Lempparituotteeni essenceltä

Blogissa on ollut hurjasti juttua essencen tuotteista ja näköjään aihe on myös kiinnostanut teitä. Siksi ajattelin, että tämmöinen kooste lemppareista voisi olla paikallaan nyt kun on ehtinyt testailemaan merkiltä useita juttuja. Ainakin minut on merkki ehdottomasti yllättänyt laadullaan, eikä mikään testaamistani tuotteista ole ollut huono. Kaikki ehdottomasti ainakin hintansa väärtejä, osa ihan moninverroin hintansa väärtejä ja jopa parempia kun lähes kymmenkertaisesti kalliimmat vastaavanlaiset tuotteet. 
Merkin tuotteiden keskihinta pyörii suunnilleen 5 eurossa, joten ehdottomasti juttuja, jotka sopivat kaikkien kukkarolle. Kallein tämän postauksenkin tuotteista taitaa olla alle 5 euron. Ja itse ainakin haluan murtaa sitä uskomusta, että edulliset meikit olisivat vain pikkutyttöjen ja teini-ikäisten juttu.  Nimittäin jos saan 4 eurolla ripsivärin tai peiteaineen, joka on jopa parempi kuin 20 euron hintainen, niin hulluhan sitä olisi jossei käyttäisi. Hinta ei todellakaan ainakaan näiden kohdalla kerro laadusta yhtään mitään. Aivan huippuja siis!
Tässäpä siis koottuna omia lempparijuttujani essencen valikoimista, eli näihin siis itse luotan valikoimasta. Vaikka mitä muita timanttejahan voi vielä olla löytämättä!

Merkin 2 euron kynsilakat ovat vallan mainioita ja pesevät monet huomattavasti kalliimmat lakat aivan mennen tullen! Superkivoja sävyjä, hyvä pigmentti ja aivan erinomainen kesto. Ehdottomasti siis kannattaa ainakin tässä asiassa pihistää 😉 Oma kokemukseni on siis näistä the gel nail polish-lakoista, muitakin valikoimista löytyy. Kynsilakkavalikoimaa löytyy esim Pretty.fi:n vaikoimista täältä. Aivan älytöntä, että parilla eurolla saa oikeasti aivan huipun kynsilakan! Tämän jälkeen en kyllä ikimaailmassa raaskisi maksaa lakasta 20 euroa. Omalla kohdallani huonoimmat kynsilakkakokemukset ovat itseasiassa juuri selektiivisten merkkien lakoilta.

Kynsilakkojen lisäksi myös muut kynsihärpäkkeet ovat ehdottomasti suosituksen arvoisia. Esimerkiksi nuo kynsilakan poistolaput ovat olleet oma pelastus. Niin huono nimittäin olen poistamaan lakkoja, mutta noilla on edes vähän saanut tsempattua. Rasiassa kun on siistissä nipussa valmiiksi kostutettuja lappuja, joilla saa helposti ja nopeasti lakat pois. Super yksinkertaista! Tuo lappu-paketti on helppo kantaa vaikka matkalle mukaan.

Myös ekan kuvan appelsiinitikut ovat täysi kymppi. Hintaa tikuilla on Prettyllä 1,90e (löytyvät täältä) 🙂 Merkiltä löytyy myös semmoinen pönttö kynsilakan poistoon, johon voi vaan dipata kynnet ja lakka on poissa. Olisi varmasti omalla kohdallani vieläkin parempi, mutta vielä en ole sitä ehtinyt testailemaan! 
Aiemmin mainitsinkin, että olen erityisen tykästynyt peiteaineisiin. En huomaa yksinkertaisesti mitään eroa esimerkiksi Make up storen peitetrion ja tuon essencen paletin välillä. Tuosta on siis olemassa myös semmoinen useamman sävyn versio (tämä), mutta itse olen aina siitä Make up storenkin paletista käyttänyt vain tiettyä sävyä, joten omalla kohdallani tuo on käytännöllisempi. Iso peukku siis tuolle Camouflage cream concealerille. Hintaa tuolla kahden napin paletilla on reilu 3 euroa ja löytyy täältä.

Lisäksi myös tuo vajaan 5 euron 2 in 1 peiteaine+meikkivoide (täältä) on ollut lähiaikoina suurella käytöllä. Ei niinkään meikkivoiteena (on nimittäin todella tuhti) vaan peiteaineena. Aivan huippu ja todella peittävä!!! Tuo todella vaalea sävykin (10) on ollut itselleni nyt talvella passeli, varsinkaan jossei laita liikaa. Sävyjä kuitenkin löytyy muitakin. Supersuositus!

Kellekään ei ole varmasti jäänyt epäselväksi se, mikä lempparein ripsarini essenceltä on 😀 Snapissä olen hehkuttanut tuota The false lashes dramatic volume unlimited-ripsaria varmaan sata kertaa, mutta se on oikeasti aivan paras. Ja maksaa sen 3,5 euroa, huhhuh! Ainut miinus merkin ripsareissa on se, että leviävävät pesuvaiheessa enemmän ympäri silmiä, joten poistamiseen menee ehkä ylimääräinen 30 sekuntia. Kuitenkin sen arvoista. Tuosta on myös taivuttava extreme curl- versio, joka on myöskin vallan mainio ja ainakin itselläni taivuttaa hyvin ripsiä. Toiseksi paras ripsari on musta-vihreän tuubin Lash princess.

Merkin varsinaiset huulipunat ovat kyllä muutaman euron hintaansa nähden ehdottomasti kyllä hintansa arvoisia, mutta pigmentti ja pysyvyys eivät niissä yllä ihan kalliimpien punien tasolle. Sehän on kyllä ymmärrettävää. Mihin kuitenkin kannattaa essencellä panostaa, on kevyet kiillot ja sävytetyt huulivoiteet. Näistä allaolevista on tullut ehdottomia lemppareitani ja erityisesti tuo eka ravitseva ja kosteuttava 3 euron Colour &care lipstick sävyssä Life’s my runway on kulkenut käsilaukussa mukana.

Toinen lemppari on tuo nudebeige (tai mikä tuo sävy nyt sitten olisikaan) BB-voide huulille sävyssä keep it real (kolmas vasemmalta). Kaikissa näissä on kosteuttavaksi hoitotuotteeksi ihan mielettömän hyvä pigmentti ja kivoja sävyjä. BB-puna siis 2,5 euroa. Ei jätä huulia lainkaan kuivaksi, vaan ninenomaan kosteuttaa, mutta antaa silti kivan sävyn. Myös tuo kynämäinen 2,5 euron Velvet stick-huulipuna on ollut super! Tulos on melko mattainen ja koostumus tosi kiva. Myös tuo sävy Luminous rosewood on ihana.

Näiden tuotteiden lisäksi on löytynyt kyllä muitakin lemppareita, mutta postaus olisi ollut loputon jos olisin alkanut listaamaan kaikkia! Kuitenkin kiteytetysti voisin sanoa, että ainakin siis ripsivärit, kynsilakat ja peiteaineet ovat erityisesti ylittäneet odotukseni. Lisäksi nuo huulijutut ovat huippuja, samoin rajauskynät ja esimerkiksi se 2 in 1 luomivärin pohjustus+luomivärijuttu, josta jo joskus aikaisemmin postailin.

essenceä myy verkossa Pretty.fi ja kivijalkamyymälöistä ainakin Tokmannit ja Citymarketit.

Onko teillä samoja lemppareita? 🙂

Tuotteet saatu blogin kautta testiin ja sisältää kaupallisia linkkejä.

16 vastausta artikkeliin “Lempparituotteeni essenceltä”

  1. Testaamistani Essencen tuotteista Longlasting Liplinerit ovat lemppareitani. Satuin juuri eilen julkaisemaan hutiostospostauksen, jossa oli pari Essencen tuotetta. Winter Glow-sarjan luomivärinpohjustaja ja cushion-huulipuna olivat.. no, suoraan sanottuna täyttä kuraa.

    Tekisi mieli kokeilla Lash Princess-mascaraa, jota on kehuttu. Olen joutunut pettymään niin moneen (muka)huippuripsiväriin (Better Than Sex ja Rollerlash), että tekee välillä mieli kokeilla jotain edullista vaihtoehtoa. 🙂

    1. Hei täytyykin käydä lukemassa sun postaus noista flopeista, kiitti vinkistä! 😀 Noita en ole tainnutkaan testailla. Kokeile ihmeessä Lash princessiä ja suosittelen tosi paljon myös tuota postauksen ripsaria!! <3

  2. kyseisen merkin tuotteet on kyllä iha huippuja! onneks ne on keksitty 😀

  3. Voi olla että olen huono lakkaaja, mutta en oikein ole vakuuttunut noista kynsilakoista. Esim lumenella saan paljon siistimmän tuloksen 🙂

    1. Mun mielestä kesto on noissa parempi kun Lumenessa 🙂 Mutta siistiys-näkökulmasta en hoksannut edes vertailla, joten en osaa sanoa. Ihan siistiä jälkeä kyllä tuli tuolla essencelläkin ;D

    1. Joo niitä olen kokeillutkin 🙂 Tosi hyviä kyllä, mutta enemmän omassa käytössä tykkään noista kiilloista ja enemmän hoitavista!

  4. Nämä essencen tuotteet ovat kyllä todellakin osoittautuneet paljon paremmiksi kuin mitä hinnasta voisi päätellä. Olen itsekin ehtinyt jo testailla useita merkin tuotteita, mutta täytyypä ehdottomasti vielä kokeilla noita kynsituotteita, kiitos vinkistä! 🙂 Omista lemppareistani kirjoitin kanssa juuri blogiini: https://karoliinab.blogspot.fi

  5. Tuo peiteaine ja kiiltoja täytyy kyllä hankkia! Oon testannut vasta paria eri ripsaria ja ne on olleet ihan huippuja!

  6. Kiitti vinkeistä! Kiva että postaillaan välillä näistä edullisemmistakin merkeistä 🙂

  7. Epäilyttävän edullisia mutta pitääpä kokeilla 🙂
    Onko sinun ripset luonnostaan noin upeat ja pitkät vai käytätkö jotakin seerumia?

    1. Haha, sitä ensin itsekin ajattelin, mutta ei ole koiraa haudattuna. Tai muuta kun että merkki ei käytä rahaa suuren luokan mainostukseen vaan käyttää summan sen sijaan tuotekehitykseen, jolloin hinnat voivat olla pienemmät 🙂 Oon nyt käyttänyt semmoista Plumen luonnonkosmetiikka-seerumia ja on kyllä alkanut toimimaan!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.