Lomafiiliksissä + uudet röyhelöbiksut ♥

Miniloma lähenee ja pakkausvalmistelutkin ovat alkaneet! Kaikki muut lomajutut aurinkovoiteesta bikineihin onkin jo hommattu, mutta vielä uupuu matkalukeminen. Saa nähdä ehtiikö vielä kirjastoon hakemaan jotain kivaa kirjaa matkaan mukaan. Kepleriltähän on muuten tullut uusi Joona Linna-kirja, joka olisi suunnitelmissa lukaista asap! Harmi, että muistin koko homman vasta näin myöhään. Olisi ollut vallan mainio kirja reissuun!

Olen pitkin kevättä lukenut muutaman markkinoinnin kirjan ihan vaan huvikseni. Jotenkin tähän arkeen on välillä kaivannut blogin ohella myös jotain ihan virallista asiasisältöäkin ja monimutkaisempaa ajateltavaa. Välillä on hauska idea lukea ihan jostain itselleen uudesta aiheesta, tosin markkinoinnista tiedänkin paljon, mutta kyllä se aihe silti kiinnostaa siinä määrin, että alan kirjoja on edelleen mukava lukea. Silti ehkä kaipaisi lomalle jotain enemmän aivot narikkaan-kirjaa, hyvää dekkaria tai muuta höpöhöpöä.

Täytyy ehkä ensin kaivella omat kaapit läpi, viimeksi luin jokunen viikko takaperin sen Jouni Hokkasen Pohjois-Korea Siperiasta Itään-kirjan ja voin kyllä suositella P-Koreasta kiinnostuneille. Toi taas kerran vähän erilaista aspektia aiheeseen ja todella yksityiskohtaisia juttuja pohjoiskorealaisesta kulttuurista, joita ei aikaisemmissa kirjoissa ollut tullut esille.

Tiedättekö, olen niin kauan (tai siis no vuoden) haaveillut ostavani imetyksen päättymisen kunniaksi jotkut kivat bikinit! Kuulostaa karmealta, mutta tosiaan tämän vuoden yhdestä rinnasta imettämisen jälkeen eivät monetkaan bikinit ole oikein imarrelleet ja pääasiassa olenkin käyttänyt jotain vanhoja nuhjuja, jotka ovat mahtuneet. Nyt kuitenkin löysin ne ”imetyspalkintobikinit” (hahah mikä sana :D)!

Ehdinkin jo lyhyesti aikaisemmin kertoa uusista bikineistä ja nuo kuvien värikkäät röyhelöbikinit löytyivät Galleria Esplanadin & Other stories-liikkeestä, joka on itseasiassa ihan oma lempparini nykyään. Sinne ei pitäisi oikeasti eksyä ikinä!! Aina liikaa ihania vaatteita ja asusteita, vaikka kylläkin melko hyvin olenkin siellä itseni hillinnyt. Onneksi ei ollut vielä ale alkanut tiistaina kun siellä piipahdin..

Ketjun vaatteet ovat juuri oman tyylisiäni ja hinnatkin varsin kohtuullisia, käsittääkseni ketju kuuluu H&M-konserniin. Kannattaa käydä kurkkimassa, varsinkin jos etsii esimerkiksi siistiä työvaatetusta! Bikinivalikoimaakin olen siellä jo aikaisemminkin ihaillut, mutten vielä silloin raaskinut biksuja ostaa. Nyt jäin miettimään myös erästä ihanaa mekkoa, joka näköjään löytyy myös tuolta nettikaupan puolelta. Harkitsen vielä reissun yli! 😀

Ray-Banin Erika-lasit ovat Pradan lasien lisäksi varmaan yleisimmät mitä pidän. Mullahan oli vuosikaudet myös noista vähän semmoinen vanhempi malli, joka oli pitkästä aikaa silloin ostohetkellä 4v sitten semmoinen malli joka omaan päähäni sopii! Nyt olen koittanut pitää välillä muitakin arskoja kun niitä ja varsinkin nuo Erikat ovat tosi helpot 🙂 En ymmärrä mikä pakkomielle mulla on juuri kokomustiin aurinkolaseihin, hahah! Toisaalta kyllä suosin mustaa lähes aina muissakin asusteissa.

Nuo Sam Edelmanin hapsusandaalithan olivat Net-a-porterin alelöytö viime kesältä ja olen koko talven odottanut, että pääsen käyttämään niitä taas 😀 Ovat siis jo ihan etunenässä odottelemassa matkalaukkuun pääsyä!

Ainiin ja tuosta Yves Rocherin Monoi-öljystä tulikin mieleen, että se Monoi-setti on tarjouksessa vielä kesäkuun loppuun saakka 19,90 eurolla (norm.37,70e). Tarkempi postaus setistä löytyy täältä ja itse setin tilaus postikuluitta tämän linkin takaa 🙂

Kivaa viikonloppua!

 

Postaus sisältää yhteistyölinkin YR:n kanssa.

3 vastausta artikkeliin “Lomafiiliksissä + uudet röyhelöbiksut ♥”

  1. Onko noissa sandaaleissa kova pohja? Meinaan olisi kiva tilata, ebaysta löytyy edelleen noita melko edullisesti! 🙂 jos noi on hyvät jalassa niin täytyy ehkä pistää tilaukseen.. pelottaa että narut hiertää tms.. 😀

    1. Vitsi en ole pitänyt viime kesän jälkeen niin en kunnolla muista 😀 Mutta muistaakseni ovat kyllä ihan hyvät jalassa! 🙂 Onhan noi kyllä tosi ihanat, kiva jos löysit netistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.