Loma-asua panamahatussa ja silkkimekossa

Teen nykyään aina reissuilla jokin sortin ennätyksen asukuvien suhteen. Harvemmin niitä nimittäin tulee jostain syystä nykyään kotioloissa otettua. Ehkäpä asia muuttuu sitten töihin palatessa, jolloin toki tulee vähän enemmän katsottua peiliinkin kotoa lähtiessä. Nykyään kun mennään enemmän mukavuus edellä. Lomalla nyt on kuitenkin aina tietysti kiva pukeutua nätisti.

Ehdin jo haaveilla kuinka ihania asukuvia tulisi jos asuisi Biarritzissä! Tuolta on nimittäin vaikea edes löytää rumaa kadunkulmaa. Saati sitten tyylitöntä ranskalaista! Kaikki, vauvasta vaariin pukeutuvat tyylikkäästi ja ranskalaisilla on jotenkin se tyyli yksinkertaisesti vaan veressä. Näyttävät niin hyviltä ilman minkäänlaista yritystä, täysin simppeleillä vaatteilla ja asusteilla! Ei voi kuin ihailla 🙂 Tässäpä kuitenkin muutama asukuva Ranskan maisemista.

Ihan kamalasti ei tullut reissussa shoppailtua, mutta muutamia erityisempää hankintaa tuli kuitenkin tehtyä. Kävin muutamana päivänä paikallisilla markkinoilla pyörimässä, jossa hypistelin panamahattu-kojulla tuota hattua. Olen jo vuosia etsiskellyt kunnon panamahattua, ei mitään semmoista ketjuliikkeiden rämää, vaan ihan kunnon laadukasta käsintehtyä, joka pysyisi hyvänä ikuisuuden. Joskus olen reissuissa moisia tiiraillut, mutta silloin on hintakin ollut melko hulppea ja jopa parisataa euroa.

Nyt semmoinen täydellinen hattu kuitenkin löytyi! Ja vieläpä omaan päähäni sopiva. Omistan äärimmäisen pienen pään ja tähän saakka olen kokenut todellisia hankaluuksia löytää itselleni hattuja, jotka olisivat sopivia. Pyysin kojulla heti pienimmän mahdollisen hatun eli tämän koon 54 panamahatun, jota omistaja vielä kustomoi minulle entistäkin pienemmäksi, jonka jälkeen hattu istui päähän kuin nakutettu! Olen aivan hurjan tyytyväinen! Tuo on siis valmistettu käsin Equadorissa.

Esittelinkin aiemmin jo Instagramissa pikaisesti tuon nuden värisen silkkimekon, joka on kuvissa päälläni. Kaliforniassa asunut ystävämme perusti joku aika sitten oman vaatemerkin Asuyaman ja kävi meillä ennen reissuamme kyläilemässä ja esittelemässä mallistonsa vaatteita, joita olin itseasiassa jo ihastellut verkkokaupan puolelta. Päädyin ostamaan kaksi vaatekappaletta, joista toinen oli tuo nude mekko silkkiä. Virallisesti tuo ei yöpaita ole, mutta haaveilen vähän myös käyttäväni tuota ylellisenä yöpaitana talvella 😀 Tuo oma mekkoni on siis tämä Mimosa slip dress. Olen nyt myös haaveillut tästä mustasta, vähän pidemmästä Leilani silkkimekosta.

Malliston vaatteet ovat ihanan rentoja ja juuri materiaaleihin on panostettu. Tuon silkkmekon lisäksi ostin tämän Elysa Crop sweaterin 100% ohutta merinovillaa, joka on tämän reilun kuukauden aikana ollut ehkä eniten käyttämäni vaate. Aivan mielettömän mukava päällä ja sopii helposti yhdistää rentoihin asuihin. Tuo on päälläni edellisen postauksen raitahousu-asussa.

Hihat ovat tuossa tarkoituksella melko pitkät ja olen itse aina niitä käärinyt rennosti. Tekisi mieli pukea tuo jokaisena päivänä, ehdoton luottovaate siis! Kyseessä ei siis ole mikään yhteistyö, vaan puhdas halu suosia ja tukea kotimaista yrittäjyyttä 🙂 Itse nimittäin pidän juuri tämmöisistä selkeistä linjoista ja laadukkaat materiaalit ovat itselleni ihan ehdoton, jotta vaate kestää käyttöä. Asuyaman koko tuotevalikoima löytyy verkkokaupasta täältä.

Reissuun nappaan aina mukaan tuon aikonaan H&M:ltä tilatun nahkaisen bucket bagin. Se on siis ihan vakio reissukassi, jotenkin en raaski matkoille kantaa mitään kalliimpaa laukkua mukaan, nytkin kun oltiin melko sään armoilla ja kamat joutuvat aina hiekkaan yms. Tuo on ekoja juttuja, joita ostin Hennesin Premium-mallistosta ja pakko kyllä sanoa, että on kestänyt vallan mainiosti käyttöä! Toinen hapsuista irtosi jo ensi metreillä joskus Brysselin lentokentällä, mutta noin muuten olen ollut tosi tyytyväinen.

Myöskin nuo Sam Edelmanin hapsu-pampulasandaalit ovat olleet tänä kesänä kovalla käytöllä ja vaikka tuo pampula- ja hapsujuttu nyt meni jo vähän ohi jo viimeistään viime kesänä, niin tykkään noista aivan hurjasti! Ostin myös reissusta kullatun Delphine Parianten rannekorun samaa sarjaa sen edellisvuotena ostetun kaulakorun kanssa, mutta ikäväkseni huomasin kotiin palattua, että se oli pudonnut ranteestani lennolla tai jossain vaiheessa matkaa. Vielä näissä kuvissa se vilkkuu kädessä, möö. Harmittaa kyllä pirusti, mutta taas yksi syy mennä uudelleen Biarritziin! 😀

Ainiin ja kommenteissa tuli puhetta niistä aikaisemmin mainitsemistani retrovaatteista, joita kaivelin äitini kätköistä! En muistanut aiemmassa postauksessa mainita, mutta juuri Biarritz-postauksen mustaruskea-raidallinen Marimekon retrohame, sekä nuo pitkät mustavalkoraidalliset Nanson liehuhousut ovat niitä löytämiäni aarteita! Samoin pari postausta taaksepäin vilkkunut harmaa college. Tarkoitus olisi vielä väkertää johonkin välein asua noista muistakin, mutta nuo olivat osa parhaimmista poiminnoista! Sanokaa äidillenne, että ”vanhojen retkujen” pois heittäminen ei ole sallittua, niiden seasta voi löytyä vaikka mitä aarteita!!

Mitäs tuumaatte asusta?

2 vastausta artikkeliin “Loma-asua panamahatussa ja silkkimekossa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.