Grow Gorgeous-tehotuotteet hiustenkasvua aktivoimaan!

Olen kyllä ikuinen hiuskriiseilijä. Aina on meneillään jotain draamaa hiusten kanssa ja tuntuu, että hiustenkasvatusprojektini ovat ihan loputtomia juttuja. Hiusvitskut ovat käytössä useimmiten ja toki tukevat hiustenkasvua sisältäpäin, mutta toki sitä kasvua voi aktivoida myös muilla keinoilla. Myös laadukkaat ja hoitavat tuotteet ovat aivan ehdoton! Eihän kuiva ja katkeileva tukka näytä koskaan hyvältä, siksi reipasta kosteutusta tarvitaan ja jossain määrin myös (ainakin todella vaalennettuun hiukseen) synteettisiä silottajia, jottei pituus muutu haperoksi ja ala itsestään katkeilemaan. Eräistä loistavista tuotteista on tulossa lähiaikoina postausta, mutta sillä aikaa hieman juttua hiustenkasvua stimuloivista tuotteista.

idup

Aiemmin postailin päivittäiseen käyttöön mainiosti sopivista Back to the roots-tuotteista ja nyt olen kokeillut myös toisen merkin hiuspohjan hyvinvointia edistäviä tuotteita. Kyseessä on Grow Gorgeous-merkin tehokkaat tuotteet, jotka kuorivat ja stimuloivat päänahkaa. Näiden tarkoitus on siis nimenomaan aktivoida päänahkaa ja hiusjuuria, jotta hiustenkasvu aktivoituisi ja tehostuisi!

Joskus aiemmin olen selaillut merkin valikoimaa Lookfantasticiltä, mutta tätä ennen en ole brändin tuotteita vielä kokeillut. Lookfantasticin porukka yllättikin minut pistämällä postissa yllärituotteita, joita olen nyt jonkin aikaa testaillut. Sarjan tuotteet on kehitetty nimenomaan tukemaan hiusten kasvua, niin päänahan ongelmissa kuin hiustenlähdössäkin.

Kaiken perusta on tietysti hyvinvoiva hiuspohja ja hyvä tapa aloittaa päänahan hoito on ottaa tavaksi kuoria myös hiuspohja 1-2 kertaa viikossa. Olen käyttänyt tätä viilentävää Grow Gorgeous Scalp Detox-kuorintaa, joka levitetään ennen shampoopesua. Kuorinta annostellaan kämmenten kautta päänahkaan hieroen ja jätetään muutamaksi minuutiksi vaikuttamaan. Kuorinta poistaa hiuspohjaa tukkivat epäpuhtaudet, hilseen, muotoiluainekertymät, jotka kaikki voivat vaikuttavat epäsuotuisasti hiustenkasvuun. Kuorinta luo siis ihanteelliset olosuhteet hiukselle kasvaa terveempänä ja hyväkuntoisempana. Tuotteen ainesosat ravitsevat päänahan ihoa ja suojaavat vapaiden radikaalien haitoilta.

Itse olen käyttänyt tätä 1-2 kertaa viikkoon. En koe, että päänahka tarvitsisi varsinaista tujua kuorintaa sen useammin kuin vartalon ihokaan eli en itse kuorisi kroppaakaan päivittäin. Kuorinnan jälkeen olen pessyt hiukset jollain hoitavalla tai kosteuttavalla shampoolla ja levittänyt sitten seuraavan tuotteen vaikuttamaan. En ole aiemmin kokeillut päänahan tuotetta, joka olisi virallisesti kuorinta. Se aiemmin testaamani tuotehan oli kuoriva shampoo, joten tämä on tuotteena tehokkaampi.

Päänahkaa todella tehokkaasti aktivoiva Grow Gorgeus Back Into The Roots 10 Minute Stimulating Scalp Masque-naamio on melko tujua kamaa! Tämä on siis tuote, jota levitän kuorinnan ja shampoopesun jälkeen. Naamio sisältää yhdistelmän kasviperäisiä ainesosia, hyraulonihappoa ja kofeiinia, jotka yhdessä ravitsevat päänahkaa ja tehostavat verenkiertoa. Huhheijaa! Siis tämän jälkeen päänahka tuntuu todella raikkaalta ja viileältä, sen oikeasti tuntee pitkään kuinka pintaverenkierto päänahassa  on vilkastunut! 😀 Tämä sopii parhaiten hennolle ja elottomalle tukalle, koska jossain määrin antaa pientä ryhtiä hiuksiin. Itse tosin käytän tämän ohella muualla tukassa myös tehohoitoa, koska tarpeeksi ravitseva ei tämä yksinään ole vaalennetulle hiukselleni. Käytän tätä siis nimenomaan päänahkaan, en pituuksiin.

Pesun jälkeen käytettävä Grow Gorgeous Hair Growth Serum-päänahkaseerumi on päivittäin käytettävä tuote, joka sisältää hiuspohjaa ja hiusnystyröitä aktivoivia ainesosia, jotka siis edesauttavat hiustenkasvua ja hiusjuuria vahvistaen ehkäisevät hiustenlähtöä. Tämä auttaa myös hiuksia näyttämään tuuheammilta ja sen voin kyllä allekirjoittaa! Seerumia käytetään päivittäin noin 20 tippaa, jotka hierotaan kämmenten kautta päänahkaan. Yhden pullon pitäisi kestää päivittäisessä käytössä noin pari kuukautta. Olen nyt käyttänyt päänahkaseerumia aamuisin muutaman viikon ja tuote on helppokäyttöinen. Seerumi ei rasvoita tai tahmaa hiuksia eli ei vaikuta mitenkään esimerkiksi viikottaisiin hiustenpesukertoihin. Annostelu on helppoa pipetin avulla.

Nämä soveltuvat parhaiten juuri esimerkiksi viikonlopun ”spa-hetkeen” kun on aikaa esimerkiksi saunan yhteydessä antaa tuotteiden vaikuttaa pidempään. En ehkä itse ehtisi ihan päivittäin käyttää 15 minuuttia siihen, että hiustuotteet vaikuttavat päässä, joten parhaimpia nämä ovat esimerkiksi juuri kerran-pari viikossa hemmotteluna käyttettäväksi. Tuo naamio on todella tuju, joten uskon, että jo kerran viikkoon käytettynä on tehokas! Tukka kyllä oikeasti kasvaisi varmaan ennätystahtia jos tuota jaksaisi muhia päässä päivittäin! 😀 Tuo seerumi kun on kuitenkin päivittäin käytettävä tuote, joka aktivoi päänahkaa säännöllisesti käytettynä.

Tällä hetkellä päässä on vajaan kuukauden tyvikasvu edellisestä raidoituksesta, joten siitä onkin nyt tulevina viikkoina ja kuukausina hyvä seurailla, että kiihtyykö tukan kasvu!

Koko valikoima Grow Gorgeous-sarjan tuotteita löytyy Lookfantasticiltä täältä!

Onko joku muu vielä kokeillut näitä?

 

Tuotteet saatu. Sisältää affiliatelinkkejä.

2 vastausta artikkeliin “Grow Gorgeous-tehotuotteet hiustenkasvua aktivoimaan!”

  1. Mulle uusi merkki, mutta purkit on kivat ja tuotteetkin kuulostaa kokeilemisen arvoisilta! Mä en ole oikeastaan koskaan käyttänyt mitään hiustyveen levitettäviä seerumeita tai tehotuotteita, mutta nyt ne voisi tulla tarpeeseen, kun päänahka on vähän oireillut. Varmaan se kuuluisa stressi, joka on syypää melkein kaikkeen 😀 Hah!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.