Pretty in Paradise!

Muistatte ehkä kun alkukesästä ensimmäisen kerran pääsin kosketuksiin Lookfantasticin oman Beauty Boxin kanssa? Ihastuin tuolloin tähän kauneusboksiin ihan täysillä ja joku aika sitten sainkin Pretty in Paradise-version testiin. Kyseessähän on todellinen beauty boxien luksusversio, jonka voi tilata kotiin joko kuukausittaisena tilauksena tai yksittäin. Pretty in Paradise boksi on heinäkuun edition, eli vielä kesäteemalla mennään tämän sisällön osalta. Tosin, omalla kohdallani esimerkiksi kosteuttavat tuotteet ovat aina tervetulleita!

idnostokuva

Heinäkuun paratiisiboksi piti sisällään seuraavat tuotteet:

 

Moroccanoil kosteuttava muotoiluvoide. Arganöljyä sisältävä hoitava voidemainen tuote kosteuttaa ja siloittaa kuivia hiuksia, sekä antaa kiiltoa. Tämä antaa kevyttä pitoa ja sopii erinomaiseksi muotoilutuotteeksi esimerkiksi rentoihin lettikiharoihin 🙂 Tästä tykkään!

Hot Makeup 100% Happiness-aurinkopuuteri. Kevyesti kimmeltävä aurinkopuuteri, tuotteena melko perus. Voisin ehkä verrata Essencen aurinkopuuterin, melko samaa kamaa siis. Ei mikään superhyvä, muttei huonokaan. Tästä merkistä en kyllä ole aikaisemmin kuullut?

Cowshed-kasvovesi. Nykyään kaikki kasvovedet ovat muuten suihkutettavia beauty mistejä, myös tämä tuote täysikokoisena. Kasvoveden laventeli ja kamomilla rauhoittavat ihoa. Tuote ei sisällä keinotekoisia väriaineita tai parabeenejä. Kasvovesistä on myös todella vaikea mennä sanomaan niin tarkasti mielipiteitä kuin esimerkiksi kasvovoiteista, mutta tämä todella jättää ihon todella raikkaaksi ja äärimmäisen sileäksi! Käytän muutenkin beauty mistejä nykyään päivittäin puhdistetulle iholle ennen seerumia ja voidetta. Kiva tuote.

Mimitika. Ranskalainen brändi on pyrkinyt luomaan täydellisen kasvojen aurinkovoiteen. Kosteuttavassa ja tahmaamattomassa voiteessa on suojakerroin 50 ja se on suunniteltu erityisesti kasvoille käytettäväksi. Kesä meni tämän osalta ohi, mutta lähtee seuraavalle reissulle mukaan!

Jelly Pong Pong-korostuskynä. 4 in 1-tuote toimii korostuskynänä, silmiä kirkastavana sisärajauksena, pohjustusaineena ja tummien silmänalusten tai pienten ihovirheiden peiteaineena. Näppärä all-in-one-tuote esimerkiksi reissuun mukaan kun ei halua kantaa montaa tuotetta mukaan.

Regenerate-hammastahna. Tahnan patentoitu teknologia vahvistaa hammaskiillettä ja kevyesti poistaa pinttymiä. Tätä en ole vielä ehtinyt testailemaan, mutta saanut Lookfantasticillä todella hyvät arvostelut.

Omat lempparini tästä boksista olivat Moroccanoilin silottava voide ja Mimitikan aurinkovoide kasvoille. Kumpikin ehdottomasti tuotteita, joita voisin ostaa täysikokoisena tuotteena. Rakastan Moroccanoilin hiustuotteita ja niiden tuoksua. Muotoiluvoide on kivaa vaihtelua ja vähemmän rasvainen vaihtoehto hiusöljyille. Hiukset ovat tuon jäljiltä ihanan pehmeät. Mimitikan aurinkovoide tuntuu iholla ravitsevalta kasvovoiteelta, eikä tunnu lainkaan aurinkovoiteelta. Jättää ihon todella ravituksi ja heleäksi!! Lisäksi tuo minikokoinen Elle-lehti on aina ihana ylläri 🙂

Jos boxin tuotteisiin ihastuu, niin voi niitä tilata normaalikokoisina tuotteina. Esim tämän boxin tuotteita on tilattavissa täältä heinäkuun osiosta. Myös nuo laatikot olen ehdottomasti säästänyt!! Aivan mielettömän ihania esimerkiksi korujen, meikkien tai asusteiden säilytykseen. Sinne edelliseen pinkkiin Glow edit-boxiin laitoin säilöön kaikki aurinkolasini 😉 Noin kokonaisuudessaan tykkäsin itse enemmän siitä toukokuun hehkuboxista, jonka sisällöstä löytyi enemmän itseäni kiinnostavia tuotteita, kuten juuri kuorintaa ja itseruskettavaa.

Lookfantasticin Beauty Boxin voi tilata kertaluontoisena tai määräaikaisena tilauksena kotiin. Yhden boxin hinta on 20€ ja hinta alenee  mitä pidemmäksi ajaksi tilauksen tekee, esimerkiksi 6kk tilauksessa yhden boxin hinta on 17e. Jos kiinnostaa testailla, niin tilaus tapahtuu täältä 🙂

 

Tuotteet saatu. Sisältää affiliatelinkkejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.