Näitä juttuja odotan eniten kevässä ja kesässä!

Ei aina jaksaisi jauhaa tästä säästä, mutta kyllä se vaan on jotenkin niin pakollinen puheenaihe. Varsinkin jotenkin meille suomalaisille. Itselläni sää ainakin  vaikuttaa tosi vahvasti fiilikseen, jos ulkona on ankeaa ja synkkää niin jotenkin se kyllä myös tuntuu. Ehkä kaikkein ällöin kohta talvea on juuri tämmöinen loskavaihe ja varsinkin se kun lumet alkavat sulaa, koiria saa suihkuttaa kurasta kahdesti päivässä ja ulkona joutuu  kokoajan varomaan ettei astu koiran kakkaan  kun ne alkaa nousta sieltä lumesta 😀 Yäk! Sain alkuviikosta raahattua itseni joka päivä vaunulenkille, minne ikinä nyt tuolla ulkona hyvin pääsikään sohjossa, mutta tänään en kyllä varmana lähde. Katsoin juuri ikkunasta ja ulkona tihuttaa vieläkin vettä. Ei kiitti!

Niinä ankeina päivinä kun ulkona on harmaata ja sataa vettä, on kivaa ainakin ajatuksen tasolla siirtyä aurinkoisempiin tunnelmiin ja tulevaan kevääseen. Itse odotan keväältä ja kesältä moniakin juttuja. Viime kesänä tuli kyllä melko paljon käytyä beben kanssa kaikkialla ja ulkoiltiin varsinkin aivan ennätyspaljon. Tietty uuden kodin kanssa monet jutut saavat tänä vuonna uusia ulottuvuuksia, mutta niitä joitain samoja asioita odottaa aina kuitenkin vuosi toisensa jälkeen. 

Esimerkiksi näitä juttuja odotan itse eniten keväältä ja kesältä:
Linnanmäki! Olen ehkä pahin huvipuisto-hurjimus ja viime kesänä en päässyt ollenkaan hulluttelemaan. Tai mitä nyt yhden ainoan kerran Kirnuun (joka siis yksi lemppareistani Lintsillä), mutta eihän se yksi kerta nyt riitä mihinkään. Harmitti. Ensi kesänä tilanne on kyllä aivan ehdottomasti korjattava. Mielellään jo alkukesästä kun ei ole niin kovia ruuhkiakaan. Alppilassa asuessa oli kyllä ihanaa kun Lintsille tuli lähdettyä tosi usein kun asui aivan vieressä. Se oli kyllä aivan parasta! Varsinkin se iltahupiranneke oli hauskaa illanvietettä kun oli kesäisin niin helppo lähteä hulluttelemaan ihan extempore. Voi niitä aikoja 😀 Ihan kun siitä olisi sata vuotta aikaa jo. Niin monet vuodet on pitänyt lähteä Tampereellekin ihan vain Särkänniemeen, mutta sekin on jäänyt. Kuulemma monet laitteet ovat Lintsiä hurjempia. Omat lempparini Linnanmäeltä tietty Kirnu,  Salama ja Mustekala (hyvä laite oikein tankata sitä riemua kun kestää suht kauan eikä tarvitse jonottaa :D).
Pyöräily. Jo pari vuotta on mun täytynyt ostaa pyörä. En ole omistanut polkupyörää sitten Jyväskylän aikojen, siellähän pyöräilin aina kaikkialle. Ja niin pyöräilivät kaikki muutkin. Ei olisi tullut kuuloonkaan mennä töihin kahta kilometriä bussilla. Tai en olisi mennyt vaikka olisi ollut viiden kilometrin matka. Säällä kun säällä, pyörällä vaan! Lähdin kotoa aina 15min ennen työvuoron alkua polkemaan Mäki-Matista (ei kun onko se edes Mäki-Matti siinä Synergia-areenan vieressä :D) keskustaan ja hienosti ehti. Olipas se hauskaa kyllä. Viime keväänä olisi ollut hieman asiaan kuulumatonta pyöräillä vatsa pystyssä ympäri Käpylää ja kaupunkia, mutta tänä vuonna sen kyllä teen ja ostan pyörän. Ja kypärän tottakai! Jostain syystä on oikein himo päästä ajamaan pyörällä!
Tästä pyörä-muistelusta tuli nyt mieleen, että näin unta että ”jouduin” takaisin töihin Jyväskylän Glitteriin. Mulle oli laitettu joku random työvuoro yksin sunnuntaina ja yritin siinä sitten tuskailla, että miten osaan kaikki näiden vuosien jälkeen. Haha!
Oma piha ja grillaus. Sehän on sanomattakin selvää, että omalla pihalla hengailua odottaa hurjasti. Ja grillausta, kuinka mieletöntä! Me grillataan ensi kesänä varmaan päivittäin jotain. Kunhan nyt saisi sen grillin ensin ostettua. Ja semmoiset terassikalusteet. Ehkä jopa jonkun ihanan aurinkotuolin, semmoisen kunnon löhöversion. Oma piha on kyllä niin hyvä juttu koirien kanssa. Vielä kun keväällä ja kesällä viihtyy siellä itsekin paljon useammin heittelemässä palloa.

Lupasin muuten laittaa parempaa kuvaa tuosta Samsoe & Samsoen Nor-neulepaidasta ja tässäpä sitä! Olen tykännyt tuosta aivan hurjasti. Ihanan pehmeä ja lämmin kyllä.  Myös tuo väri on varsin passeli. Neule löytyy Junkyardin valikoimista täältä. Nuo Lee Jeansin farkut taas löytyvät mustina täältä.

Töihin paluu. Kylläpä odotan töitä jo innolla! Eipä kyllä harmita lainkaan ajatus mennä kesäksi töihin,  toivottavasti siitä palkintona sitten edes joku kiva reissu syksyllä. Olen toisaalta ollut töissä melkeinpä kaikki kesät aikuisiällä, joten eipä tämä mikään poikkeus todellakaan ole. Ihan perusjuttu! Lomat pidetään silloin kun ei kiinnosta näitä harmaita maisemia katsella ja kun muut ovat lomailleet niin ei tarvitse taistella lomaviikoista (arghhh!). Viime kesänä oli luonnollisesti poikkeus kun olin vastasyntyneen kanssa kotona ja lähdettiin jopa kesäloma-reissulle Biarritziin, mutta noin muuten on kyllä useimmat kesät vietetty töissä. 
Vähän töihin liittyen odotan myös pukeutumista. Vaikka lämpimät neuleet, UGGsit, kivat huivit yms ovat kivoja, niin eivät nyt sentään niin kivoja että niihin jaksaisi ympäri vuoden pukeutua. Kai sitä vain aina haluaa keksiä kylmässä syksyssä jotain ihanaa ja kivaa, se on sitten aina ne ihanat kaulaliinat, kynttilät, lämpimät vaatteet. Tai siis en kyllä itse ainakaan ikinä niitä mitenkään erityisemmin odota. Kyllähän se lämmin  viltti ja teekuppi tietysti kivasti lämmittää syysmyrskyn silmässä, mutta eipä sitä silti kesään  voi verrata 😀 Kesällä pukeutuminen on aina kevyttä ja huoletonta. Voi käyttää niitä rentoja vaatteita, eikä tukkakaan lätisty pipon alla. Voisin itse aina pukeutua niin, kaikista kaulaliinoista sun muista viis! Kai nyt jokainen tietää nämä jutut. Ennen töihinpaluuta ehtii toivon mukaan ehkä jo vähän korkata flipflop-kautta, ihan missä tahansa varusteissa en itse voi kuitenkaan takaisin töihin tallustella!
Sehän on sanomattakin selvää, että eniten odotan keväältä ja kesältä sitä kun pääsee puuhailemaan enemmän pojan kanssa ulkona. Maauimalassa, Linnanmäellä katsomassa värejä ja meininkiä, Suomenlinnassa ja noin yleisesti puistoissa ynnä muuta 🙂 Ja pikkuisen 1v-synttäreihinhän on enää 3 kuukautta. Aivan älytöntä!!! Niitähän täytyy siis jo pian alkaa tässä suunnittelemaan, heheh  🙂
Plus: Tottakai odotan keväässä innolla myös sitä, että meidän kodista (toivon mukaan) tulee vihdoin ja viimein valmis!
Mitäs te odotatte keväässä ja kesässä? Löytyykö samoja? 😀
Sisältää kaupallisia linkkejä.

5 vastausta artikkeliin “Näitä juttuja odotan eniten kevässä ja kesässä!”

  1. Odotan eniten aurinkoa ja lämmintä säätä! Mulla on kyllä pitkästä aikaa hyvä tilanne siinä mielessä, että pääsen kesällä töihin! 🙂 Nimenomaan pääsen, en joudu. 😀 Odotan kevättä, jotta voisin päästää kilpparini tutustumaan uuteen paikkaan: parvekkeeseeni. 😀

    Kesään kuuluu tietysti myös grillaus ja kesälomamatka jonnekin lähiseudulle. Esim. kahtena viime vuotena olen käynyt poikaystäväni kanssa Porin Reposaaressa. 🙂 Sinne mennään varmaan tänäkin kesänä, mutta haluaisin päästä myös Yyteriin, jossa en ole käynyt ehkä viiteen vuoteen…

  2. Meneekö teidän poika hoitoon kun palaat töihin vai jääkö isä hoitamaan? Olisi kiva lukea tarkemmin ajatuksia töihinpaluusta. Täällä sama edessä jossain vaiheessa…

  3. Kesällä on kaikki vaan niin paljon helpompaa! Me ostettiin nyt vene, enkä malta odottaa että päästään kesällä veneilemään!! Vene on ollu mun suurin haave vuosikaudet ja vihdoin se toteutui, jeee 😀
    Huvipuistoon mäkin haluaisin, ärsytti viime kesänä PowerParkissa kun olin viimeisilläni raskaana enkä päässyt mihinkään laitteisiin. Jonkin sortin kesätöistäkin haaveilin, mutta en sit kuitenkaan raaskinut vielä hakea mitään kun pienin on vielä niin pieni 😀 nautin siitä veneestä ja merestä nyt koko kesän!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.