Nykyinen mielipiteeni auringonotosta + luonnonmukaisia aurinkovoiteita testissä

Lähivuosina musta on tullut hysteerisempi auringon suhteen ja kävinkin itseasiassa juuri ensimmäistä kertaa ihotautilääkärillä näyttämässä muutamaa pientä luomea, jotka olivat ilmestyneet raskauden aikana. Tuolloinhan on yleistä, että hormonitoiminnan muutokset aiheuttavat esimerkiksi juuri uusia luomia. Vaikka pisamia löytyykin reippaasti, en ole kovin ”luomekas”, joten nuo parikin olivat tässä reilun vuoden aikana pistäneet silmään ja halusin käydä niitä näyttämässä, vaikkeivat millään tapaa oudoilta tai pahanlaatuisilta näyttäneetkään.

Kaikki muut olivat ok, mutta yhden pienen luomen käski lääkäri varmuuden vuoksi poistattaa, ainoan joka oli paikassa joka ei ole edes ollut kontaktissa aurinkoon (pakara). Eli kannattaa pitää silmällä kaikkia (niitä uusiakin) luomia ja ihomuutoksia ja käydä varmuuden vuoksi alan lääkärillä, ellei sitä jo ole tehnyt! Itse voin suositella lämpimästi esimerkiksi Ympyrätalon Mehiläisen Maarit Vaalamoa, siellä siis itse kävin näyttämässä ja itse operaatiossa saman talon yleislääkärillä. Luomen poisto olikin yllättävän pieni operaatio, eikä tuntunut paikallispuudutusta lukuunottamatta miltään. Nyt sitten noudatetaan hikoilukieltoa näiden tikkien kanssa 😀

Lääkärin mukaan on kovin yleistä, että siinä vaiheessa kun saa lapsia, aletaan aivan eri tavalla suojautua auringolta. Ja se on kyllä aivan totta ainakin omalla kohdallani, nykyään nimittäin suojaan vaatteella suorassa paisteessa esimerkiksi rintaani, vaikka olisikin korkeat suojakertoimet ihossa. Palaa en halua missään nimessä, enkä onneksi usein ole itseäni auringossa muutenkaan polttanut.

En ole käynyt aikoihin solariumissa ja pakko kyllä sanoa, etten kyllä enää menisikään! Enkä voi suositella kenellekään. Olen superiloinen, että esimerkiksi niistä solariumin vaaroista on saarnattu, koska täyttä tottahan se on. Nuorena ja tyhmänä tuli niissä käytyä, mutta onneksi tuli herätys niiden suhteen. Voin toki myöntää, että auringosta on jossain määrin hyötyäkin. Esimerkiksi paha atooppinen ihottuma tai muut ihosairaudet voivat helpottua auringossa ja olen kuivaihoisena kokenut sen olevan omalla kohdallakin kuivan, kutisevan ihon helpotus. Onhan auringolla myös suotuisia vaikutuksia mielialaan ja aurinkoloma piristääkin kaamoksen keskellä kyllä ihmeesti.

Vaikka edelleen otankin jonkin verran kesäisin aurinkoa, erään asian suhteen olen nykyään ehdoton. Nimittäin kunnon aurinkosuojan! Vaikka paistettelisin päivää ihan täällä Suomessa toukokuun kevätauringossa, on aurinkorasva ihan must. Siitä huolimatta, että melanooma on Suomessakin nykyään varsin tapetilla, on monilla edelleen se käsitys, ettei kotimaan kesässä tarvitse aurinkorasvaa. Tai ettei väri tartu täällä jos pistää suojakertoimen pintaan.

Oli miten oli, nimittäin omastakin kokemuksestani on ihan täyttä höpöhöpöä, ettei aurinkorasvan kanssa muka ruskettuisi. Itse käytän nykyään kotimaan kamarallakin vartalolle SK30 voiteita ja herkimpiin kohtiin, kuten rintaan ja dekolteelle, sekä kasvoihin lisäilen ihan rohkeasti jopa SK50. Harvoin tulee muutenkaan oleskeltua auringossa tuntia-paria pidempään edes reissuilla. Eipä tuon naperon kanssa ehtisikään! 😀

Tietty tärkein asia on, että käyttää edes jotain suojakerrointa, mutta niissä voiteissakin on kyllä hurjasti eroja. Aurinkorasvathan ovat nimittäin melkoisia kemikaalipommeja ja nyt kun on vihdoinkin saanut käytettyä vanhat voidevarastot loppuun, on proggiksena ollut jatkossa siirtyä näissäkin niihin luonnollisempiin vaihtoehtoihin.

Vauvan kanssa reissatessa on tuo aurinkorasva-dilemma ollut pinnalla, vauvoille ja pikkulapsille kun ei varsinaisia aurinkovoiteita oikein suositella käytettäväksi, juuri sen kemikaalikuorman vuoksi. Tämänkin suhteen täytyy tietysti vähän punnita, että kumpi nyt on loppupeleissä oikeasti pahempi, se että lapsi polttaa itsensä auringossa vai se, että nyt sitten tuli muutaman kerran levitettyä iholle aurinkorasvaa. Eipä varmasti kahteen kertaan täydy tuumailla, mutta eipä sitä silti haluaisi turhaan kemikaalivoiteilla lotrailla. Alle puolen vuoden ikäisillä vauvoilla ei hikoilun säätely vielä toimi, eikä ihoa sen vuoksi suositella tukittavaksi millään voiteilla. Pikkuvauvan ehdoton ensisijainen aurinkosuoja on siis aina varjo ja vaatetus!

Tähän saakka vauvan suojaaminen auringolta onkin ollut helpompaa kun lapsi ei vielä kunnolla liikkunut, jolloin oli helppo oleskella varjossa pitkissä puuvillavaatteissa säteiltä piilossa tai uv-teltan alla. Nyttemmin onkin sitten edessä haastavammat ajat kun kaikkialle on päästävä möyryämään ihan kokoajan, eikä ihan niin helposti saakaan pidäteltyä toista kiltisti siellä varjon suojissa! Suomessa säteily ei onneksi ole ihan niin vahvaa tai ilmasto niin trooppinen, ettei vaatteilla ja aurinkohatulla suojaaminen onnistuisi, mutta seuraavalla pidemmällä reissulla tulee eteen aurinkovoiteen käyttö myös pojalle. Semmoinen onkin nyt kaapissa odottelemassa, samaa sarjaa kun kesän omatkin aurinkosuojani.

Olen itse tykästynyt näihin kuvien luonnollisiin Alga Mariksen voiteisiin, jotka ovat jo jonkin aikaa olleet käytössä omalla terassilla hengatessa. Tuo ylempien kuvien SK30 on suihkutettavassa muodossa ja äärimmäisen helppo levittää iholle. Löytyy netistä esimerkiksi täältä. Sama tuote sopii niin kasvoille kuin vartalolle, mutta erikseen löytyy myös kasvojen voide.

Tämä sävytetty Creme Soilaire teintee-voide on nimittäin erinomainen tuote kasvoille suojaamaan auringolta ja samalla tasoittamaan ihon sävyä. Iho on nimittäin todella kaunis ja tasaisen sävyinen tämän jälkeen! Levittäessä näytti siltä, että sävy olisi omalle iholleni aavistuksen liian vaalea, mutta sopikin itseasassa yllättävän hyvin huolellisen levityksen jälkeen. Nyt jälkeenpäin huomasin, että tästä itseasiassa löytyy tummempikin sävy. Ärsyttävä asia aurinkovoiteissa on se tahmainen tunne iholla, jonka vuoksi voiteet on aina pakko päästä pesemään pois iholta päivän päätteeksi, jotta siitä nihkeästä olosta pääsee eroon. Uskokaa tai älkää, tästä Alga Mariksesta ei sitä tunnetta tule! Vähän kun olisi levittänyt iholle tavallista, kevyttä kosteusvoidetta. Tuoksu on näissä melko mieto ja miellyttävä.

Lasten versio tästä on hypoallerginen ja hajustamaton, suojakerrointa on 50+. Samoin tässä on kätevä pumppupullo, jolla levitys on helppoa. Tämä on luonnollisena tuotteena semmoinen, jota uskallan tarpeen tullen meidänkin naperolle käyttää. Uv-puku ja tietysti aurinkohattuhan meiltä löytyy, mutta esimerkiksi jalkapöytiin ja käsiin on rannalla uidessa suojakerroin ehdoton. Olen ehtinyt testailla tätä itselleni ja tuhdimpi tämä on tuohon ”aikuisten” Sk30 verrattuna, mutta silti aivan huomattavasti kevyempi kuin monet Sk50! Lasten pumppuvoide löytyy täältä.

Alga Mariksen aurinkovoiteiden suojausteho perustuu luonnolliseen mineraalisuojaan, joka siis konkreettisesti estää auringon säteilyn pääsyn ihosta läpi. En ole tätä ennen kokeillut luonnonkosmetiikan aurinkotuotteita eli en oikein voi vertailla tuotteita keskenään, mutta pakko myöntää, että olen aivan ällikällä lyöty kuinka hyviä nämä ovat omaan makuuni! Koko Algamaris-aurinkovoidevalikoima on itseasassa nyt tarjouksessa Hyvinvoinnin tavaratalolla. Koko valikoima täältä.

Ei sitä kuitenkaan voi kiistää, etteikö ruskettunut iho olisi kaunis! Vaikka itse nykyään suojaankin ihoa kunnolla ja usein suosinkin itseruskettavia, toki myönnän edelleen nauttivani auringossa oleskelusta ja rakastan esimerkiksi ihanan tuoksuisia aurinkoöljyjä. Onneksi sitä väriä voi kuitenkin tehostaa muullakin kun ”illan puna on aamun bruna”-meiningillä, kuten karoteenitableteilla ja suihkimalla öljytuotteita kunnon suojakertoimen päälle.

Aloitin juuri itse pitkästä aikaa karoteenitabletit ja tällä kertaa nuo Betamaxit. Tablettia kohden on betakaroteenia  6mg ja se onkin tässä päiväannos. Betakatoreeni  valmistaa ihon auringolle ja auttaa rusketuksen synnyssä. Suojaa auringolta nuo tabletit eivät missään nimessä anna, mutta voivat olla avuksi jos kärsii aurinkoihottumasta tai huonosti tarttuvasta rusketuksesta. Kuuri suositellaan aloitettavaksi 1-2 viikkoa ennen lomamatkaa tai ”aurinkokauden aloitusta”. Itse olen kyllä mennein vuosina huomannut, että karoteenitableteista on ehdottomasti apua värin synnyssä! Nuo ovat itseasiassa nyt Hyvinvoinnilla tarjouksessa 8 eurolla.

Omat vinkkini alkavaan kesään ovat siis: Korkea, luonnollinen suojakerroin ja kylkeen aurinkotabletit! Unohtamatta tietysti hyvää mieltä, aurinkoisia päiviä, aurinkohattua ja hyvää lukemista 😀

 

Postauksen tuotteet saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

8 vastausta artikkeliin “Nykyinen mielipiteeni auringonotosta + luonnonmukaisia aurinkovoiteita testissä”

  1. Samoilla fiiliksillä auringon suhteen! Ja solariumiin en myöskään enää halua mennä. Nyt opettelen aurinkorasvojen käyttöä tosissaan myös täällä Suomessa, koska olen todella vaaleaihoinen ja yllättäen taas paloin tuossa muutama viikko sitten, kun oli ne aurinkoiset päivät täällä. ? Nyt en enää mene aurinkoon ilman rasvaa täälläkään.

    Betakaroteenia olen meinannut monesti kokeilla kuurina kesällä, mutta en ole jotenkin uskonut niihin 😀 jos sulla on toiminut, niin luotan kyllä siihen ja harkitsen nyt asiaa uudelleen!

    1. Jep, solkut on kyllä tosi no-no! Toi säteily on ollut täälläkin jo yllättävän vahva, vaikkei muka ole edes kesä vielä alkanut 😀

  2. On kyllä jännä, miten lomareissuilla aurinkorasvaa ei haaskata, mutta täällä Suomessa sen levittäminen tuppaa unohtumaan… Näin on ainakin meikäläisen kohdalla! 😀 Pitää kyllä jatkossa muistaa aurinkorasva täälläkin.

    Mitä mieltä muuten olet aloe vera -tuotteista? Jotkuthan toitottavat niiden tehokkuutta esim. ihon polttamisen jälkeen, mutta toisten mielestä ne ovat täyttä humpuukia….

    1. Niin 😀 Kyllä ehdottomasti käytän itse nykyään myös Suomessa, tosin en ole täällä muistaakseni koskaan palanutkaan, mutta eihän se mitään meinaa 🙂

  3. Kiitos vinkeistä – pitääkin laittaa tilaukseen! Viime kesänä löysin apteekista vähempi kemikaaliset Vichyn sk 30 ja Acon kids sk 50 rasvan, joissa ei ole muovia. Sitäkin kun joka paikassa nykyään! Mutta etenkin tuon sk 50 rasvan ikävä puoli on just se tahma.

    1. Millä nimellä se muovi on incissä? Onhan tuo lasten sk50 toki myös vähän tahmainen, mutta nuo aikuisten voiteet taas ei yhtään 🙂

  4. No onpas jännä sattuma; kävin itse myös viime viikolla näyttämässä lekurilla oudon näköistä luomea ja lääkärin mielestä kannattaa varmuuden vuoksi poistaa se. Myös mulla luomi pakarassa, mutta oon huomannut sen muuttuneen viime aikoina. Vitsailinkin, että tuntui että universumi viestittää mulle, että se pitää tsekata, kun niin monessa paikassa on tullut tämä asia vastaan. 😀 Tuliko sulla ison jälki ja kestääkö parantua pitkään? Täytyy itse vielä varaa aika poistoon ja toivoa ettei oo mitään sen kummempaa. 🙂

    1. Heheh! HAuska sattuma 🙂 En oikein tiedä millainen jälki siitä jää kun on vielä semmoinen haavalaastari päällä, tikit poistetaan 1,5viikon päästä. Lääkäri näytti omia arpiaan ja joku pieni arpi pitäisi jäädä kyllä, mutta eihän sitä tuolta paikasta onneksi huomaa. Toivottavasti ei ole mitään ja hyvä kun kävit näyttämässä 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.