Söpö alelöytö Furlalta

Olen tänä vuonna tehnyt muutamia kivoja löytöjä kesäalesta, joista yhdestä jo ohimennen mainitsinkin. Jo aikoja sitten olen luopunut suuresta lompakosta jo senkin vuoksi, että siihen tulee yleensä hamstrattua aivan liikaa kortteja, kuitteja ja muuta sälää, kunnes loppupeleissä eniten tilaa laukusta vie lompakko.

Aiemmin on käytössä ollut ohut Tory Burchin korttilompsa, jonka alunperin ostin vain matkakäyttöön, mutta jotenkin se vain jäi laukkuun vakioksi. Samalla karsin kortit varmaan puoleen 😀 Vuosien käytön jälkeen Tory on niin kulunut, että kurkin alen puolelta tänä vuonna uutta nahkaista korttilompakkoa. Ja semmoinenhan löytyikin Furlalta!

Hain ennen reissua postista tuon tilaamani korallisen sävyisen Furlan korttikotelon ja olen hurjan tyytyväinen. Tein taas lompakkoon kortti-inventaarion ja samalla valikoitui tuonne 8 tärkeintä korttia, jotka kulkevat mukana. Oikeastaan se on ihan maksimi mitä kerralla tarvitsee! Harvemmin esimerkiksi kirjastoon tulee mentyä kovin extempore ja kirjastokortin voi aina ottaa mukaan sitten kun tarvitsee.Tuossa on muutama osio korteille tai käyntikorteille ja keskellä lovi, johon voi tunkea myös esimerkiksi seteleitä.

Tämä on itseasiassa eka juttu, jonka omistan Furlalta. Vaikka olenkin sataan kertaan katsonut merkin valikoimaa, niin vasta tämä on lähtenyt tilaukseen. Zalandon alessa tälle jäi tosiaan hinnaksi joku 26 euroa, joten hinnalla ei ollut pilattu 🙂 Söpön korallisen värin lisäksi tätä löytyi myös lilana, joka oli vähän pienemmässä alessa tosin (-30%). Tuo korallinen on näköjään jo loppuunmyyty, mutta lilaa löytyy valikoimista vielä 31 eurolla täältä 🙂

Ainiin ja Zalandon kesäale on nyt huipentunut ja juttuja on jopa -60% alella. Aleen tästä!

 

Sisältää affiliatelinkkejä.

4 vastausta artikkeliin “Söpö alelöytö Furlalta”

  1. Pitihän se itekki tilata korttilompakko Michael korsilta ? oli seki alessa ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.