Tällä viikolla tulee minulla täyteen kolmenkympin rajapyykki ja huomenna sunnuntaina juhlinkin siis noita hurjia pyöreitä. Sen jälkeen kun täytti 25, on tuo kolmenkympin etappi jotenkin tuntunut niin ”hurjalta” ja sen suhteen on ideoinut mielessään ties mitä juttuja päänsä menoksi tai noin muuten vaan listannut asioita, joita pitää (mukamas) tehdä ennen kuin täyttää kolmekymmentä.
Hommata ensimmäinen omistusasunto, tulla äidiksi, nähdä maailmaa.. Ja muuta ihan höpöhöpöä, jotka ovat itselleni olleet semmoisia asioita epävirallisella to-do-listalla, vaikkeivat tuon kaltaiset elämän suuret päätökset nyt aina katso sitä aikaa tai paikkaa. Eihän lapsia voi hankkia ilman sopivaa puolisoa tai omistusasuntoa ilman tasaisia kuukausittaisia tuloja. Eikä sillä, eihän joku toinen edes pidä tärkeänä asiana esimerkiksi omistusasunnon hankkimista. Eipä tässä elämässä nyt toisaalta minnekään pitäisi olla kiire muutenkaan, joten nykyään olen vähän sillä kantilla, että melko turha mennä suunnittelemaan mitään ennakkoon, koska ikinä ei voi tietää minne elämä vie.
Nuorempana ajattelin, että yli kolmekymppinen esikoisen äiti on jotenkin ”vanha”. Mitä ihmettä olen ajatellut? Toisaalta, silloin täysi-ikäisyyden kynnyksellä nyt joku 25-vuotiaskin tuntui ikälopulta. Nyt nimittäin tuntuu, että olen sieltä nuorimmasta päästä nykypäivän äideistä. Jos ennen saatiin ensimmäinen lapsi parikymppisenä, on se nykypäivän mittarilla varmaankin vähintään kolmekymppisenä. En pidä niitä neljääkymppiä lähenteleviä äitejäkään millään tapaa vanhoina. Toisaalta, niin kauan kun nainen ylinpäänsä on hedelmällinen, niin tuskin kukaan nyt on oikeasti ”liian vanha äidiksi”. Tottakai riskit kasvavat mitä vanhempana synnyttää, mutta onhan ensisynnyttäjien keski-ikä noussut ihan huimasti.
Takaisin siihen ikäkriiseilyyn. Oikeastaan voisin ihmetellä, että mikä ikäkriiseily? Jotenkin nyt kun tuo 30v lähestyy niin siihen on alkanut enemmän suhtautumaan vain numerona. Kolmekymppinen on edelleen nuori. Ja vaikka jokainen vanhetessaan jossain määrin haikailee sinne nuoruusvuosiin, niin voin kyllä rehellisesti sanoa, etten haluaisikaan olla enää se kokematon ja epäkypsä parikymppinen. Elämä opettaa ja jokainen vuosi tuo tietynlaista varmuutta elämänkokemuksen lisäksi. Nykyään osaan suhtautua moniin asioihin huomattavasti rennommin kuin viisi vuotta taaksepäin, monista asioista on opittu, eikä enää tee elämässä (toivon mukaan ainakaan) samoja virheitä uudestaan.
Eli, ikäkriisiä ei ole ainakaan tällä erää näköpiirissä, eiköhän katsota sitä uudelleen sitten kymmenen vuoden kuluttua! 😉
Aurinkoista lauantaita!
Paljon onnea jo ennakkoon! 🙂 näytät kyllä paljon nuoremmalta!
Mä oon 33, ja muistelen pohtineeni samansuuntaisia juttuja kolmekymppisten kynnyksellä. Eli ei paljon kriiseilty vaan nautittiin elämästä! Oon lapseton sinkku, ja kyllä se kieltämättä on tässä vuosien vilistessä vähän mietityttänyt että oonko aina noita kahta. Toisaalta, en tyydy siihen ”ihan kivaan” saadakseni perheen, joten osittain tilanne on ihan oma valinta. Viime aikoina olen myös kiinnittänyt entistä enemmän huomiota hyvinvointiini. Elämä on liian lyhyt sitku-ajatteluun, johon olen liikaa syyllistynyt, joten menin ja ostin itselleni (kotikaupunkini mittakaavassa) unelma-asunnon joen rannalta. Kalliimpihan se on kuin nykyinen koti, mutta jos on mahdollisuus muuttaa asioita elämässään enemmän mieleiseksi, niin miksei sitä sitten tekisi 🙂 vähän niinkuin kerroit muuttuvista työkuvioistasikin, niin itsestähän moni asia lopulta on kiinni. Kolmekymppisenä on hyvä olla –
silloin on jo aikuinen, mutta silti vielä nuori!
No voi kiitos ;D Kuulostaa ihanalta ja juuri noinhan sen pitäisi mennäkin, ottaa ilo irti elämästä ja tehdä juuri niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi! Jos olisin lapseton sinkku, niin ihan varmasti ajattelisin itse samalla tavalla ja panostaisin esimerkiksi juuri unelma-asuntoon! Kolmekymmentä on kyllä paras ikä 😉 Ihanaa viikkoa!
Luin juuri hiljattain Taloussanomien jutun, jossa kerrottiin, että alle 30-vuotiaita naisia ei enää uskalleta palkata, koska ”hehän tekevät pian lapsia”. Naurettavaa. On nimittäin tehty tutkimus, jonka mukaan äideiksi nykyään enemmänkin lähempänä 40:ää kuin 30:a, kuten itsekin äsken totesit.
Tästä paatoksestani huolimatta oikein mahtavaa synttäriä! 😀
Nojoo, siis tuo on aivan totta!! Itse en ole sen koommin ajatellut työtä hakiessa lapsi-asiaa, mutta tiedostanut kuitenkin että työnantaja voi tätä seikkaa kuitenkin puntaroida. Onhan se todella törkeää ja jopa syrjintää jättää palkkaamatta sillä perusteella, mutta milläpä sen todistaa jos omalle kohdalleen osuisi 😀 Ja kiitos!!
On jännä miten sitä aina ajattelee, että nyt sitä on tullut kypsään ikään (kuten sinä teet nyt ja minä tein aikoinaan). Mitä itse omaa elämää ajattelen taaksepäin ja mietin ystävieni 30-40 -vuotista elämää, niin tuo vuosikymmen taitaa olla sitä epävarminta hapuilua ja kriiseilyä. Kun oma ikä alkoi nelosella, niin siitä alkoi vasta paras elämä ja ikä. En haluaisi olla enää hetkeäkään nuorempi (toki notkeat nivelet ja nopean palautumisen ottaisin ?). Viisikymmentäkään ei enää pelota, vaikka vielä just nyt tuntuu ”että sitten minä olen oikeasti vanha”. Hyvää syntymäpäivää!
Hyviä pointteja ja itseasiassa samaa olen kuullut myös muualta. Ikäkin on niin paljon kuitenkin kiinni asenteesta, en itsekään missään nimessä edes haluaisi olla enää nuorempi. Ihana siis kuulla, ettei kriiseily tule välttämättä vielä silloin kymmenenkään vuoden päästä! Sulla on ihana asenne 🙂 Kiva kun kävit kommentoimassa! Ja kiitos 🙂