1v-bileet ja imetyksen lopettaminen alkaa N.Y.T nyt!

Arvatkaa mikä on parhautta? Pistää aurinkoisena kesäpäivänä piha-office pystyyn. Toisinsanoen siis aurinkorasvat ihoon ja läppäri mukaan terassin pöydälle. Kylläpä kelpaa. Moisesta luksuksesta nautittiin siis eilen. Viime aikoina en ole jostain syystä oikein ehtinyt postailemaan niin ahkerasti kun on ollut tarkoitus tai ylinpäänsä päivittelemään kuulumisia. Suoraan sanottuna olen ollut kiireen vuoksi myös vähän stressantunut, enkä oikein saanut joitain juttuja vaan aikaiseksi. Arjen lisäksi tässä on ollut remppahommia (edelleen, öhöm), pojan synttärikutsujen järkkäilyä ja sen semmoista.

Ystäväni leipoi aivan uskomattoman kakun pienen bileisiin!!

Meidän pikkuiselle kun tuli nyt täyteen yhden vuoden etappi ja sitäpä juhlittiin viikonloppuna synttärikemuilla. Olen yleensä maailman huonoin järkkäämään mitään kutsuja ja toisaalta, niitä varmasti saa jatkossa järkkäillä ihan riittämiin, mutta halusimme kuitenkin pitää pikkuiselle jonkinmoiset kekkerit sen sijaan, että olisimme vain juhlineet perheen kesken. Mitkään kovin suuret kinkerit ei ollut kyseessä, mutta kummit ja läheisimmät ystävät, sekä muita lapsia. Hyvin sai tuntumaa tässä heti myös noihin lapsikemuihin, oli nimittäin illalla ”hieman” naatti bileiden päätteeksi kun oli jos mimmoista pikku-juhlijaa juossut täällä ympäriinsä 😀

Lupasin jossain vaiheessa kertoa ajatuksia vauvavuoden päättymisestä ja pari sanaa taisinkin jossain välissä siitä kirjoittaa. Rehellisyyden nimissä mikään nyt ei kuitenkaan muutu siihen kun vauvavuosi päättyy, koko lapsuushan on jatkuvaa muutosta ja toisen kehitystä. Jokaiseen ikään liittyy haasteita, tunteiden myllerrystä, niitä vaikeita ja sitten taas helpompia kausia, unohtamatta tietysti uusia kehitysvaiheita heti edellisen perään. Periaatteessa ainut suuri mullistus, joka meidän perheessä on edessä tämän virstaanpylvään koittaessa on imetyksen lopetus. Sen suhteen olenkin jo ottanut suuren harppauksen silloin kun unikoulun yhteydessä lopetin viimeinkin yösyötöt, mutta nyt olisi tarkoitus lähiviikkojen aikana asteittain lopettaa koko imetys.

Vaikkei esimerkiksi töihin paluu välttämättä tarkoitakaan, että rintaruokinta olisi kokonaan lopetettava, on itsestäni tuntunut jo pitkään siltä, että eiköhän tämä ala olla pikkuhiljaa taputeltu homma. Olen jauhanut niistä iän ikuisista turvotuksistani täällä jo varmasti kaikkien kyllästymiseen saakka, mutta siitä siis kärsitään edelleen. Esimerkiksi jalkani ja sääreni ovat suurimman osan ajasta niin turvonneet nesteestä, että esimerkiksi juoksulenkit ovat aina ajoittain täysin tuskaa. Jalat ovat siis semmoiset jäykät nestepökkelöt.

Olen myös yrittänyt päästä eroon muutamasta viimeisestä raskauskilosta jo ikuisuuden, mutta paino ei kertakaikkiaan ole enää aikoihin pudonnut, vaikka kuinka treenaisi monipuolisesti. En muutenkaan missään vaiheessa kuulunut niihin, keillä imetys olisi toiminut diettinä vaan ennemmin päinvastoin! Jouduin tekemään aivan hullusti hommia, että ylinpäänsä päärin suurimmasta osasta raskauskiloja eroon. Niitähän kertyi odotuksen aikana se 18kg. Eikä se painonpudotus nyt tietenkään ole tässä prio numero 1, vaan lähinnä oman kropan saaminen takaisin viimeinkin. Nyt jo melkein 2v ajan on kehoni nimittäin ollut jollain tapaa vauvaa varten.

Tähän väliin pakko vinkata, että jos suunnittelette lasten bileitä niin suunnatkaa Tigeriin ostamaan pahviastioita ja koristeita! Ihan todella kivoja ja halpoja 🙂

Silti olen onnellinen, että imetin pienokaista ja vieläpä näin pitkään. Sitä ei nimittäin voi oikein sanoilla kuvailla minkälaiseen kontaktiin vauvansa kanssa pääsee, äidin ja pikkuisen oma juttu. Alkuun kauhistelin jo ennakkoon lopettamista, rinta kun on ollut pojalle niin kertakaikkisen tärkeä juttu tässä vuoden ajan. Lähiaikoina olen kuitenkin huomannut, ettei tämäkään enää niin usein edes ”vaadi” päästä rinnalle, joten ehkäpä on tultu siihen pisteeseen, jossa ratkaisu lopettamisesta on meidän yhteinen.

Tällä viikolla olisi siis tarkoitus luopua päivän imetyksistä. Nyt olen siis antanut rintaa vielä noin neljästi tai viidesti päivässä: aamupalan jälkeen, lounaan jälkeen, iltapäivällä välipalan jälkeen, illallisen jälkeen ja iltapalan jälkeen ennen sänkyyn menoa. Eli siis näköjään kokoajan, vaikka luulin vähentäneeni kun yö jäi pois 😀 Lopetan alkuun nuo päivän sessiot ja sitten viimeisimpänä aamu- ja iltakerrat. Voin raportoida tarkemmin sitten tänne miten homma sujuu. Eilen karsittiin jo ekaa päivää kaksi kertaa pois, eikä poika ollut moksiskaan!

Monethan lopettavat homman äärimmäisen hitaasti edeten, tyyliin yksi kerta pois viikkoon. Itselläni ei nyt riitä siihen kärsivällisyys ja koen muutenkin, ettei tämä ole ollut rinnallekaan niin rankka koettelemus. Kertaheitolla en tietysti halua lopettaa, mutta lähinnä nyt vähentää noita turhia  päiväsyöntejä, varsinkun jos menee pojankin puolelta näin hienosti. Loppupeleissä tämä on varmaan itselleni se suurin juttu. Jospa se nokkamukikin alkaa kohta kelpaamaan ihan eri tavalla! 🙂

Aurinkoista tiistaita!

 

Ps. Kauanko teillä on mennyt kunnes rasva on taas palautunut rintoihin imetyksen jälkeen vai onko ylinpäänsä palannut? 😀

20 vastausta artikkeliin “1v-bileet ja imetyksen lopettaminen alkaa N.Y.T nyt!”

  1. Noh, lopetin imetyksen noin 15kk iässä, pari viimeistä viikkoa oli jäljellä iltaimetys. Rinnat oli tosi lerput. Tulin samantien toivotusti raskaaksi, ja nyt rinnat ovat taas turvonneet, kuten edellisessäkin raskaudessa. Ei tosin samassa määrin, jouduin edellisen raskauden aikana ostamaan isommat rintsikat jo rv14 tienoilla. Saas nähdä miten palautuvat sitten toisesta imetyksestä, silloin ei olisi tarkotus raskautua heti 🙂

  2. Moi, meillä ihan samanikäinen poika (oon kommentoinut ennenkin ?) ja imetyksen lopetus kanssa ajankohtainen. Lopetin yöimetykset unikouluun pari kuukautta sitten ja imetän päivisin n. 4-5 krt. Aamu- ja iltaimetykset on pojalle tärkeimmät. Luulen, ettei mullakaan riitä kärsivällisyys lopettaa yksi kerta/viikko. Pojalle ei maito maistu mukista tms. niin se on vähän hankalaa. ?

    1. Hello! Meillä on sama juttu, ettei oikein mukista maistu.. Tosin vettä ollaan saatu menemään alas nyt aina vähän ruokailun yhteydessä ja vaippa kuitenkin aina kostea, vaikka imetystä vähennettykin. Olen keksinyt lisäillä nyt ”siirtymävaiheessa” pojan ruokavalioon välipaloille maustamatonta jugua, niin on ainakin kalkki ja kalsium jossain määrin taattu ennenkö maito alkaa kunnolla maistua mukista 🙂

  3. Oot kyllä sinnikkäästi imettänyt, pisteet siitä! ? Mitä tuohon rasvan palautumiseen tisseihin imetyksen jälkeen, niin itsellä ei sitä tullut lainkaan takaisin vaan jäi ne legendaariset nahkaläpyskät. Oon pienirintainen muutenkin ja tissit olivat siis lähinnä huvittavat läpyskät imetyksen loppumisen jälkeen. Mulle jäi ekasta raskaudesta varmaan pari kiloa, vaikka imetys laihduttikin. Kaveripiiristäkin saatu kokemus vahvistaa sen, että hirveästi ei kannata ihmetellä jos kroppa ei enää ikinä ole samanlainen kuin ennen raskautta ja imetystä oli ja käyttäytyykin oudosti. Itselle esim. ei ole aiemmin kertynyt painoa juuri mitenkään ja imetyksen lopettamisen jälkeen taas niin kävi tosi helposti. Nyt toisen kohdalla imetys taas ei ole toiminutkaan mitenkään ”laihdutuskeinona”, vaan aineenvaihdunta on osittain jumiutunut. Yhdellä kaverilla jokainen raskaus on jättänyt +2kg kehoon ja nämä kilot eivät lähde millään pois enää.

    Ihania synttärikuvia! ❤️

    1. Nojoo, enpä olisi uskonut että näin pitkään 😀 Onpa kyllä jännä, että voi vaihdella noin paljon samalla henkilöllä eri lapsien kohdalla, että miten se imetys laihduttaa vai eikö laihduta.. Mulla ehdottomasti on kyllä juuri jumiuttanut aineenvaihduntaa. Veikkaan, että sekin voi imetyksen jälkeen vaikuttaa painoon, että muuttaako ruokavaliota takaisin normaaliin. Itse ainakin imettäessä syönyt ihan huomattavasti enemmän kun kulutus korkeampi, joten helposti varmaan alkaisi kertyä painoa jos unohtaisi kiinnittää siihen huomiota. Kiitos kun jaoit kokemuksesi! 🙂

  4. No vautsi, tosi hieno imetystaival teillä takana! 🙂 ja kiva jos sujuu ihan yhteistuumin lopetus. On se taas yhden aikakauden loppu. Haikeaa mutta kuitenkin ihanaa kun saat kroppasi taas takaisin itsellesi 🙂

    Vitsi näin tuon kakun facebookin leivonta-ryhmässä ja mietin että olis just teidän pienelle sopiva! Niinhän se sitten olikin 😀

  5. Onpa upea kakku! 🙂 miten teillä on yöt sujunut unikoulun jälkeen? Onko poika edelleen nukkunut täysiä öitä? Meillä vähän nuorempi on ruvennut heräilee öisin kiipeilemään pystyyn pinnoja pitkin 😀

    1. haha! Kyllä meillä useimmiten herää ainakin pari kertaa yössä hulinoimaan, mutta ei ihan ole noussut kunnolla hyvin ja nuo heräilyt yleensä illasta ennenkö ollaan vielä itse nukkumassa. Ampaistaan aina heti tassuttelemaan kun herää huutamaan niin onnistuu vielä sillä silitellä takaisin uneen, välillä joutuu ottaa syliin. Yleisesti kuitenkin nukkuu ihan täysiä öitä ja sanoisinko ettei usein klo23-7 välillä enää heräile ollenkaan. Varsin hyvä tilanne siis! 😀

  6. Huikea kakku! Nyt on ihan pakko kysyä hieman aiheen vierestä, kun sulla on tuo kiva mekko – jos vielä imetät, kuinka sä voit pitää olkaimettomia mekkoja? 😀 minkälaiset liivit? Nyt kun on kesämallistoissa niiiiin ihania olkaimettomia juttuja ja oon ihan möks ettei niitä voi imetysliivien kans käyttäää…tai VOI mutta en todellakaa halua niitä liivin sankoja näkyviin 😀

    1. No niin on! 😀 Mulla on tossa semmoiset ikivanhat olkaimettomat rintsikat, en ole siis käyttänyt imetysliivejä enää kuukausiin kun meni niin hermo niihin! Oon kai laihtunut rinnoistakin niin paljon, että mahtuu kaikki vanhat rintsikat ja on vielä isojakin 😀 Mutta jokatapauksessa oon todennut, että kätevästi menee noiden normaalienkin rintsikoiden kanssa nykyään, tietty vähän hankala kiskoa ylös-alas, mutta hyvin kestää 😀

  7. Meijän tyttö lopetti tissin ihan itsekseen unikoulun yhteydessä 8-kuisena. Kun ei saanut yötisua niin ei kiinnostanut sit päivätisukaan, itselle kiva ettei tarvinnut sitä miettiä? Tissit eivät ole ”palautuneet”, vaan roikkuvat nyt tyhjinä, kuivina rusinoina (ylimääräinen iho jää ryppyyn) ja entistä pienempinä? Itseäni ei haittaa yhtään, sillä olen tyytyväinen pieniin rintoihini ja siihen miten ne taitavasti ruokkivat ensimmäistä lastani hänen elämänsä alkutaipaleella❤️

    1. teillä kävi kyllä kätsysti! Ja eihän se maailma todellakaan kaadu niihin lerppuihin, hassua kyllä kun on kuullut joiltain, että rinnat palautuvat TÄYSIN imetyksestä ja täällä kommenttiboksissa ovat kokemukset lähinnä päinvastaisia. Kai se on niin yksilöllistä. Itse olen koko vuoden imettänyt vain toisesta rinnasta, joten lähinnä jo mietityttää, että millaiseksi rintapuoleksi tässä jää 😀

  8. Täällä myöskin aiemmin pienirintainen ja tyytyväinen nainen. Nyt kahden imetyksen jälkeen ei rasva ikinä palautunut, joten nahkapusseilla mennään. VÄlillä naurattaa, sitten ahdistaa, sitten ahdistaa ihan helkkaristi ja sitten naurattaa. Elämää on nahkapusseillakin, mutta ikävä on vanhoja rintoja, joita silloin nuorempana tuli hävettyä. Kaikkea kanssa! Huh. Mutta näillä mennään. En kyllä ole kuullut keltään, että rinnat olisivat täysin palautuneet. Kyllä vähänkään pidempi imetys yleensä damagea jättää, mutta niin kuuluukin 🙂

Vastaa käyttäjälle Jassu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.