Kauniita riipuksia hopeasta + huisi alekoodi Glitterille

Saatatte muistaa kun talvella ensimmäistä kertaa villiinnyin Glitterin aitohopea-malliston kirjainkoruista. Silloinhan ostin itselleni pidemmän ja lyhyemmän ketjun, toiseen tuli oma nimikirjaimeni ja toiseen sitten Tommin, sekä pojan. Toinen niistä riipuksista (kultainen laatta omalla nimikirjaimellani) riippuukin itseasiassa tuossa aiemmassa date night-postauksen kuvassa kaulassani.

Manailin myös sitä, että olisipa noita koruja myös symbolimerkein tai eri kuvioin, sittemmin itseasiassa sainkin kuulla, että niitä oli kun olikin tulossa valikoimiin juurikin myös erilaisissa symboleissa ja merkeissä! Sainkin blogiyhteistyön merkeissä Glitteriltä muutamia noista uutuuksista ja tämän postauksen lopussa myös alennuskoodin teille jakoon Glitterille 🙂

Olen aina pitänyt hurjasti Glitterin hopeakoruista, enkä koskaan edes jotenkin jaksa harkita ostavani hopeakoruista mitään kalliimmilta merkeiltä. Oikeasti kun nämä kestävät aivan yhtä hyvin ja ovat kuitenkin melko edullisia. Näissä on myös se kiva juttu, että koruja voi kustomoida oman tyylinsä mukaan. Valita mieleisensä ketjun kaulakorun tai rannekorun väliltä, sekä sitten itse riipuksen tai useammankin. Värivaihtoehtonahan näille hopeille löytyy myös kullattu hopea, mikäli kullan väriset korut ovat enemmän mieleen. Noita itse ketjujakin löytyy todella monenlaisia.

Lahjaksihan nämä ovat myös oivia. Hopeinen koru kun on kuitenkin kiva ja kestävä lahjaidea. Ostin itseasiassa juuri näitä ystävälleni synttärilahjaksi joku aika takaperin. Yksi lemppareistani näistä uusista riipuksista on tuo kultainen fatiman käsi, jolle ajattelin ostaa kultaisen ketjun ja laittaa kaula- tai rannekoruksi.

Näistähän on myös monia muita symboleita ja tietysti myös niitä kirjanlaattoja kahdessa eri koossa, lemppareitani ovat muista myös esimerkiksi tämä peacemerkki tai unisieppari. Aikaisemmin tuolta löytyi myös maapallo, joka olisi muuten matkahullulle täydellinen riipus! 😉 Taitaa olla tällä hetkellä myyty loppuun. Koko hopeavalikoima löytyy verkkokaupasta täältä.

Sain teille myös jakoon alennuskoodin, joka antaa teille huisin -30% alennuksen Glitterin koko verkkokaupan valikoimasta, sekä myös ilmaisen postituksen. Itse tein silloin näitä alunperin tilatessa ekaa kertaa tilauksen Glitterin verkkokaupasta ja littana lähetys tuli kätsysti ihan postilaatikkoon saakka. Voin kyllä ehdottomasti suositella!

Koodi on IINES30 ja aktivoidaan verkkokaupan ostoskorissa kohdassa Onko sinulla alennuskoodi? Koodi on voimassa noin viikon eteenpäin, eli 12.7 saakka saakka 🙂

Verkkokauppa löytyy täältä!

 

 

Tuotteet saatu. Sisältää affiliatelinkkejä.



FI.ZANOX_8

2 vastausta artikkeliin “Kauniita riipuksia hopeasta + huisi alekoodi Glitterille”

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.