Haahuilua ja lenkkimietteitä

Kenellekään ei liene epäselvää, että rakastan lenkkeillä! Se on itselleni tietynlainen arjen henkireikä, tapa saada tavallaan pää nollattua ja päästä hetkeksi pois siitä arjen oravanpyörästä. Vaikka tietyllä tapaa lenkkeily onkin tapa saada ajatukset muualle, voisin sanoa saavani kaikkein parhaimmat ideat ja inspiksen juuri lenkillä!

Jos jooga on minulle enemmänkin semmoista ”en ajattele mitään ja keskityn vain tähän asiaan”-toimintaa, lenkkeillessä taas tykkään suunnitella ja ideoida.Välillä täytyy ihan pysähtyä kesken ja laittaa juttuja ylös puhelimen muistiin 😀 Olenko ihan ainoa, jolle tulee moista lenkki-inspistä?

Vaikka usein juoksenkin tiettyjä samoja lempparireittejä, niin ehkä parhaimmat lenkit ovat niitä, joille lähden ilman mitään päämäärää. Oikeastaan vaan haahuilemaan. Niin olen aina esimerkiksi oppinut tuntemaan kotinurkat ja uusien asuinalueiden seudut. Ihan parasta on vaan lähteä ja mennä, ihmetellä uusia paikkoja ja antaa jalkojen päättää siitä, minne päin matka vie. Varsinkin kesällä ihan parasta puuhaa! Helpommin myös tulee juostua pidempiä reittejä kun ei muista ulkoa reitin pituutta tai sitä, että missä kohdassa ollaan puolivälissä ynnä muuta.

Viimeisen kuukauden aikana en ole lenkkeillyt ihan yhtä ahkerasti kuin ennen. En oikein tiedä mikä siinä on ollut, ihan normaalitkin juoksureitit ovat tuntuneet täysin tuskalta! Ehkä syy on siitepölyssä tai jotain. Välillä tulee semmoisia alhaisen motivaation kausia, vaikka jonkun verran tulisikin aina liikuttua. Kyllä se kuitenkin aina palkitsee sen jälkeen kun lähtee reippailemaan! Juhannuksena kävin reilun tunnin lenkin puhtaasti reippaasti kävellen (ja itseasiassa äänikirjaa kuunnellen :D) ja tällä viikolla olen sitten taas ottanut kiinni noista perinteisistä juoksulenkeistäkin.

En ehkä ole täällä muistanutkaan mainita ihan lempparipuuhastani nykyään! Nimittäin jooga omalla terassilla. Kesäpäivinä on aivan parasta tehdä muutamia lemppari-joogaliikkeitä omalla terassilla. Kerran tein koko bikram-harjoituksen ja kylläpä oli tehokas, vaikkei terassin lämpö kyllä ihan sitä 38 astetta lähennellytkään. Kun on käynyt niin monesti bikramissa, on helppoa tehdä niitä liikkeitä kotonakin ja osa niistä kuitenkin on muutenkin melko perinteisiä joogaliikkeitä tai ainakin variaatioita niistä.

Otin myös pitkästä aikaa kortin kuntosalille, mutten ole vielä ehtinyt käydä siellä kun yhden kerran. Kesäisin treenaa niin paljon mielummin ulkona kun kerrankin voi! Onhan se hyvä tehdä aina myös jotain lihaskuntoa, mutta loppupeleissä kotonakin pystyy hyvin tekemään kehon omalla painolla esimerkiksi juuri joogaliikkeitä tai muuta kevyttä kuntoharjoittelua. Pari kahvakuulaa olisi muuten kätsyjä pihaan!

2 vastausta artikkeliin “Haahuilua ja lenkkimietteitä”

  1. Lenkkeillessä tulee kyllä ne parhaat ideat! Jotenkin mieli liukuu niin itsestään siinä köpötellessä. Toinen missä tulee hyviä ideoita, on suihku. 😀 Tiedä sitten,että mistä ihmeestä se johtuu.
    Jooga taas menee itsellä ehkä vähän kidutuksen puolelle, koska inhoan kaikenlaista venyttelyä niin paljon! Jossain ryhmässä se saattaisi vielä onnistua, mutta yksin kotosalla, NOU.

    Sä se oot aina niin ihanan freesin näköinen. 🙂

    1. Kiitos kun kävit kommentoimassa! <3 Ihme kyllä mä tykkään joogasta, vaikka myös vihaan venyttelyä yli kaiken! Ehkä hotjooga vetristää sen verran ettei tunnu niin pahalta, hahah 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.