Se on loppu nyt!

Postaus imetyksen lopettamisesta on ollut ilmeisen toivottu ja nyt olisikin aika raapustaa aiheesta muutama lause. Meidän poika on alusta saakka ollut todellinen tissitakiainen (aikaisemmin vihasin tuota sanaa, mutta yllättävän aktiivisesti ollut käytössä tässä vuoden aikana, haha!) ja kuten on täälläkin useaan otteeseen todettu, ei kiinteiden lisäksi ole tuttipullo tai mukikaan oikein maistunut. Pikkuhiljaa on kuitenkin päästy niiden soseidenkin makuun ja kyllä sen on huomannut, kuinka kiinteä ruoka alkaa ihmeen hyvin maistumaan siinä vaiheessa kun maito vähenee. Ainakin meidän kohdalla saattoi kiinteiden kelpaamattomuus jossain määrin johtua reippaasta maidon määrästä, jolloin yksinkertaisesti ei useinkaan ollut niin nälkä, että pienelle olisi suuret määrät soseita uponnut. Teinkin aina niin, että ensin sose ja sitten vasta rinta, sillä tekniikalla saatiin kiinteä ruoka maistumaan.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut jaaritella soseista, vaan siitä imetyksestä. Lopettaminen oli luonnollinen juttu nyt 1v-rajapyykin jälkeen kun kiinteä ruoka alkaa virallisesti olemaan se pääasiallinen ruoka. Itse imetyskertojahan olin vähentänyt jo jonkin aikaa ja viime viikonloppuna vietimme pikkuisen kanssa haikein mielin viimeisen imetyshetkemme. Itkuhan siinä pääsi ja onhan se ymmärrettävää, tuosta kun oli kuitenkin vuoden aikana ehtinyt tulla niin suuri osa meidän arkeamme. Onhan se tietyllä tavalla liikuttavaa kuinka tärkeä juttu rinta voi pienelle olla. Ensimmäisen kerran kävi mielessäni lopetusmietteet jo viime syksynä, tavallaan kävin jatkuvasti hieman ristiriitaisia tunteita sen suhteen, mutta pääasiassa kyllä niitä positiivisia. Jatkoimmehan pikkuisen kanssa tasan vuoden ja kaksi viikkoa imetystaivaltamme! Vuosi oli itselleni koko tämän ajan se ehdoton takaraja imetyksen suhteen. Vaikkei jatkaminen olisikaan ollut mahdottomuus, alkoi pikkuhiljaa tulla jo niitä ajatuksia, että haluaa jollain tapaa oman kehon itselleen tämän parin vuoden raskaus+imetysrumban jälkeen.

Kaikenmaailman turvotukset ja muutenkin rintapuolena oleminen (koska se toinen rinta ei kelvannut) alkoivat pidemmän päälle tympiä, mutta totean silti olevani ylpeä pitkästä imetystaipaleesta. En vielä raskauden aikana oikeastaan edes tiennyt mitään imetyksestä, siihen liittyvistä haasteista tai sen koommin edes ollut ajatellut, että tulenko imettämään vai en. Kun kätilö synnytyssairaalassa tenttasi imetysasiaa, oli se vastaukseni joteniin automaattinen, nimittäin se, että aikomus on ainakin yrittää imettää. Siitä se sitten lähtikin.

Itselleni on aivan yksi ja sama minkä tien muut äidit valitsevat, en halua itse tuomita tai arvostella muita äitejä sen perusteella, että päättävätkö he imettää vai eivät tai kuinka pitkään. Asiat, jotka eivät omaa elämääni hetkauta, saavat jäädä sikseen, koska jokainen äiti varmasti tekee sen minkä omalla kohdalla parhaaksi näkee. Ja se varmasti on paras vaihtoehto juuri silloin.  Kun joku päättää olla imettämättä, voi toinen imettää puoli vuotta ja kolmas kaksi vuotta. Eipä se tee kenestäkään sen huonompaa tai parempaa äitiä omissa silmissäni. Itse kuitenkin olen onnellinen siitä, että valitsin imettää. Jotenkin se loi tietynlaista yhteyttä, sekä turvaa minun ja pienokaisen välille, meidän oma juttumme. En tietysti väitä, ettei semmoista tunnetta muuten saisi, mutta itselläni kuitenkin kehittyi imettämiseen tietynlainen tunneside. Siksi se lopetus varmasti koskettikin.

Nyt on kuitenkin pötkitty jo useampi päivä ilman rintaa ja hyvin menee! Jotenkin unohdan edelleen jatkuvasti, että homma on loppu ja välillä saattaa asia vaistomaisesti käydä mielessä. N ei kuitenkaan ole oikeastaan kamalasti edes kaivannut rintaa ja ollut selvästi sinut sen suhteen. Nestettä tarjoamme tietysti nyt aktiivisesti nokkamukista ja lasista. Omalla kohdallani lopetus oli yösyöttöjen loppumisen jälkeen suunnilleen 3 viikon operaatio. Asteittain lopetin päiväsyötöt, sitten aamusyötön ja muistaakseni pötkin 1-2 viikkoa pelkän iltasyötön turvin. Sitten eräänä päivänä vain tuntui luonnolliselta jättää se pois ja siinä se sitten oli.

Lopetuksesta huolimatta säilyy imetystaival muistoissamme. Jossei meidän pikkuisella, niin ainakin minulla itselläni 🙂

 

Ps. Ainakaan vielä en tämän 5 päivän jälkeen ole huomannut, että maito olisi lähtenyt katoamaan minnekään ja poistumaan nesteenä. Varmasti siinä kestää, mutta kuinkakohan kauan? 😀

2 vastausta artikkeliin “Se on loppu nyt!”

  1. Jos en nyt ihan väärin muista, niin se maito imeytyy takaisin elimistöön (melko friikin kuuloista) ja ei käsittääkseni siis varsinaisesti poistu nesteenä ulos. Maidon tuotanto voi olla kuulemma useammankin kuukauden lopettamisen jälkeen käynnissä, kun elimistö ei tajua imetyksen loppuneen. Itselle esikoisen kohdalla kävi kk lopettamisen jälkeen niin, että yhtäkkiä tissit pakkasi täyteen ja jouduin sitä ihan pumppailemaan pois. 😅 Silloin tuttu imetyskouluttaja sanoi, ettei ole mitenkään edes harvinainen ilmiö vaan elimistö ei vain tajua loppumista vielä. Varsinaisesti ei ole käsitystä, milloin omalla kohdalla tuotanto lopullisesti loppui, koska 4kk lopettamisen jälkeen olin uudelleen raskaana.

    Onhan se tunne ihan huikea kun on ruokkinut lapsensa kehonsa avulla, mutta on sekin tosi kiva, kun saa olla ihan vain oma itsensä eikä kävelevä maitoteline. 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *