Syyskuun kauneuslempparit

Taas on kuukausi vierähtänyt ja aika käydä läpi kuukauden kauneuslemppareita. Nämä kootut lempparit-postaukset alkavat pian muodostua perinteeksi. Tällä kertaa mukaan mahtuu ties millaista tuotetta hiusjutuista jalkakuorintaan, haha 😀 Musta on hauska idea esitellä samalla useampi tuote, jotka ovat päässeet lähiaikoina käyttöön ja joihin olen tykästynyt. Sen sijaan, että kyhäisin näistä pienempiä erillisiä postauksia.

idnostokuvaaa

Tämän hetken päivittäisen ihonhoidon lemppareista ehdinkin jo postailla viime viikonloppuna. Tällä hetkellä ja viimeisen kuukauden ajan olen käyttänyt ihonhoidossa NUORI Skincaren tuotteita, joista postailin tarkemmin kokemuksiani tässä viikonlopun postauksessa. Siksi keskitynkin postauksessa muunlaisiin kauneustuotteisiin voiteiden ja seerumeiden sijaan, vaikka yksi semmoinenkin joukosta löytyy. Sitten niihin syyskuun lempparipoimintoihin!

Saatatte muistaa aiemman postaukseni Nurmen tehdasvierailusta Virossa. Samaan syssyyn mainitsin myös merkin suosituimmasta tuotteesta, kuorivasta jalkasaippuasta, josta on kehkeytynyt Virossa melkoinen hittituote jonka tietävät kaikki. Kyseessä on siis tuo Nurmen Foot Scrub Soap. Kuten silloin kerroinkin, on merkin saippuoilla aina tietynlainen funktio, kuten tälläkin. Olen itse maailman laiskin hoitamaan jalkojani ja jos vertaa kasvojen ja jalkojen hoitoani, niin ne ovat täysin toistensa vastakohdat. Keväällä kuorin jalkani CCS:n kuorintasukilla ja koin ne maailman yksinkertaisimmaksi jutuksi laiskalle jalkojenhoitajalle 😀 Ei tarvinnut kuoria jalkoja sen jälkeen aikoihin.

No, voisin sanoa tämän saippuan olevan myös todella näppärä valinta! Jopa minä olen jaksanut kuoria tällä jalkojani suihkussa samalla kun annan hoitoaineen vaikuttaa. Palasaippualla hangataan jalkojen kovettumia ja yksinkertaisesti pestään sitten suihkussa pois. Jalat ovat pehmeyden lisäksi myös puhtaat kuorinnan jäljiltä. Todella yksinkertaista! En ihmettele, että tästä on tullut hitti. Jo muutaman kuorintakerran jälkeen ovat kovettumat saaneet kyytiä. Tämä saippua on esimerkiksi hauska ja humoristinen lahja vaikkapa kosmetiikkaa rakastavalle ystävälle, jonka kaapista noin muuten löytyy jo ihan kaikki. Tuotetta (ja Nurmea yleisesti) myy esimerkiksi luonnonkosmetiikan verkkokauppa Biodelly.

Id Hairin Puff Me:tä hehkutinkin jo Instan storiesissa. Suloiseen vaaleanpunaiseen pumppupulloon pakattu tuote on lättähiusten ihmekohottaja, suihkittava hiuspuuteri. Kirjaimellisesti siis puff ja kuohkeus on taattu. Itse villiinnyin hiuspuutereista joskus vuonna 2010 ja sittemmin luovuin niistä innostuessani suolasuihkeista hiusten tuuheuttajana. Monet hiuspuuterit myös lähmäsivät hiuksia tehden niistä todella tahmaiset ja jäykät. Puuterituotteet ovat selvästi kehittyneet vuosien varrella, koska olen huomannut että pärjään tämän käytön jälkeen jopa muutaman päivän ilman pesua, hiukset ovat siis tuotteesta huolimatta edelleen helposti käsiteltävät. Suihkautan tätä aamuisin hiusten tyveen muutaman painalluksen ja pöyhin hiukset. Runsaus on taattu! Netissä tuotetta myy esimerkiksi Nordicfeel.

Samaan syssyyn on ihonhoidon uutuuksista yksi lempparini ollut tuo luottomerkkini Mossan Vitamin Cocktail-naamio/yövoide, joka hellii ihoa silloin kun se tarvitsee extrakosteutta ja hoitoa. Naamiota voidaan käyttää joko nimensä mukaisessa tarkoituksessa tai sitten yövoiteena. Itse olen käyttänyt tätä juurikin yövoiteena sen NUORI-kosteusvoiteen ohella silloin kun haluaa iholle yöksi tujumman voiteen. Tämä imeytyy todella tehokkaasti ja on muutenkin koostumukseltaan todella ihana. Suuri peukku siis taas kerran yhdelle Mossan tuotteelle!

idkuvaaaa

Weledan 2 in 1 Shampoo + Body wash on perheen pienimpien suihkusaippua, joka soveltuu myös hiustenpesuun. Käytämme pojalla pääasiassa pelkästään luonnonkosmetiikkaa, juuri Weledaa, Little Butterfly Londonia ja Pure Beginningsiä, kaikki todella hyviä! Jonkin verran ollaan käytetty esimerkiksi voiteista perusluotettavia merkkejä, kuten Natusania.

Tuo Weledan suihkusaippua sopii toki myös aikuisten käyttöön. Itselläni on varsinkin talvisin kovin kuiva iho, joten yritän parhaani mukaan vältellä kropan pesemistä kuivattavilla saippuoilla. Tuoksu on tässä pirteä appelsiini, joka virkistää mieltä, tuoksuja löytyy myös kahta muuta. Hellävarainen saippua puhdistaa luonnollisilla kookoksen ja sokerin ainesosilla. Itse en ole tällä pessyt hiuksiani, mutta kropan kyllä ja toimii hyvin päivittäisenä suihkusaippuana. Käytössä siis minulla ja pojalla kummallakin 😀 Weleda on muuten vastuullisin ja pitkäaikaisin luonnollisen kauneudenhoidon merkki (jo melkein 100 vuotta!)

Saatatte muistaa ikivanhan postaukseni oil-pullingista eli öljyllä purskuttelusta? En ole tehnyt tuota aikoihin, jotenkin en ole muistanut koko hommaa aikoihin ennenkö sain testiin tuon Georganicsin Oil pulling mouthwash-öljyn, joka on nimenomaan tarkoitettu purskutteluun. Nyt olen taas intoutunut purskutteluun ja kuten kerroin niistä beauty misteistä, niin tuo Georganicsin pullo lojuu tässä samalla ”kauneuspöydällä”, samoin kuin hiuspohjaseerumi. Tuleepa käytettyä päivittäin kun on suoraan silmien edessä 😀 Öljypurskuttelun ideahan on poistaa suun limakalvoilta haitallisia tulehduksia aiheuttavia bakteereja. Öljyä suositellaan purskuteltavaksi päivittäin noin 5-20 minuutin ajan ja on varmasti sanomattakin selvää, että öljy sylkäistään pöpöineen ulos purskuttelun jälkeen.

Alkuun purskuttelu saattaa tuntua ällöttävältä ja muutenkin epämiellyttävältä, mutta siihen kyllä tottuu nopeasti. Itsekin tässä juuri purskuttelen samalla tätä postausta kirjoittaessa, menee siis nykyään melko automaatiolla! Tässä Georganicsin tuotteessa on mukana myös aktiivihiiltä, joka auttaa kevyesti liuoittamaan hampaista pinttymiä. Öljyyn on lisätty myös mintun eteeristä öljyä, joka antaa raikkaan maun. Itse pesen aina hampaat purskuttelun jälkeen ja pakko myöntää, että suu on sen jälkeen todella puhtaan tuntuinen! Vähän kun olisi käynyt hammaslääkärillä 🙂 Georganicsia myy netissä esimerkiksi Biodelly.

Pari viikkoa taaksepäin piipahdin Qhairissa maailman luonnollisimman hiustenhoitosarjan, taiwanilaisen O’Rightin lanseerauksessa. O’Rightin missio on noudattaa vihreitä arvoja kaikessa toiminnassaan. Yrityksen päätoimisto toimii puhtaalla aurinko- ja tuulienergialla, markkinointimateriaalit on painettu ympäristöystävällisellä soijamusteella ja sama linja jatkuu toki itse tuotteisiin, sekä niiden pakkausmateriaaleihin. Tämmöiselle tuotesarjalle on varmasti kysyntää.

Viimeaikoina olen käyttänyt sitä aiemmin esittelemääni Joicon Blonde Life-sarjaa, mutta viikonlopun spa-hetken ohessa olen myös intoutunut pesemään tällä O’Rightin Caffeine Shampoolla, joka mielestäni sopii hiuspohjaa aktivoivana tuotteena erinomaisesti niiden Grow Gorgeous-tuotteiden (postaus täällä) kanssa käytettäväksi, joilla hoidan hiuspohjaa kerran viikkoon. Tämä kofeiinishampoo vaahtoaa todella todella hyvin ja jättää hiukset erittäin ilmaviksi! Lisäksi luonnollinen kofeiini vahvistaa hiusjuuria ja kiihdyttää hiusten kasvua. Pullo on täysin luonnossa hajoava, eikä siitä jää kompostoitaessa mitään jäljelle. Itseasiassa pohjan säiliössä on jemmassa siemen, josta voi istuttaa puun kylvämällä pullon maahan! Kuinka ihana idea 🙂

Säästin parhaimman kuitenkin viimeiseksi. Tuo antioksidanttinen O’Rightin Recoffee-hiusöljy on nimittäin ehkäpä ihanin hiusöljy, jota olen ikinä kokeillut. En tajua mitä tuohon on tungettu, koska en yleensä pidä ollenkaan mistään kahvin tuoksuisista tuotteista, mutta olen jäänyt tuohon aivan koukkuun! Siloitan tuolla yön aikana pörröttyneet hiukset ja usein iltaisin hieron muutenkin tukkaan ”yövoiteeksi”, välillä on yksinkertaisesti vain niin kova himo päästä haistelemaan tuon tuoksua, jotenkin se on todella huumaava! Tätä ostan varmasti isomman pullon seuraavaksi. Öljy on uutettu 100% kierrätetyistä kahvinpuruista ja noin yleisesti Recoffee-tuotteet valmistetaan ”kahvijätteestä” jota esimerkiksi kahvilat jättävät jälkeensä. Toivotaan, että hiusten kuntokin kohenee tämän koukutuksen myötä, hehe. Sarjaa myy kampaamoista ainakin Qhair Helsingissä (löytyy muuten myös verkkokauppa), toivottavasti pian myös muut paikat.

Onko joku näistä teille ennestään tuttu?

 

Tuotteet saatu blogin kautta. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.