Kotikuvia ja uudet metallikaiteet portaissa

Ehdinkin jo Instagramin puolella vilautella remontin edistymistä ja uusia kaiteita! Niitäpä ollaan täällä odoteltu kuin kuuta nousevaa, kaiteiden uusiminen kun oli täällä meillä (keittiön lisäksi) se kaikkein silmäänpistävin osa remonttia. Metallikaiteet kun tuovat niin erilaisen ilmeen! Ihan alunperinhän mietimme lasikaiteita, mutta niissä on tietysti aina se puhtaanapito-ongelma tai varsinkin Tommille rasvaiset sormenjäljet lasikaiteissa olisi ollut aivan ehdoton no-no 😀

Lasikaiteet olisivat myös kustantaneet huomattavasti enemmän ja toisaalta, haimme alunperinkin vähän semmoista industrial-tyyliä tänne, joten mikäs siihen parempi vaihtoehto kun metallikaiteet! Värin suhteen tuumailimme  pitkään mustan ja valkoisen välillä, mutta sopiihan nuo mustat tänne kyllä parhaiten. Varsinkin nyt kun on nuo tasot ja valaisimet 😀

Kaiteet teetettiin raudasta meille mittojen mukaan ja muutama kuukausihan siinä valmistuksessa meni. Ei siis ehkä kiireisimmän remontoijan vaihtoehto. Palkitsihan se odotus nyt kuitenkin viimein! Porraskaiteen lisäksihän uusimme myös koko parven kaideosan.

Emme voisi olla tyytyväisempiä kaiteisiin, vaikkei koti nyt noin muuten olekaan kaikilta osin vielä läheskään valmis. Pientä fiksaamista ja maalaamista nimittäin vielä riittää, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa. Nyt kun kaiteet on paikoillaan, onkin sitten uusi pulma. Nimittäin portaat! Alunperin kun oli suunnitelmissa maalata portaat valkoisiksi, ei enää sitten ollakaan täysin varmoja. Portaista nimittäin tuli yllättävän kivat hiomalla! Juuri semmoista industrial-tyyliä ja sopivasti ”keskeneräisen” näköiset. Nyt ajattelimme hetkisen odottaa maalaamisen suhteen ja tuumailla, että mitä ihmettä nyt noille tehdään vai tehdäänkö mitään. Tietysti noita pitäisi vielä hioa enemmän jos päädyttäisiin pitämään nuo naturel-portaat.

Jos on ollut kaideremppa mielessä, niin voin todella lämpimästi suositella Pk-seudulla Artiikkia, josta ostimme nuo omamme. Yritimme aluksi googletella vaikka millä mitalla eri kaidefirmoja, mutta tuntuu ettei mistään oikein löytynyt selvää infoa tai kokemuksia! Artiikista kuulimme naapurimme entiseltä asukkaalta, joka oli hommannut uuden kotinsa kaiteet sieltä. Paras vinkki siis näköjään tuli ihan suusta suuhun-tiedolla!

Mikäli hinnat kiinnostaa, niin omat kaiteemme maksoivat asennuksen kera noin 2000e hujakoilla. Eli siis varsin pieni hinta kuitenkin loppupeleissä ottaen huomioon kuinka suuren muutoksen nuo tuovat. Ennen tähän rempparuljanssiin lähtöä olimme varmoja, että kaideproggis kustantaa jotain kymppitonnin luokkaa. Tosin täytyy ottaa huomioon, ettemme uusineet itse portaita.

Olkkarin iso seinä on vielä vailla maalia, samoin pojan huone myös katon osalta. Tuo olkkarin vihreä tapetti on kyllä tosi kiva ja toisaalta harmi kun siitä luovutaan.Nyt kuitenkin melkeinpä maalauksia lukuunottamatta valmis remppa! Kaikki hankinnatkin taitaa oikeastaan olla tehty jotain seinäjuttuja lukuunottamatta 🙂 Tosiaalta, ainahan sitä jotain sisustuskrääsää keksii..

Mikäs on teidän mielipide? Portaat valkoisiksi vai jätetäänkö tuommoisiksi?! 😀

 

16 vastausta artikkeliin “Kotikuvia ja uudet metallikaiteet portaissa”

  1. Portaiden nykyinen väri käy kivasti mm teidän ruokailuryhmän kanssa! Minä ehkä laittaisin muut pinnat ensin kuntoon ja lopuksi sitten katsoisin mikä olisi rapuille paras. 🙂 Kannatan puuta toistaiseksi :p

    1. Niinpä!! 🙂 Sitä just itse myös mietin! Ja juuri noin varmaan tehdäänkin, että eka kaikki muut kondikseen ja sit katsotaan tilanne. Kiitos mielipiteestä 🙂

  2. Portaat on huiput! Ehdottomasti noin, puun väri sopii mustan kaiteen kans just hyvin 🙂

  3. Olisin kyllä sen kannalla, että maalaatte portaat valkoisiksi. 😀 Mustat kaiteet puisten portaiden kanssa näyttää ainakin kuvissa jotenkin hassulta. Tuli muuten nostalgisia fiiliksiä tuosta keinuhevosesta; mulla on nimittäin ollut samanlainen! 😀

  4. Ehdottomasti puun väriset portaat. Voittehan sävyttää niitä, mutta täysin valkoisiksi en maalaisi 🙂

  5. Mä varmaan jättäisin portaat ihan tommosiks!
    Ehkä tuo enemmän lämpöö, kun että olis valkoiset. Plus että natsaa hyvin ton ruokailuryhmän kans! 😀

    1. Niinpä, pian tulee liian tylsä jos maalaa valkoiseksi, nuo tuo nyt sopivasti semmoista rouheutta 🙂 ja tosissaan myös sopii ruokaryhmän kanssa! 🙂

  6. Laittakaa semmosella kalkkimaalilla betonimaisen harmaaksi, samoin kuin tuo vihreä seinä? 🙂

  7. Hei Iines! Olemme mieheni kanssa tekemässä remonttia parhaillaan ja suunnitellaan juuri nyt portaita rakenteille olevalle parvelle. Meidän parven lattiataso on jopa 3 metrin korkeudessa alakerran lattiatasosta, niin tässä pohdituttaa paljon tuo portaiden etenemä ja nousu. Olisiko mitenkään mahdollista, että voisit kertoa, mikä teidän portaiden etenemä ja nousu on ja millaiset portaat on kulkea? 🙂 Onko niitä helppo laskeutua alaspäin vai tuntuvatko jyrkiltä? Lisäksi olisi kiva tietää, miten paljon korkeuseroa on teidän yläkerran lattiatason ja alakerran lattiatason välillä? Teidän portaat näyttää todella kivalta ja kaiteet tullaankin nyt sitten todennäköisesti tilaamaan tuolta Artiikilta (tämän kuvan innoittamana)! 🙂 Kiitos kovasti jo etukäteen, mikäli jaksat nähdä tämän vaivan!!!

    1. Sori, ollaan oltu reissussa niin vasta nyt luin kommenttisi 🙂 Voisin yrittää ensi viikolla mittailla tänne jos löydän meidän mittanauhan! 🙂

      1. Kiitos kovasti 🙂 Toivottavasti oli onnistunut reissu! 🙂

        1. Anteeksi kun kesti!! Tässä olisi nyt näitä mittoja 😀 Eli korkeusero ekan ja tokan kerroksen välillä on 290cm. Portaiden kokonaisetenemä on 197cm, yhden portaan nousu 22cm ja etenemä 15cm. Periaatteessahan tuo meidän yläkerta on parvi ja nämä portaat ovat siis alkuperäiset kun uusimme ainoastaan kaiteet. Ovathan ne tosin melko jyrkät jos joku vieras ekaa kertaa menee, mutta itse ollaan totuttu! Sitä tosin en tiedä tekeekö Artiikki noita itse portaita. Toivottavasti kuitenkin oli jotain apua tästä 🙂 Kannattaa myös huomioida, etten ole varma täyttääkö nuo meidän poraat enää nykyään kaikkia standardeja uudisrakentamisen suhteen kun on rakennettu vuonna 1991, siis ottaen huomioon tuon jyrkkyyden yms!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.