Superhelppo rahkapiirakka karviaismarjoista

En ollut leiponut oikeastaan koko kesänä, mutta toissa viikonloppuna päätin pitkästä aikaa tehdä nopean ja helpon piirakan. Instaan ehdinkin tuolloin leipomisesta postaamaan! Pihassamme kasvaa nimittäin karviaispuska ja koska olen kaiken kirpeän perään, niin olen ahkeraan tahtiin ollut lähiviikkoina sen puskan kimpussa napsimassa marjoja 😀 Sitten ajattelinkin kokeilla, millaisen kirpeän piirakan niistä saisi.

Olen joskus aikaisemmin postaillut blogiin mustikka-versiosta tästä maailman helpoimmasta piirakasta, olen myös tainnut kokeilla myös omena- ja vadelmaversioita. Sanotaanko, että joskus 5v takaperin leivoin tällä ohjeella piirakkaa tosi usein ja aivan paras versio tulee kyllä kun korvaa maitorahkan smetanalla 😀

Tosi kätevä tarjoiluehdotus kuitenkin esimerkiksi vieraita varten silloin kun ei välttämättä ole aikaa alkaa mitään työlästä leipomaan. Itse ostan tähän useimmiten valmistaikinan, koska helppous. Joskus olen itsekin vaivannut taikinan ja siis mitään kovin työlästähän ei sekään ole. Valmistaikina on kuitenkin hyvä silloin kun haluaa päästä oikeasti todella helpolla.

Tähän tarvitset:

Makea piirakkataikina (pakaste)

Karviaismarjoja (tai muita marjoja oman maun mukaan)

1 muna

1 purkki rahkaa (Valion pinkki esimerkiksi)

Loraus maitoa

Sokeria ja vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset sekoitetaan tasaiseksi seokseksi. Itse lisään lirauksen maitoa, jotta koostumuksesta tulee hieman juoksevampaa, jolloin se levittyy helpommin marjojen päälle. Painelen sulaneen valmistaikinan vuokaan, kaadan päälle marjat ja niiden päälle taas rahkaseoksen. Paistan uunissa 200c noin 30-35min tai kunnes taikina alkaa näyttää reunoilta sopivan kypsältä. Anna jäähtyä!

Melkoisen kirpsakka tästä tuli (ei tosin itseäni haitannut :D),  mutta vaniljakastike toi kivaa makeutta. Periaatteessa piirakan voi tehdä mistä tahansa marjoista, itse siis olen aina vaihtelevasti iskenyt mitä milloinkin tuon rahkatäytteen alle.

Kaikkein parasta tämä on ehdottomasti seuraavana päivänä kun taikina on yön yli kylmettynyt kaapissa. Nami!!

 

4 vastausta artikkeliin “Superhelppo rahkapiirakka karviaismarjoista”

      1. Kiitos ohjeesta! 🙂 Testasin sitä eilen; tosin korvasin karviaiset karpalolla. Tuli tosi hyvää! 🙂

Vastaa käyttäjälle Erika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.