Mietteitäni hyvinvoinnista ja positiivisesta elämänasenteesta

Mulla on parin viime kuukauden aikana ollut pieniä terveyshuolia, joista en ole jaksanut tai oikeastaan edes halunnut täällä sen koommin raportoida. Ei nyt onneksi sinänsä mitään kovin vakavaa tai pysyvää, mutta lääkärissä on tullut muutamaan otteeseen ravattua. Sen vuoksi ihan pienetkin jutut, kuten aiempi Kroatian miniloma tai tuleva Biarritzin reissu ovat kyllä ihan maailmanluokan ilonaiheita. Muutenkin pyrin arjessa keskittymään niihin pieniin kivoihin juttuihin ja pienillä jutuilla on kyllä suuri vaikutus!

Koen, että olen aina pitänyt itsestäni melko hyvää huolta, vaikka joskus nuorempana olisi tietty voinut liikkua enemmmän, syödä terveellisemmin ja ravata vähemmän baareissa, mutta semmoistahan se nyt on aika monella siellä täysikäisyyden kynnyksellä. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Monesti kun pitää vaikkapa juuri sitä terveyttä itsestäänselvyytenä.

Totuushan on kuitenkin se, että niillä omilla elämänvalinnoillaankin on kuitenkin suuri vaikutus, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta ylläpitävät terveyttä, sekä tietysti ehkäisevät monia sairauksia. Eihän sekään aina tietysti riitä ja aina voi käydä huonosti, vaikka kuinka noudattaisi kaiken maailman terveellisiä elämäntapoja. Terveyttä kun ei kuitenkaan voi mitata missään maailman rahassa tai mammonassa, joten sitä pitäisi osata vaalia.

Itse pyrin liikkumaan vaihtelevasti noin viidesti viikossa. Juosten, vaunujen kanssa reippaasti kävellen tai hölkäten, joogaten, mitä nyt milloinkin huvittaa tehdä. Pääasia on se, että tekee sitä mitä rakastaa. Välillä olen pitänyt lepsumpia viikkoja kun ei vaan ole jaksanut juosta. Nyt olen hullaantunut juurikin pihajoogaan ja sain viimeinkin aloitettua myös salitreenit pitkän tauon jälkeen. Voimaharjoittelua olen toki tehnyt tässä välissä kehon omalla painolla ja juuri bikramia. En jaksa ruoan suhteen noudattaa orjallisesti mitään tiettyä ruokavaliota tai todellakaan laskea kaloreita sun muuta hömppää.

Luotan omaan kehooni ja siihen, että se kertoo kun on nälkä ja että millaista ruokaa haluaa. Herkkuja syön viikonloppuisin, mutta nyt ajattelin aloittaa pienen herkkulakon ja tällä kertaa oikeasti. Edes pari viikkoa. En kiellä itseltäni mitään, mutta pyrin pois semmoisesta turhasta viikonloppumässyttelystä, panostamaan ruokavaliossa enemmän kasviksiin ja vähentämään prosessoituja hiilareita, kuten pastaa tai nuudeleita.

En imetysaikana edes olisi voinut vähentää hiilareita tai elää millään salaattidietillä, koska keho kyllä kertoi sen, että niitä hiilihydtraatteja nimenomaan tarvittiin maidontuotantoon. Imetyksen loputtua olen kyllä huomannut selkeästi, että ruokahalu on vähän vähentynyt ja makeanhimo varsinkin kaikonnut! En kyllä ennen vauvaakaan ollut todellakaan mikään sokerihiiri.

Tietysti myös asenne ratkaisee paljon elämässä ja pyrin itse siihen, että yritän kaikkein paskimpinakin päivinä ajatella positiivisesti ja keskittyä niihin hyviin asioihin sen sijaan, että märehtisi negatiivisuutta, menneitä asioita, joihin ei enää voi vaikuttaa tai ylinpäänsä turhaa jossittelua. Jos elämänsä ja mielensä täyttää pelkillä kurjilla ja negatiivisilla asioilla, automaattisesti ajattelee, että kaikki kuitenkin menee mönkään tai suhtautuu uusiin ihmisiin (tai yleisesti ihmisiin) epäilevästi, niin voin kertoa, että elämästäsi tulee kyllä myös sen mukaista.

Jokainen on kuitenkin itse vastuussa omasta elämästään ja tekemistään valinnoista, on oma valinta millaisen elämän haluaa itselleen rakentaa. Olen itse todennut, että elämä on positiivisen ajattelutavan myötä huomattavasti kivempaa! En jaksa märehtiä menneitä ja luotan siihen, että kaikki järjestyy parhain päin. Toki nyt kaikkien elämään mahtuu ajoittain stressiä ja huolta, eikä niistä nyt aina tosiaankaan pääse eroon napsauttamalla päälle mitään positiivisuus-modea, mutta kyllä omaa ajattelutapaa on mahdollista kuitenkin muuttaa.

Muutama oma vinkkini positiiviseen ajatteluun:

Keskity hyviin asioihin. Listaa ylös asioita, joista olet kiitollinen ja jotka ovat hyvin. Useimmiten kun niitä on kuitenkin enemmän kuin niitä huonoja. Pyri ajattelemaan aina asioiden hyviä puolia, sen sijaan että menisit siihen ”pahimman mukaan”-skenaarioon.

Listaa ylös mieltä painavat huolet ja murheet. Ovatko ne sellaisia, joille voisi tehdä jotain ja saada asiat käsiteltyä? Esimerkiksi vanha riita ystävän kanssa, jonka voisi ratkaista sovinnolla? Jos on kyse ainoastaan turhasta murehtimisesta asioiden suhteen, joille ei kertakaikkisesti voi mitään, on syytä yrittää muuttaa ajattelutapaansa ja käsitellä turhat murheet lopullisesti mielestä.

Aina kun murheet (joille ei kertakaikkiaan voi tehdä mitään) tulevat mieleen, lähde vaikka lenkille tai keksi tietty hyvää mieltä tuottava asia, jota ajatella. Esimerkiksi itselläni on joskus ollut riesana iltaisin stressaaminen tai tulevien juttujen miettiminen, joka taas vaikuttaa unensaantiin. Tähän voi olla avuksi meditaatio, mindfullness tai äänikirjat, jotka auttavat keskittämään harhailevat ajatukset muualle.

Ole kiltti muille. Niin muutkin ovat kilttejä sinulle. Sen sijaan, että haastaisi riitaa täysin turhista asioista kun vaan voisi antaa olla, niin tee se. Elämä on liian lyhyt turhaan riitelyyn. Loppupeleissä se vaan tuottaa itsellesi harmaita hiuksia.

Luota siihen, että asiat järjestyvät kyllä parhaansa mukaan. Itse uskon vahvasti siihen, että kaikelle on tarkoituksensa, vastoinkäymisten ja vaikeiden aikojen tehtävä on vahvistaa, sekä kasvattaa sinua ihmisenä.

Tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Aloita unelmiin säästäminen jo heti tänään. Listaa ylös mitä haaveita sinulla on, eiväthän kaikki unelmat vaadi edes rahaa. Kun tavoitteet on selvillä, on motivaatiokin kohdillaan. Matkustele niihin paikkoihin, joista olet aina haaveillut, aloita unelmaharrastus, hanki taito josta olet aina unelmoinut, elä joka päivä täysillä. Jokaisen pitäisi täyttää elämänsä asioilla, joista nauttii. Tottakai arjessa täytyy tehdä myös niitä vähemmän ihania asiotia, mutta jos tasapainoittaa elämää myös niillä unelmilla, ei arkikaan maistu niin pahvilta.

Eipä mulla muuta. Ihanaa päivää! 🙂

2 vastausta artikkeliin “Mietteitäni hyvinvoinnista ja positiivisesta elämänasenteesta”

  1. Hyvinvointi lähtee sisältä, olen aina ollut sitä mieltä. Uskon nimittäin, että henkinen hyvinvointi vaikuttaa eittämättä myös fyysiseen hyvinvointiin. Huonoimpina päivinä tulee ainakin itse valitettua kaikesta turhastakin. Silti kannattaa muistaa, että meillä täällä Suomessa on loppujen lopuksi asiat ihan hyvin.

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.