa vilahtaneeseen meikkiin. Olen tainnut löytää
tämän talven lempparipunan sävyn ja siihen täydellisesti sopivan
rajauskynän! En muuten ole ikinä aikaisemmin omistanut tämmöistä ruskeaa
punaa tai edes moista käyttänyt. Kerta siis ensimmäinen. Tosi kiva
juuri tähän vuodenaikaan.

Ensi viikon jälkeen täytyy ehdottoman viimeistään aloittaa pakkaus! En malta odottaa kun pääsen vetämään vaatteet kaapista lattialle ja perkaamaan turhia kirppiskassiin. Ja sitä kun sitten uudessa kämpässä pääsen viikkaamaan kaikki vaatteet siististi kaappiin. Montako kertaa olen jo sanonut tämän? 😀 Eniten tällä hetkellä stressaa se loppusiivous, huoh. Mietin sitä jokaikinen päivä. Pitäisi tutkia tarjouksia joltain firmoilta loppusiivouksesta. En kyllä tiedä mitä siitä tulisi siivoilla toinen silmä vauvassa täällä, toisaalta en kyllä miehenkään siivoustaitoihin ihan luota tässä asiassa..

Eilen kuitenkin ostettiin vihdoin uudet kodinkoneet tulevaan keittiöön kun Gigantissa oli myöskin Black friday. Bye bye 3000 euroa, mutta ainakin taas yksi homma hoidettu. Ollaan muuten oltu yli 2 vuotta ilman mikroa, mutta nyt hommataan siis integroitu mikro! Osaakohan sitä edes enää käyttää kun on sopeutunut elämään ilman? 😀 Ihan kätevä kyllä tuommoisiin vauvanruoan lämmityksiin kun vähän työlästä aina ne pakastekuutiososeet sulatella vesihauteessa..
Tässäpä ne tuotteet sitten: 

Nestemäinen rajaus oli joskus muinoin ihan päivittäinen juttu, mutta nyt kun rajauksia tekee harvemmin niin huomaa ettei ole enää läheskään yhtä taitava niissä! En osaa esimerkiksi enää tehdä kunnolla semmoista kissarajausta, täytyisi taas opetella. Tuommoinen tumma nesterarajaus nimittäin saa ripset näyttämään paljon pidemmiltä. Tuo essencen dip eyeliner oli ihan ok ja perusrajauksen saa tehtyä hyvin, mutta rajauksista ei ehkä jatkoon. Kovin ohutta rajausta ei tuolla kunnolla saa tehtyä. Rajaus kuitenkin pysyi ihan hyvin. 
Muistelisin, että silloin muinoin kun niitä rajauksia tein, niin vakkarituote oli Lumenen vastaava dipattava nesterajaus. Se oli kyllä superhyvä! Muisin koko tuotteen vasta nyt. En tiedä onko sitä enää edes olemassa. Jotenkin en itse tykkää niistä kynämäisistä nesterajauksista vaan juuri noilla dipattavilla saa jotenkin helpommin tehtyä, en tiedä miksi.

Mainitsin siitä lemppariripsarista aikaisemmin, tuo on siitä se taivuttava versio The False lashes – extreme volume & curl, tämä. Ihan kelpo ja taivuttaa kyllä hyvin. Silti tykkään siitä toisesta enemmän. En taaskaan tajunnut ottaa mitään superselkeää niistä ripsistä tuolla, mutta ehkä noista kuvista saa jotain selkoa. Millään en siis ripsiä taivuttanut ennen tuota 🙂

Huulipuna on kyllä kivan sävyinen! Tämä on longlasting-sarjan punia ja hintaa tällä on noin 2,90 euroa. Puna on sävy 28/Time for a toffee break? ja löytyy täältä. Kestävyys näissä nyt ei ole ehkä samaa luokkaa kun markkinoiden parhaimmissa kestävissä punissa, mutta ehdottomasti kyllä tuon hinnan arvoinen heittämällä. Rajauskynä kestää tosi hyvin, eikä ole myöskään hinnalla pilattu (1,90e). Tuohon punaan sopiva kynä on tämä sävy soft berry 🙂

Kivaa viikonloppua!! 🙂
Ps. Osa Black friday-tarjouksista edelleen voimassa, joten kannattaa kurkata eilinen postaus.
postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

5 vastausta artikkeliin “Tumma talvipuna ja viikon kuulumisia”

  1. Itsellä ei ole edes lapsia mutta olen tajunnut ettei kaikkea jaksa/tarvitse tehdä itse. Oli kesällä kaikenmaailman ikkuna-ja putkiremppaa jonka siivousten yms jäljiltä ei todellakaan kiinnostanut enää mitään mattoja alkaa itse pesemään niin suoraan kiikutettiin pesulaan. 🙂 eikä se loppujen lopuksi niin kallista ole.

    1. Ihan samaa mieltä! Nykyään vaikka nyt noista siivouspalveluista löytyy niin paljon palveluntarjoajia, että hinnat on varsin kohtuullisia! Katsoin just joku aika sitten vaikka nyt sitten noita loppusiivouksia ja rehellisyyden nimissä maksan kyllä varsin mielelläni esimerkiksi 150e siitä että joku ammattilainen tekee tuon siivouksen kun se, että stressaan itse viikkokausia ja jynssään täällä tuntikaupalla! 😀

  2. No niimpä, sen kun hankitte sellaisen ☺ Itse muuttaminenkaan kun ei ole maailman helpoin homma.

  3. Omistusasunnon kohdalla ei kannata turhaan stressata tuosta loppusiivouksesta, ellei siitä ole kauppakirjassa erillistä mainintaa. Toki se on kohteliasta ja ajattelevaista uutta asukasta kohtaan. Meille kävi niin, että edelliset asunnon omistajat olivat korkeintaan imuroineet pikaisesti ja muutto alkoikin sitten sillä, että putsattiin koirankarvoja keittiöstä, saunasta, vaatekaapeista, patterin välistä jne. Ärsytti hieman, kun itse oli juuri puunannut pari päivää edellisen asunnon kanssa ja sitten joutui heti puunaamaan uudessakin asunnossa 🙁

    1. Nojoo totta, ei tämä nyt kovin tiptop ollut silloinkaan kun me muutettiin.. Mutta esim jääkaapin, uunin yms siivouksesta on hetki ja niitä ei meillä ainakaan kovin usein siivoilla, niin jotenkin stressaa kun on niin moni yksittäinen paikka jynssättävänä.. :/ Olisi kyllä tosi ärsyttävää jos asunto olisi jätetty aivan hävityksen kauhistukseksi ja joutuisi just siivoamaan kaksi kämppää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.