Juttuja viikon varrelta

Tällä viikolla on tullut vietettyä vähän kevennettyä blogiviikkoa, ensimmäistä kertaa ikuisuuteen! Jotenkin ollut niin paljon muita hommia, ettei ole ehtinyt ihan kamalasti datailla tai ottaa kuvia. Sitten vielä tämä vappu, joka nyt sinällään ei meillä mikään kovin villi juhla ole toistaiseksi ollut.. 😀 Kun kamera on viimepäivinä lepäillyt kaapissa niin kuvituksena random-puhelinkuvia tältä viikolta!

Postailinkin jo aikaisemmin Instaan alkuviikon vierailustamme Arkkitehtuurimuseon Arkkitehtuuria vauvoille-työpajaan. Ihan kamalasti ei olla (vauvauintia lukuunottamatta) vielä käyty niissä vauva-aktiviteeteissa tai yleisesti tapaamassa noin suurta joukkoa muita vauvoja samaan aikaan. Mielenkiintoista kyllä kun pikkuhiljaa alkaa noissa sosiaalisissa tilanteissa näkemään, miten oma pikkuinen toimii ”ryhmässä”. Tai siis niin ryhmässä kun tuon ikäinen nyt voi olla 😀

Maanantain lounas-pizza ja soijanakki-hodareita, joita tehtiin dinneriksi 😀

Tuo meidän napero on jo jonkin aikaa vierastanut, mutta jotenkin tuntuu kyllä että se on lähiaikoina mennyt vähän ohikin. Enää ei tule samanlaista ”paniikkia” uusia ihmisiä nähdessä kun joku aika taaksepäin, vaan useimmiten ollaan kyllä ihan fiiliksissä uusista kasvoista. Sen puoleen itku tulee edelleen nopeasti jos isi tai äiti katoaa yhtäkkiä näkyvistä. Sen puoleen suuressa vauvajoukossa ollaan selkeästi ”ujompana” alkuun kuin täällä kotioloissa tutussa ympäristössä.

Poika selvästi tutkailee ensin varovaisesti tilannetta,  eikä selkeästi lähde heti esimerkiksi lähestymään muita vauvoja. Olen huomannut, että osa vauvoista on jotenkin todella rohkeita ja lähtevät heti lähestymään muita vauvoja ja aikuisia. Meidän napero on selkeästi muissakin asioissa ensin semmoinen tarkkaileva persoona, joka ennemmin harkitsee uusia juttuja eikä ihan suuna päänä suuntaa kohti uusia asioita. Varmaan suurin osa vauvoista työntää kaiken uuden suuhunsa, mutta tällä meidän tyypillä on ehkä juuri päinvastainen tapa. Sen vuoksi sormiruokailukin on ollut suuri haaste, koska uudet ruokajutut päätyvät usein suuhun vasta todella pitkän harkinnan jälkeen (jos siis ollenkaan) ja saattaa mennä siis 30 minuuttia, ennenkö ruokapala menee edes lähelle suuta.

Ehkä siis epäileväinen tai juuri harkitseva voisi kuvailla pikkuherraa parhaiten. Juuri esimerkiksi tuolla työpajassa ujous alkoi karista ehkä 20minuutin puuhastelun jälkeen. Siihen asti oli mukava puuhastella rauhassa omia juttuja, tarkkailla muita ja sitten vasta lähteä rohkeammin leikkimään. Kotioloissa onkin meininki sitten aivan eri ja huomaa, että tutussa ympäristössä höpötellään ja sosialisoidaan huomattavasti rohkeammin kuin uudessa paikassa.

Sitten vielä tuosta työpajasta, joka oli kokemuksena todella kiva! Työpajoja järjestettiin Arkkitehtuurimuseolla vauvoille ja taaperoille pitkin viikkoa. Meidän työpajaan osallistui siis 10 vauvaa ja ideana oli tarjota erilaisia pieniä elämyksiä vauvoille. Työpaja-huoneessa oli palikoita, erilaisia kahisevia pusseja, kankaita, laatikoita ja lankarullia, joita ihmetellä ja kosketella. Myös huoneeseen puhalletut saippuakuplat ja diskovalot olivat todellinen ihmettelyn kohde. Luulisin ainakin, että noita työpajoja järjestetään jatkossakin!

Tällä viikolla aukesi Galleria Esplanadiin myös uusi Newbie-liike, jonka avajaisissa piipahdettiin. Tosin oma napero oli partyjen ainut vauva joka nukkui sopivasti koko homman ajan 😀 Jotenkin tuntuu, että Newbiellä on hurjasti enemmän kivoja vaatteita tyttövauvoille. Tietty pojillekin löytyy vaikka mitä ihanaa, mutta ehkä nuo tyttöjen jutut osuivat enemmän silmään.

Tällä viikolla oli myös pressipäiviä ympäriinsä ja käytiinkin kiertelemässä useammassa tapahtumassa. Olen pitänyt liikunnoistakin nyt lepoviikkoa, ekaa kertaa kuukausiin. Ei vaan ole nyt ehtinyt lenkeille ja muutenkin motivaatio on esim juoksun suhteen ollut nollissa siitepölyn (ja ehkä myös vähän noiden epämääräisten säiden) vuoksi. Joskus tekee ihan hyvää kyllä lepäilläkin!

kuva Jutta Hirsimäki

Käytiin sisustusliike TRE:n blogiaamiaisella ja napsaisin kuvia noista söpöistä minikaktuksista! Pakko ehkä hommata kotiin 🙂

Kokkikartanon tarjoamaa lounasta! Jos etsii jotain uutta ja erilaista tulevalle grillikaudelle, niin testatkaa Kokkikartanon uutta falafel-hampparia! Itse yllätyin varsin positiivisesti.

Tänään näköjään sääkin onneksi suosii, joten kohta päivän askareisiin! Eilen vietimme täällä meillä illanistujaisia, tänään olisi illalla vuorossa ainakin pizzan paistoa 😀

Hauskaa vappua teille!

 

2 vastausta artikkeliin “Juttuja viikon varrelta”

  1. Moikka taas? Kivalta vaikutti teidän menot ja tekemiset. Hei, mun molemmat pojat on jo isoja, mutta muistan heidän pikkulapsi- ajasta myös tuon vaate”kateuden” tyttöjen vaatetarjontaa kohtaan kaupoissa! No kyllä sitten pojillekin kivoja löytyi kun vähän näki vaivaa ja etsi eri paikoista. Muuten, oon siirtynyt ( ollut jo pari kk )kasvisruokaan ja en ole noita soijanakkeja vielä maistanut. Onko ne ihan mauttomia vai millaisia? Voiko niitä mausteilla tms saada paremman makuisiksi? Oi mitä ruusulimua ???. Miltä maistui?

    1. Niinpä, olen kuullutkin että vähän liikkeestä riippuvaa että missä on kivemmat tyttöjen ja missä poikien vaatteet 😀 Ja on noissa nakeissa ihan perusmausteet, ei tosin olla edes ajateltu, että niitä voisi maustaa jollain. Paistetaan siis usein uunissa ja syödään sellaisenaan. Suosittelen kyllä! Nuo taitaa olla Hälsans Kök-merkiltä. Ja limu oli ihanaa! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.