Mitenkäs se ”pikkukakkonen”?

Viime aikoina en ole voinut välttyä lisääntyviltä kyselyiltä sen suhteen, että olemmeko jo suunnitelleet lisää perheenlisäystä. Se parin vuoden ikäerohan on melko perinteinen ja useimmiten nuo ”joko on toinen tulossa”-kyselyt alkavat siinä kohdin kun vietetään esikoisen 1v-synttäreitä. Vanhat blogilukijat varmasti muistavat, etten ole aiemmin ollut mikään erityisen vauvakuumeileva tyyppi, saati sitten nuorena varsinaisesti haaveillut omista lapsista tai suuresta perheestä.

Kyllähän se mielenkiinto muihin lapsiin on tottakai jossain määrin tässä oman pienokaisen myötä kasvanut, mutta en koe silti suurperheestä haaveilevani. Silti voin kyllä todeta, että suhtaudun oman vauvan myötä lapsiin aivan eri tavalla ja ehkäpä suurin syy on se, etten aikaisemmin oikein edes uskaltanut lähestyä lapsia tai kokenut, että yksikään lapsi viihtyy seurassani tai on minusta kiinnostunut. Ikäänkuin jonkinlainen kielumuuri siis! Kokemus tekee siis mestarin tämänkin asian suhteen 🙂 Lapset ovat kyllä aina ihanan aitoja ja moni aikuinen voisi kyllä ottaa mallia monen asian suhteen.

Äitiys on toki ihanaa ja olen jokaisena päivänä kaikille maailman voimille kiitollinen terveestä, ihanasta pienokaisestani, joka ei ole aivan itsestäänselvyys. Eipä sitä jotenkin aikaisemmin ollut edes tullut ajateltua kun perheen perustaminen ei ollut vielä ajankohtaista, ettei tuo kaikki kaikki tosiaankaan ole itsestäänselvää ja kuinka onnekas sitä saakaan olla. Silti täytyy olla rehellinen sen suhteen, että koin itse raskauden todella stressaavana ja myönnän, että se oli omalla kohdallani ehkä elämäni stressaavinta aikaa. Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa epäreilulta todeta, koska joku toinen voisi tehdä mitä tahansa tullakeen raskaaksi. Kiistämättä se nyt vain omalla kohdallani oli niin.

Lisäksihän olin 7. kuulla myös sairaalassa veritulppa/keuhkoveritulppaepäilyn vuoksi, joten oikeastaan koko ajan oli jotain pientä huolta ilmassa. Monihan nauttii kovasti raskausajasta, valitettavasti totuus on se, että omalla kohdallani se ei valitettavasti ollut elämäni parasta aikaa, vaikka toki paljon onnen ja ilon tunteita mahtuikin mukaan. Huolta ei vähentänyt vauvan pienikokoisuuden seuranta, NIPT-testi ja kaikki kontrollit siitä, että onko kaikki nyt kunnossa. Toki poika on edelleen melko pikkuinen, mutta olenhan itsekin! Unohtamatta yliaikaisuutta, joka johti käynnistykseen ja todella rankkaan synnytykseen, jota mietin edelleenkin aika ajoin. Synnytyspostaushan löytyy täältä.

Olin myös jotenkin todella vainoharhainen esimerkiksi ruokavalion suhteen, milloin pelkäsin saaneeni ravintolan lounassalaatista listerian, toksoplasmoosin tyyliin kun edes näin kissan jossain, sun muuta aiheetonta ylihysteriaa. Oikeastihan todennäköisyys vaikka nyt listerian saamiseen on suurinpiirtein yhtä suuri (tai pienempi) kuin auton alle jääminen ja nyt jälkeenpäin on kyllä tajunnut stressanneensa aivan liian paljon nimenomaan turhasta.

Omalla kohdallani stressi päättyi kuitenkin synnytykseen, jotenkin kun se raskausaikana oli erilaista sen suhteen kun ei voi mitenkään tietää miten pieni siellä vatsan sisällä jaksaa. Se on niin eri asia hoivata pienokaista konkreettisesti siinä rinnalla ja tietää, että kaikki on ok. Sen koommin en olekaan jaksanut stressailla turhista asioista kun senkin ajan voi käyttää rakastamiseen. Toivon, että jos meille joskus toinen pikkuinen suodaan, niin osaan ottaa enemmän irti myös raskausajasta.

Nyt reilu vuosi synnytyksen jälkeen olen välillä miettinyt tuntemuksiani esimerkiksi koetun synnytyksen suhteen. Jo pari viikkoa synnytyksen jälkeen oli aika kullannut muistot varsinkin kipujen suhteen, eihän sitä edes enää muistanut miltä synnytyskivut olivat tuntuneet! Siltikin nyt reilu vuosi jälkeenpäin olen sitä mieltä, etten olisi valmis kokemaan samaa ainakaan muutamaan vuoteen. Ajatus toisesta samanlaisesta synnytyksestä pelottaa.

Vaikka sitähän sanotaan, että toinen synnytys on usein helpompi. Ei sillä, että uusi raskaus missään nimessä olisi edes itsestäänselvyys. Tarkoitan lähinnä sitä, että tällä hetkellä haluamme keskittyä rakastamaan täysillä tätä ainokaistamme, emmekä juuri tällä hetkellä koe, että haaveenamme olisi kasvattaa perhettämme. Olen siis todella tyytyväinen yhden maailman rakkaimman pikkuisen mammana!

Tietysti pienissä ikäeroissa on aina se hyvä puoli, että se pikkulapsiarki koetaan ”yhdellä rysäyksellä” ja sitten se on ohi. Toisaalta sitten tämänkin hektisen vuoden jälkeen tuntuisi epäreilulta, että olisin heti perään kiireinen toisen lapsen kanssa, eikä olisi niin paljoa aikaa keskittyä siihen esikoiseen. Puolensa tietty kummassakin vaihtoehdossa ja toki jokainen tekee kuten omaan tilanteeseensa parhaaksi näkee. Meillä on Tommin kanssa itsellämme kummallakin useamman vuoden ikäero omiin sisaruksiimme, joten ehkä omalla kohdalla sekin vähän tavallaan perhetaustan myötä ohjailee sitä omaa ajattelutapaa? Mitä te tuumaatte aiheesta? Ennemmin lapset kertarysäyksellä vai reilumpi ikäero?

Sitten ihan muihin juttuihin! Nämä kuvien releet pojalla ovat virolaisen lastenvaatemerkin Breden Kidsin valikoimista. Sain valita blogiyhteistyön tiimoilta muutaman tuotteen heidän valikoimistaan ja päädyin näihin kolmeen vaatekappaleeseen! Merkin vaatteet valmistetaan tällä hetkellä Virossa luomulaatuisesta ja kestävän kehityksen mukaisesta puuvillasta. Mallistojen vaatteet on suunniteltu niin, että niitä on helppo yhdistellä toistensa kanssa.

Esimerkiksi nuo housut on suunniteltu ”kasvamaan lapsen mukana”, eli ne sopivat lapsen kasvun mukaan sekä pitkiksi housuiksi, että myöhemmin myös shortseiksi. Lisäksi useat printeistä ovat väreiltään ja kuoseiltaan melko unisex. Nuo Thor-shortsit ovat saaneet meillä paljon kehuja ja ovat olleet ihan super. Vaatteiden puuvilla on todella pehmeän ja mukavan tuntusta, nuo ovat muutenkin tuntuneet käytössä todella laadukkailta. Valkkasin samaa settiä tuon t-paidan, jossa myöskin löytyy vielä kasvuvaraa!

Rakastan kaikkia hattuja missä on nallen korvia yms ja siksi tuo aurinkohattu olikin ehdoton valinta! Valitsin kooksi melko reilun, jotta hattua voi käyttää vielä pitkään. Aurinkohattuja löytyy tuolta valikoimista vaikka millä mitalla ja tuo meidän keltainen on tämä Lemon fish Sanna-hattu.

Ja hei! Instagramissani (@iines) lähti käyntiin arvonta, jossa on mahdollisuus voittaa kaksi vapaavalintaista tuotetta Breden Kidsin valikoimista. Arvonta on käynnissä viikon ja tällä kertaa tosiaan vain Instan puolella. Käykää kurkkaamassa osallistumisohjeet tilini uusimmasta kuvasta. Nähdään siellä siis! 🙂

Kivaa viikonloppua!

 

17 vastausta artikkeliin “Mitenkäs se ”pikkukakkonen”?”

  1. Olipa kiva lukea sun kuulumisia pitkästä aikaa, tuntuu etten oo ehtinyt lukea edes uutisia moneen viikkoon! 😀
    Ihanat vaatteet pikkuisella!
    Ja meille on ollut paras vaihtoehto hommata lapset ”kertarysäyksellä”, mut on siinä kyllä puolensa ja puolensa. Mäkin oon ollut monta vuotta kotona jo lasten kanssa, eli ahdistaa se ajatus ettei ole kertynyt juuri ollenkaan työkokemusta jne.. siis oon ollut töissä tottakai ennen lapsia mut nyt en missään muutamaan vuoteen 😀 mut toisaalta oon niin nuori vielä, ettei se ehkä niin suuri ongelma oo. Välillä sitä miettii, et on tää aika älytöntä touhua, kyllä niin paljon välillä väsyttää ja pinnaa kiristää, että ymmärrän hyvin myös isommat ikäerot 😀 ihania lomakuvia muuten tuolla aikaisemmassa postauksessa!

    1. Oot kyllä yhdenlainen supermom kun jaksat noin urheasti! 😀 Ei kyllä kaikilla olisi rahkeita! Kyllä niitä töitä ehtii myöhemminkin tehdä, joten en nyt ihan kamalasti sitä stressaisi, eiköhän se perhe kuitenkin kiilaa työn edelle 🙂 Ihmettelinkin kun susta ei ollut hetkeen kuulunut 😀

  2. Mä odotan juuri nyt meidän esikoista ja ollaan miehen kanssa aina haaveiltu kahdesta lapsesta lyhyellä ikäerolla. Raskaus on vasta alkupuolella, mutta jo tähän astinen odotus on ollut henkisesti todella rankkaa. Normaalisti en stressaa juuri mistään, mutta nyt kaikki oireet tai jopa niiden puuttuminen aiheuttaa stressiä ja huolta. Todella raskasta elää jollain tapaa näin epävarmaa aikaa, kun eihän sitä voi tietää jos jotain sattuu… Melkein toivoisin, että meille olisi tulossa kaksoset, jotta raskaana ei tarvisi olla kuin kerran 😀 Ja sehän olisi varsin tehokasta toimintaa työurankin kannalta.

    1. Tunnistan kyllä tuon saman stressailun, kuulostaa niin tutulta 🙁 Se on kyllä kamalaa kun alkaa ihan pienistäkin jutuista panikoimaan, toki se helpottaa sitten kun alkaa tuntua kunnolla liikkeet ja voi niiden perusteella vähän tehdä johtopäätöksiä, että eiköhän kaikki ole kunnossa. Älä ainakaan mene googlettamaan mitään! 😀 Sain pidettyä itseni siitä erossa ja auttoi kyllä siihen, ettei saanut mitään lisähuolta jostain palstoilta! Mutta kaikki menee ihan varmasti hyvin, onnea vielä <3

  3. Musta ei olis ollut ’tekemään’ lapsia putkeen vaikka ennen ekan syntymää olin ihan sitä mieltä et heti putkeen vaan toinen:) meille tuli ikäeroksi sitten 3 v ja 2 kk ja jos nyt ajattelisin että haluaisimme kolmatta lasta niin ehkä 4-5 vee vois olla sopiva ikäero meidän jaksamiselle. En ollut tajunnut ollenkaan et kuinka rankkaa kahden kanssa voi olla jos unta ei esim oo ja se säätämisen määrä:D se triplaantuu. Pihapiirissä on perheitä lyhyellä ikäerolla ja jos vanhemmat vaan jaksaa niin kyllä se kieltämättä näyttää kivalta sekin et lapset kasvaa sit ns ’samaan tahtiin’:) mun energiatasot ei pysty siihen et heti kun oot saanut alkaa nauttia kokonaisista yöunista niin toinen on jo tulossa:D tai et perheessä olis kaks vaippapeppua:P arvostan kyllä niitä perheitä tosi paljon myös ketkä siihen pystyy:)!

    1. Niin! Voin kuvitella! Tietty varmasti on lapsikohtaisia eroja, voihan jotkut olla niin helppoja vauvoja, että kaksi menee helpostikin siinä missä yksikin. Epäilen kuitenkin, että esim meidän kohdalla olisi niin :D:D Onhan se kyllä ihan tosi iso plussa kun lapsista on toisilleen seuraa, tosin itsellä siskoni kanssa 4v ikäero ja oli meillä kuitenkin paljon yhteisiä leikkejä tuosta ikäerosta huolimatta. Isot peukut kyllä niille, ketkä tuosta suoriutuvat!! 🙂 Kiva kun kävit kommentoimassa!

  4. Meillä lasten (2kpl) välillä ikäero on 2v5kk ja musta se on ollut tosi hyvä. Esikoinen oli jo aikas omatoiminen toisen syntyessä ja itselle oli helpotus ettei ollut kahta vaippaikäistä samaan aikaan. Olen kuitenkin ollut jo 31 esikoisen syntyessä, joten ei ollut myöskään vuosia välissä odotella ”parempaa” aikaa. Lisäksi ajattelen tuosta ikäerosta, että tällä ikäerolla lapsista on vielä toisilleen seuraa. Mikäli ikäero alkaa olemaan paljon isompi, leikkiseura sisaruksesta jää helposti puuttumaan.

    Raskaana ollessa en ole ollut elämäni vireessä ja vain oikeastaan poskettoman väsynyt. Raskaudet oli molemmista erilaisia ja toisesta mulla oli mm. liitoskipuja ihan eri tavalla kuin ekasta. Myös synnytykset oli erilaisia. Mulle molemmat synnytykset on olleet tosi positiivisia kokemuksia, vaikka esim. toinen käynnistettiin ja ponnistusvaihe oli lyhyemmästä kestostaan huolimatta työläämpi vrt. ensimmäinen. Oonkin sanonut, että voisin synnyttää vaikka kuinka monta kertaa, mutta en jaksa sitä raskaana oloa ja muuta aiheeseen liittyvää montaakaan kertaa.

    Synnytys on kokemukseni mukaan sellainen asia, mihin naiset palaavat vielä vuosien päästä. Itsekin niihin palaan ajatuksissa etenkin silloin kun joku muu on synnyttämässä. Kirjoitit, että sua pelottaa toinen samanlainen synnytys. Mikäli teillä perhe vielä kasvaa, kannattaa pelko ottaa hyvissä ajoin puheeksi neuvolassa, että pääsee sitä purkamaan jonkun kanssa. Ainakin Pirkanmaalla pääsee ihan pelkopolille asiasta keskustelemaan.

    Kaikkihan tekee omat ratkaisunsa lapsien suhteen omiin voimavaroihinsa ja tilanteeseensa sopivasti, joten näihinkään ei patenttiratkaisuja ole. 😊

    Huomaan oikein innostuneeni kommentoimaan näihin äitiys/imetys/lapset-postauksiin, kun yleensä en blogeihin kommentoi juuri koskaan. 😄

    1. Haha, no mutta kiva kun käyt kommentoimassa! 😉 Se on kyllä ihan ehdoton plussapuoli, että lapsista on toisilleen seuraa. Toisaalta kyllä itselläkin oli leikkiseuraa siskostani, vaikka meillä onkin ikäeroa 4v. Ei nyt tietty ihan sama asia kun vuoden-parin nuorempi leikkikamu, mutta kuitenkin! Pelkopolista olenkin kuullut ja on kyllä varmasti ajankohtainen jos toinen lapsi vielä on tullakseen sitten joskus 🙂

  5. Oon aika lailla samoilla linjoilla sun kanssa ikäerosta. Musta jotenkin 4 vuodesta eteenpäin olis sopiva ikäero lapsilla. En ymmärrä miten ihmiset jaksaa kahden pienen kanssa koska itse en jaksaisi. Vaikka poika nukkuu aika hyvin meillä niin oon silti väsynyt siihen yhteen tai kahteenkin yöheräämiseen ja ties koska nukkunut koko yön putkeen. Haaveilen kokonaisista yöunista 😀

    1. En mäkään ymmärrä, tai siis pakko kyllä nostaa hattua nille kaikille superäideille!! 😀 Nyt kun itse olen VIHDOIN päässyt nauttimaan niistä kokonaisista yöunista, niin olisi pelottava ajatus aloittaa taas koko rumba alusta ;D

  6. Olethan myös tietoinen sektion mahdollisuudesta? Nykyään ketään ei saa pakottaa alakautta synnyttämään, vaan esim. pelko on tarpeeksi riittävä syy saada sektio. Itse olin ainakin ihan suu auki, kun kysyin meidän kaupungin synnytysairaalasta, että onko ihan pakko jos ei oikeasti halua, niin sieltä vaan käskettiin olla aivan huoletta ja ettei ketään enää nykypäivänä pakoteta. Tarpeeksi ajoissa vaan neuvolassa mainitsee asiasta, niin menee eteenpäin homma. Tuntuu, että kaverit yms. suunnilleen huutaa kilpaa ettei sitä saa 😀 Eli sektiolla syntyy meidänkin lapsi 🙂

    1. Joo! Sekin vaihtoehto kuitenkin jotenkin pelottaa kun aina paasataan niistä sektion suuremmista riskeistä ja pidemmästä palautumisesta. Mutta melkeinpä voisin sanoa, että olisin toki mahdollisella seuraavalla kerralla siihen taipumassa! 😀

      1. Niin no sehän se on kun ei tiedä mitä uskoa noissakaan jutuissa. Sekin on varmasti ihan yksilöllistä miten palautuu 🙂 Ne riskiprosentit on jotain luokkaa alle 10, niin jos ajattelee toisinpäin niin 90 % menee ihan hyvin 🙂 Riskejä on varmaan molemmissa tavoissa. Mutta palaudun vaikka sitten kuukausia niin ei haittaa ollenkaan, kunhan ei tarvitse synnyttää 😀

        1. Noniinpä, tiettyhän se varmasti on ihan kustannussyykin miksei sektiota haluta heppoisin perustein ”myöntää” tai olla tekemässä, voisi tulla valtiolle kalliiksi jos niitä alettaisiin tekemään ihan rutiinina mistä tahansa syystä. Toki kyllä kannatan sitä, että pitäisi olla mahdollisuus päättää synnytystavasta itse, esimerkiksi siis juuri pelkosyistä 🙂 Riskejähän löytyy kummastakin tavasta! Kaikki menee varmasti hienosti, tsemppiä 🙂 <3

          1. No todellakin, kaikki mikä liittyy omaan vartaloon pitäisi ihan ehdottomasti saada päättää itse 🙂 Niin menee varmasti, kiitos <3

  7. Heippa

    Harvoin kommentoin mutta aina käyn lukemassa tekstejäsi :). Meillä on 10kk neiti ja haluttiin pienellä ikäerolla toinen lapsi niin vuodenvaihteen jälkeen olisi toinen tulossa ja lopullinen ikäero näille murusille 1v4kk. Ja voin kyllä kertoa, että hirvittää jo valmiiksi vaikka tää oli ihan toinen päätös 😀 tässä samalla ehdin saada opiskelupaikan yliopistolta mistä oon haaveillut viisi vuotta ja nyt sekin pitäisi aloittaa syksyllä ja jatkaa siihen asti, että toinen lapsi syntyy. En ihan tälläistä ollut kyllä ajatellut kun miehen kanssa juteltiin että olisi rauhassa hoitovapaalla kotona toiseen synnytykseen asti 😀 ja kaiken lisäksi mies vielä on merellä töissä eli puolet kuukaudesta vähintään poissa, en kyllä odotan innolla.. mutta toisaalta rakastan niin tuota pientä ja en jaksaisi odottaa että saadaan toinen ihanuus meille kotiin <3 ennen en ajatellut edes haluavani lapsia eli on muutamassa vuodessa tilanne täysin muuttunut…

    1. Kiva kun jaoit oman kokemuksesi ja kommentoit nyt! varmasti kaikki sujuu hienosti ja onnittelut opiskelupaikasta! Mulla oli itsellä ihan sama juttu, että tilanne muuttui tosi nopsaa vaikkei aluksi edes halunnut lapsia 😀 Toivottavasti teillä on tukiverkostoa lähellä? Ja kerranhan se tietty vain kirpaisee! ;D Superpaljon onnea pikkuisesta ja hurjasti tsemppiä odotukseen <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *