Syksyn lempparitakki ja ajatuksia päivähoidon aloittamisesta

Lupasin ryhdistäytyä asukuvien suhteen ja pakko sanoa, että tähän saakka on pysytty melko hyvin tässä lupauksessa! Nyt olisi luvassa asua syksyn lempparitakissa. Ehdinkin jo aiemmin kertoa myös tuosta toisesta Biarritzin 2nd hand takkilöydöstä ja nyt olisi sen esittelyn paikka! Tässäpä siis tämän hetken ehdottomasti lempparitakkini 😉

Bongasin tuon heti ekalla käynnillä siellä Harold & Maud vintageliikkeessä, itseasiassa ehdin koluta rekkejä ja hyllyjä hetken, kunnes sitten spottasin tuon takin näyteikkunan mallinukelta. Siitäpä se sitten lähtikin mukaan! Takki on villasekoitetta ja sillä pärjää varmasti pitkälle syksyyn lämmittävyyden suhteen. Edelleen vähän harmittaa, että laskin käsistäni täydellisesti istuvan Isabel Marantin jakkutakin, jonka eräs tyttö samantien nappasi itselleen. Mitä tästä siis opimme? Jos löytää jotain hyvää, niin ei todella kannata jäädä aikailemaan, haha.

Meillä on tällä viikolla edessä tulevan päikkärin kanssa paltsu ja vähän kieltämättä jännittää! Tai siis eihän siellä nyt varmasti sen kummempaa, mutta tietysti kaikki hoitojutut on ihan uutta. Mitä lapselle täytyy hommata päikkäriin, onko yksilölliset tarpeet esimerkiksi ruokailun suhteen jotenkin mahdollista huomioida, millaisia hoitotädit ovat, toisista lapsista puhumattakaan.. Ja siis tottakai se tärkein: Miten oma napero sopeutuu hoitoarkeen ja viihtyy muiden saman ikäisten lasten kanssa? Kuten kerroinkin, niin eka viikko mennään kevennetyllä osapäivä-hoitosysteemillä ja eiköhän se sitten siitä lähde rullaamaan 🙂

Varmasti samat ajatukset pyörivät kaikilla vanhemmilla mielessä päivähoidon suhteen. Pisin aika mitä olemme molemmat olleet pojasta erossa on kolmisen tuntia kun silloin yhden kerran heinäkuussa olimme siellä dinnerillä kaksin 😀 Toki olemme molemmat olleet pojasta erossa työpäivien ajan ja vähän pidempäänkin, mutta aina on jompikumpi ollut naperon kanssa. Nyt sitä miettiikin, että miten tämä pieni muka pärjää ilman meitä? Hienosti siis tietysti, vaikka moni vanhempi varmasti ajatteleekin, ettei lapsi päivän aikana muuta teekään kun ikävöi vanhempiaan. Kun totuus on varmasti se, ettei tämä suurimpaa osaa ajastaan edes mieti isiä ja äitiä kun on niin paljon muuta kivaa puuhaa 😀 Silti sitä miettii, että apua, mitäs jos pieni oppii jotain uusia juttuja, emmekä kumpikaan ole sitä todistamassa?

Eipä muuten ole vaikea sanoa mitkä ovat tämän hetken lempparikengät. Nuo uudet Vansit ovat olleet jalassa melkeinpä joka päivä sen jälkeen kun hain paketin postista, aivan parhaat 🙂 Omani tilasin Zalandolta, josta löytyvät täältä.

Aivan pakko muuten antaa supersuositus tuolle kaulaliinalle, joka on kestänyt todella kovaa käyttöä jo useamman talven. Ostin tuon muistaakseni 3v taaksepäin H&M:n Premium-mallistosta ja silloin jotenkin hampaat irvessä maksoin 50e Hennesin kashmirkaulaliinasta. Jokaisen sentin arvoinen on kyllä ollut! Tuo on mielettömän lämmin, pehmeä ja erinomaista laatua. Voisin todeta, että eniten käyttämäni huivi näiden kuluneiden vuosien aikana. Tuota on tullut kannettua mukaan reissuille, lenkeille, arkeen.. Ja on edelleen kuin uusi! Omalla kohdallani kaikki Hennesin Premium-tuotteet ovat olleet todella hyviä, tosin ei nyt pariin vuoteen ole muistaakseni tullut mitään hommattua. Toivottavasti ei ole laatu heikentynyt, kuten joskus tuppaa käymään! En enää löytänyt tuota valikoimista, mutta tulisipa taas 🙂

Takki / 2nd hand

Musta paita / H&M

Farkut / Zara

Tennarit / Vans (nämä)

Laukku / Balenciaga

Kashmirhuivi / H&M Premium

Kello / Swatch

Palataan taas!

Kuvat Jutta Hirsimäki

Postaus sisältää affiliatelinkkejä.

8 vastausta artikkeliin “Syksyn lempparitakki ja ajatuksia päivähoidon aloittamisesta”

  1. Vitsi miten kiva tuo takki on sun päällä ja kaulahuivikin ihanan muhkea ja lämmin! Just tuollaisen mäkin tarvitsisin ja oon yrittänyt vähän katsellakin, että mistä löytyisi sellainen, joka menisi monenlaisen takin kanssa 🙂 Tsemppiä päivähoitojuttuihin ja -fiiliksiin! Varmasti kaikki menee loistavasti, vaikka ensimmäiset päivät/viikot menee varmasti vähän totutellessa 🙂

  2. Ihana että sä ajattelet noin päin hoidon aloituksen ettei se varmaan äitiä kerkeä edes ajatella 😀 mä stressasin sitä että mitä sitten kun pientä itkettää enkä itse ole paikalla lohduttamassa tai mitä se pieni miettiikään että miksi äiti sen tänne jokapäivä jättää vaikka kotona oli yhdessä niin mukavaa<3 😀 meillä olikin tosi rankka hoidon alotus keväällä ja naperolla meni varmaan 4kk että alko itkut jäädä vähemmälle.. Tsemppiä teille aloitukseen, kerron miten sujuu:)

    1. Niin 😀 Meillä poika menee siis ihan pois tolaltaan jos jompikumpi meistä lähtee vaikka kauppaan tai minne tahansa kotoa ja siitä se itku alkaa. On tosin ollut aina semmoinen, että kun menee minuutti, niin unohtaa koko jutun ja jatkaa omia puuhiaan siitä mihin jäi 😀 Siksi olen ajatellut, että varmaan sama juttu siellä hoidossa, että voi aluksi harmistua kun näkee, että äiti lähtee, mutta unohtaa pian. Onhan se kyllä juuri se nurja puoli ajatella, ettei itse voi olla päivisin lohuttamassa :/ Ja kiitos!!

  3. Voi että miten nopeaa aika menee kun teillä aloitetaan jo päivähoito. Mä kyllä mietin että miten sen vauvan (taapero olis varmaan osuvampi sana 😀 ) raaskii jättää sinne. Ehkä miehen pitäis viedä aamulla ja itse sitten hakisin. Kerro ihmeessä kuulumisia sitten miten on mennyt. Minkä ikäisenä teillä muuten aloitettiin kävelemään?

    1. Mäkin käytän edelleen vauva-sanaa, haha 😀 Kerron sitten kuinka menee! Nope lähti joku aika takaperin kävelemään eli reippaasti yli 1v meni 🙂

  4. Eiköhän se päikyn aloitus mee hyvin! Sikäli mikäli siellä on läsnäolevia, sensitiivisiä kasvattajia, jotka ottaa tarvittaessa syliin ja lohduttaa. Ja aloituskeskustelussa käydään tarkemmin taustaa yms. Läpi. Suosittelen sulle tai Tommille, jos mahdollista niin mennä yhdessä teidän taaperon kanssa tutustumaan esim. Puoleksi päiväksi päikyn arkeen. (Pienillä monet käy useampana päivänä).Samalla näkee mitä se arki oikeasti on kun ryhmässä paljon lapsia (meillä 13 ja 3aikuista) ja minkälaisia odotuksia asettaa ?
    Tsemiä sekä äidille että pojalle päikyn aloitukseen.

    T. Lastentarhanope alle 3-vuotiailla ?

    1. Kiitti vinkeistä! 🙂 Oltiinkin eilen vanhempainillassa ja hyvä fiilis tuli. Eräs isä siellä sanoi, että on ollut todella tyytyväinen kyseisen päikkärin toimintatapoihin. Tommi sopikin, että menee parina päivänä ennen aloitusta tutustumaan ensin ja sitten itse aloitan sillä osapäiväsysteemillä ekalla viikolla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.