Mitä minä odotan syksyssä?

Mulla on ollut varmaan joka syksy tapana tehdä se perinteinen mitä odotan syksyssä-postaus ja myös tänä vuonna ajattelin tämän väkertää kasaan. Jollain tapaa syksy tuo itselleni aina tietynlaisen haikeuden tunteen, en oikein osaa sitä selittää. Tavallaan kai haikeuden siitä, että kesä on taas kerran ollutta ja mennyttä, kaikki tavallaan alkaa taas kerran alusta. Syksy kun on tavallaan aina uuden alku, koulut alkavat ja itse olen itseasiassa oikeastaan aina aloittanut kaikki uudet työni juuri samoihin aikoihin syksyn kynnyksellä.

Syksyn odotukseen voisi ympätä kaikki ne ällömakeat kliseet lämpimistä neuleista ja kaulahuiveista, kynttilöistä, mitä näitä nyt onkaan. Itse pidän huomattavasti enemmän kevyemmästä kesävaatetuksesta ja voisin kyllä käyttää flipflopeja ympäri vuoden, mutta pakko myöntää, että tykkään tietysti myös niistä pehmeistä neuleista, nilkkureista ja lämpimitä huiveistakin. (Kynttilöiden polttaja taas en missään nimessä kyllä ole, hahha :D) Suomessa on se hyvä puoli, että vuodenajat sallivat kivaa vaihtelua pukeutumiseen!

Mitä sitten itse odotan syksyssä näiden edellämainittujen juttujen lisäksi?

 

Ekana tietysti tulee mieleen uusi työ, josta olen superinnoissani. Olen kuukausikaupalla hautonut mielessä suunnitelmia työni suhteen melkeinpä päivittäin. Kotona olon jälkeen myös uudet arjen rutiinit tuntuvat niin ihanalta ajatukselta, ihan noin jo vaihtelunkin suhteen! Haasteita varmasti tulee olemaan arjen ja kotielämän yhteensovittamisessa, mutta en jaksa asiaa stressailla. Eiköhän se hyvin suju 🙂

Tuohon työyhteyteen voisi mainita myös pukeutumisen. Aivan ihanaa päästä taas eri tavalla panostamaan pukeutumiseen näiden kotinuhjujen jälkeen. Toki itse suorastaan rakastan rentoja ja mukavia kotivaatteita, mutta onhan se kivoihin ”normaalivaatteisiin” pukeutuminen ja asujen suunnittelu ihan eri tavalla kivaa. Juoksutrikoot ja colleget siis jatkossa päivittäisinä vaatteina nurkkaan 😀

Syksyn treenit. Olisi tarkoitus palata taas joogatuntien pariin ja tavoitteena olisi myös ottaa kuntosalitreenit taas säännöllisemmäksi rutiiniksi. Nyt kun on tullut treenattua salilla vain silloin tällöin ja pääasiassa juostua. Olen tehnyt juokslenkkien vastapainoksi pihassa aina kyykkyhyppyja, vatsoja, pilatesliikkeitä ja kaikkea tuommoista simppeliä, joka onnistuu kotonakin. Odotan innolla myös tunnelmallisia syksyn juoksulenkkejä illan hämärässä! Enää kun ei onnistukaan arkena lenkkeillä aamuisin (ellei nyt ala taas heräämään aivan laittoman aikaisin :D). Tykkään lenkkeillä myös sateella ja pakkasella, joten sää ei ole sen suhteen mikään este.

Lukeminen on asia, jonka suhteen aina innostun juuri syksyisin. On ihanaa kömpiä illalla päivän päätteeksi peiton alle lämpimään lukemaan hyvää kirjaa! Tosin nykyään kuuntelen niitä ääniversioita (vaihdoin juuri BookBeatin Storyteliin kun siellä on se tv:ssäkin kokoajan mainostettu Nainen junassa-kirjoittajan uutuusjännäri :D).

Uudet tv-ohjelmat. Näitä odotan tosi paljon! Syksyllä odotan nykyään oikein sormet syyhyten kaikkia hömppäsarjoja alkaviksi. Varsinkin Ensitreffit alttarilla ja Paratiisihotelli on pakko katsoa! Muita en ole vielä bongannutkaan. Hömppä on kyllä ihanaa tasapainoa arkeen! Hahah! En olisi ennen voinut kuvitellakaan katsovani näitä.

Asiat, joita taas en odota on esimerkiksi taas pojan pukeutumisrumba aina kotoa lähtiessä, pimeät kaudet kun aurinkoa ei näy viikkoihin, kun koirat eivät suostu lähtemään ulos sateeseen ja se kun juuri hyväksi fiksattu tukka lässähtää alta aikayksikön kotoa lähtiessä tihkussa ja tuulessa. No, eiköhän niitä hyviä juttuja kuitenkin ole enemmän 🙂

Mitä te odotatte eniten syksyssä?

6 vastausta artikkeliin “Mitä minä odotan syksyssä?”

  1. Eniten odotan lokakuista ulkomaanmatkaa. Sitä ennen aion nauttia määrittämättömän pitkästä lomasta, joka alkoi tänään! 🙂

  2. Ootko vaihtanut kameraa/kuvaajaa tai jotain, kun nuo kuvat näyttää nykyään ihan kun jonkun ammattilaisbloggaajan kuvilta? 😀 Siis etenkin nuo missä sinä olet kuvissa. Vaikea selittää ja toivottavasti et käsitä väärin 😀 Tosi hyviltä näyttää, vaikka ei ne huonoja ole ennenkään olleet 🙂

    1. Mä ostin uuden kameran viime vuoden lopulla, mutta nyt keväällä ostin Canoniin uuden Sigman 30mm Art-linssin ja sillä tulee aivan ihania kuvia!!! 🙂

        1. Mutta tosi kiva kuulla siis, että kuvat ovat kivoja! Jotenkin itse on niin sokaistunut niille, ettei edes huomaa samalla tavalla 😀

Vastaa käyttäjälle s Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.