Testissä vegaaniset probiootit ja detox-kapselit

Jouduimme eilen illalla taas käymään Lastenklinikan päivystyksen kautta pojan kanssa kun pöpö vaan jatkuu, nyt jo viikon! Vielä en siis ole päässyt normaaliin postaustahtiinkaan tästä syystä kun toisen hyvinvointi on täällä ykkösjuttu, vaikka varsin virkeä onkin. Pienen vointi on tosin jo parempi, mutta nyt on tullut erilaisia vatsaoireita. Tuskin mitään vakavaa, mutta parempi silti varmistaa. Toivottavasti loppuisi pian 🙁 Sillä aikaa postailen parista vitamiinikuurista, jotka itseasiassa sain juuri päätökseen.

Kaapissa seisoi imetyksen loppuessa muutama vitamiinivalmiste odottamassa ja kun sitten sain imetyksen päätökseen, niin lähti mm. sen Evonia-hiusvitamiinikuurin lisäksi käyttöön myös hellävarainen detox-kuuri kapselimuodossa, sekä ohessa myöskin uudenlaiset probiootit, jotka taisin kyllä aloittaa jo aiemmin.

Maitohappobakteereista olen maininnut jo aiemminkin ja jonkinlainen probioottikuuri onkin käynnissä suurimman osan ajasta. Joskus sitten tulee paussia kun ei saa aikaiseksi ostaa uutta purkkia, mutta noin pääasiassa kuitenkin tulee niitä syötyä yli puolet ajasta, tottakai myös reissuilla vaikka harvemmin ovat reissupöpöt iskeneet silloinkaan kun tabletteja ei ole mukana ollut.

Eron kuitenkin huomaa selvimmin silloin kun reissaa kovin erilaiseen ruokaympäristöön esimerkiksi Aasiaan, vahvat mausteet, yleisesti todella erilainen bakteerikanta ja hygieniataso, yleensä jonkinlaiset vatsaoireet ovat ainakin alussa taattuja, vaikkei mitään varsinaista pöpöä saisikaan.

Viimeksi raskauden aikanahan söin kuukauden Indoreissulla vahvoja maitohappobakteereja koko reissun ajan, eikä ollut kertakaikkiaan kai mitään vatsaoireita. Raskaana kun vatsa on vielä huomattavasti herkempi kaikelle. Liputan kyllä ehdottomasti probioottien nimeen, vaikkei nyt niitä ilman olisikaan sairastanut.

Innostuin itseasiassa mielenkiinnolla tutkimaan vähän enemmänkin tästä uudesta ja erilaisesta probioottivalmisteesta, joten täältä pesee 😀 En ollut aikaisemmin todellakaan kuvitellut, että näissä olisi eroja!

Nyt viimeisimpänä on nimittäin ollut käytössä tuo brittiläisen Living Nutritionin Your Flora Family-probioottivalmiste, joka on itseasiassa täysin erilainen valmiste aikaisemmin syömiini perinteisiin maitohappobakteerivalmisteisiin verrattuna. Your Flora on valmistettu soijamaidosta, josta on fermentoimalla saatu elävää Kefi-Soya-kantaa. Kefi-Soyan lisäksi sarjan valmisteisiin on lisätty luomuyrtteja ja täysravintoa, esimerkiksi näissä Family-kapseleissa on luomu-banaania ja baobab-uutetta.

Tutkimusten mukaan lisäravinteet imeytyvät tehokkaammin ruoasta, samoin maitohappobakteerien on tutkittu lisääntyvän suolistossa tehokkaammin, mikäli niillä on ravinteikas kasvualusta. Tarkoittaen siis sitä, että jo itse kapseli sisältää oikeaa ruoka-ainetta, jota maitohappobakteerit voivat käyttää ravinnokseen. Siksi enemmän bakteereja jo valmiiksi sisältävä kapseli ei välttämättä olekaan sen tehokkaampi kuin vähemmän bakteereita sisältävä, joka kuitenkin imeytyy huomattavasti tehokkaammin samalla hyvää bakteerikantaa nopeasti kasvattaen ja moninkertaistaen.

Your Flora-tuoteperhettä löytyy muitakin valmisteita, jotka on räätälöity erilaisiin vatsa- tai ruoansulatusongelmiin, kuten vatsan turvotukseen, herkälle suolistolle/vatsalle, liikahappoisuuteen tai vatsahaavaan. Tuo oma Family-versioni on koko perheelle sopiva valmiste jatkuvaan käyttöön silloin kun ei ole mitään sen kummempia spesifejä oireita tai ongelmia.

Mitä sitten olen huomannut näiden aloituksen jälkeen? Maitohappobakteereista nyt on sinänsä melko hankala mennä sanomaan mitään tarkkoja tuloksia, koska yleensähän niiden vaikutuksen huomaa nimenomaan silloin kun ei valmistetta käytä. Esimerkiksi siis sairastumalla. En ole muutenkaan sairastellut tässä reilun vuoden aikana käytännössä ollenkaan jotain ihme pikkupöpöjä lukuunottamatta, mutta en sanoisi sillä olevan välttämättä mitään tekemistä probioottien kanssa, vaan lähinnä sillä, etten ole viettänyt aikaa basilleja vilisevässä toimistoympäristössä, vaan kotosalla pöpöiltä piilossa.

Probioottien tarkoitus kun on nimenomaan vahvistaa myös vastustuskykyä, jolloin nuo hyvät pöpöt tavallaan kamppailevat niitä elimistöä vastaan hyökänneitä ”pahiksia” vastaan ennenkö ne ehtivät tehdä tuhojaan. Siksi niitä olisikin hyvä syödä melko säännöllisesti, vaikkei mistään erityisistä vatsaoireista kärsisikään. Se on kyllä pakko todeta, että tämän reilun kuukauden aikana kun olen noita syönyt, ei ole ollut kertakaikkiaan mitään vatsaoireita!

Vatsani on viime vuosina herkistynyt esimerkiksi chilille, jonka vuoksi olen joutunut välttelemään sitä. Nyt en ole kuitenkaan huomannut mitään kipuoireita tulisen ruoan jäljiltä ja olin itseasiassa ehtinyt tässä unohtaa koko jutun. Selvästi siis tasapainottavat vatsan toimintaa ja itse ainakin voin liputtaa näiden tehokkuuden nimeen! Myöskään pojan vatsapöpö ei meihin iskenyt kun nämä olivat käytössä, tosin eihän se välttämättä muutenkaan olisi tarttunut, mutta ehkä näistäkin on ollut sen suhteen hyötyä! (Se on kyllä mainittava, että jos kärsii pahasta ummetuksesta, niin sitä oiretta nämä voivat pahentaa, eli ovat senkin suhteen ilmeisen tehokkaita :D)

 Valmisteet ovat luonnollisesti gluteenittomia sekä myös maidottomia, eli soveltuvat siis vegaaneille. Niihin ei ole myöskään lisätty missään tuotantovaiheessa apuaineita, sidosaineita tai muita keinotekoisia ainesosia tai kemikaaleja. Living Nutritionin valmisteita myy netissä esimerkiksi Natural Goods Company.

Toinen käytössä ollut kuuri on tämä NORDIQ Nutritionin Detox Complex, joka on siis detox-kuuri kapselimuodossa. Myös tätä on mahdollista käyttää ihan jatkuvana ravintolisänä tai sitten tehokkaampana, esimerkiksi viikon kuurina kolmen kapselin päiväannoksella. Olen itse pitänyt pari viikkoa, jolloin söin tätä enemmän ja sitten välillä sen yhden päivässä. Tätä ennen olen käyttänyt ainoastaan niitä nestemäisiä detox-valmisteita, joita sekoitetaan aina päivittäin isoon määrään nestettä ja juodaan päivän mittaan. Huono puoli niissä on se, että vessassa joutuu juoksemaan ihan kokoajan, joten tämä on vaihtoehto nestemäisille versioille.

Kapselit sisältävät useampaa maksaa suojaavaa antioksidanttia kuten seleeniä, C-vitamiinia ja R-alfalipoiinihappoa, kasviravinteita, sekä tuorepakastekuivattuja rohdoskasveja, jotka auttavat ylläpitämään maksan luontaista antioksidanttisuojausta. Terve maksan toiminta on edellytys yleiselle hyvinvoinnille ja jos kuona-aineita kertyy liikaa, ei maksa välttämättä kykene enää hajottamaan ja poistamaan kaikkia näistä. Tämä taas näkyy kehossa fyysisinä oireina, kuten nesteturvotuksena, uupumuksena tai vatsaoireina. Yleisesti noita kuona-aineita lisäävät epäterveelliset elämäntavat, kuten huono ruokavalio, alkoholi, tupakointi tai stressi.

Itselläni oli ajatuksena aloittaa tämä suunnilleen samaan aikaan imetyksen lopettamisen aikaan, jolloin esimerkiksi ne kauan jauhamani nesteturvotukset sun muut kertyneet kuonat saisivat kyytiä. Yhdistin tähän kuuriin säännöllisen liikunnan (juoksu, reipas kävely ja jooga kotioloissa) ja kyllähän ne nesteet, sekä samassa varmasti muutkin kuona-aineet saivat muutaman viikon ajassa kyytiä! Tietty nyt en voi tarkkuudella mennä sanomaan, miten tämä on itselläni toiminut, mutta ainakin olo on ollut hyvä. Myös tämä valmiste on gluteeniton, maidoton, sekä lisä- ja täyteaineeton. NORDIQ Nutrition-tuoteperhettä löytyy myös muita lisäravinteita ja valmisteita myy esimerkiksi Hyvinvoinnin tavaratalo.

Olen itse ihan sekaisin jo päivissä kun jo viikko on vierähtänyt tuota pikkupotilasta täällä kotosalla hoitaen, mutta kivaa maanantaita jokatapauksessa 🙂

 

Postaus sisältää affiliatelinkkejä. Tuotteet saatu.

2 vastausta artikkeliin “Testissä vegaaniset probiootit ja detox-kapselit”

  1. Vois kyllä pitkästä aikaa testata maitohappobakteeria. En oo nyt reissuillakaan syöny niitä, kun jossain vaiheessa mun maha alkoi mennä sekaisin niistä pillereistä itsessään 😀 en ymmärrä kuinka, mutta tämmönen efekti kävi aina kun yritin kuuria ottaa!

    1. Testaa ihmeessä! Kumma juttu, että sulla on toiminut noin päin! 😀 Mistäköhän se johtuu! Voiskohan tuommoinen soijapohjainen toimia sulla eri tavalla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.