Superhelpon avokadolevitteen resepti + pari flunssarohtoa

Pari päivää olen koomaillut vuosisadan flunssassa. Eilen en pahemmin kyennyt edes blogin pariin, aamulla oli pakko hoitaa pois alta eräs tapaaminen ja sen jälkeen koomailin kotona kuumessa. Jos olin muutama viikko sitten flunssassa, niin se  nuha ja köhä oli varsin pientä tähän verrattuna. Toissayönä ehdin jo pelätä influenssaa, mutta onneksi ei kuitenkaan niin paha tilanne. Salettiin taas joku päiväkodista tarttunut ihana pöpö, blaah. Harvemmin olen ”kunnolla” kipeänä, mutta toivottavasti vikaa kertaa tänä syksynä/talvena. Koko viikko on ollut jotenkin ihan superstressaava, ehkä veto on ollut alkavan flunssankin vuoksi pois ja olen yrittänyt fokusoida mielen viikonloppuun, mennä päivä kerrallaan. Onneksi kuitenkin jo viikonloppu edessä ja ensi viikolla onneksi vähemmän ohjelmaa tiedossa! Olo on tänään jopa huonompi kuin eilen, joten pyhitän päivän ehdottomasti levolle. Terkkuja siis täältä peiton alta pyjamassa.

Tällä hetkellä yritän parannella tautia kaikenmaailman rohtojen avulla. Vitamiineja, valkosipulia ja lemppariani kurkumalattea, jossa on myös ripaus inkivääriä. Nykyään teen kurkumalatten mantelimaitoon ja voin suositella. Ihan ehdoton herkkujuoma tähän syksyyn! Nyt flunssan kourissa halusin vähän jytymmän tehojuoman ja lisäsin latten sekaan lusikallisen kookosöljyä. Itse olen käyttänyt tuota Viridianin kurkumalatte-jauhetta, mutta seuraavaksi lähtee ostoon tämä Sonnentorin tuote kympillä. Jauhe on todella riittoisaa kun yhteen kupilliseen tulee vain puolikas teelusikallinen 🙂 Suosittelen testaamaan, itse yritän iltapäivisin välttää liiallista kofeiinin saantia, joten kurkumalatte on kivaa vaihtelua kahville ja teelle. Lapsena äiti ujutti aina flunssassa Echinacea-tippoja ja yök ne maistuivat pahalta. Eipä siinä, jos haluaa lievittää flunssaoireita niin vähät kyllä välittää siitä mausta. Nyt olen suihkinut parin tunnin välein tuota Echinacea-kurkkusuihketta.

Eilen lojui keittiössä muutama avokado, jotka vain oli pakko käyttää pois ja päätin tehdä pitkästä aikaa avokadolevitettä odottamaan valmiiksi aamua. Raaka valkosipuli on asia, jota nyt kaipaa (eikä kyllä väliä vaikka kuinka dunkkaisi) ja pistin sitä tähän levitteeseen ihan kunnolla, 5 kynttä 😀

Avokadolevitteeseen tarvitset siis:

2-3 pehmeää ja kypsää avokadoa, paras on jos ovat todella pehmeitä eli ihan viittä vaille ylikypsiä, sopivat levitteeksi silloin erinomaisesti

Valkosipulia oman maun mukaan, esimerkiksi 2-3 kynttä

Puolikkaan sitruunan mehu

Suolaa ja pippuria

Sitruuna toimii tässä maun raikastajan lisäksi myös säilöntäaineena, sitruuna nimittäin ehkäisee levitteen tummumisen, normaalistihan avokado menee ruskeaksi avattuna. Sitruunan tai limen kanssa taas ei! Kaikki ainekset mössätään haarukalla todella hienoksi levitteeksi ja annetaan maustua kannellisessa rasiassa jääkaapissa. Aivan superhyvää leivän päällä. Ja todella yksinkertaista, sekä nopeaa valmistaa, vaikka olisi kuinka koomassa 😀 Toimii myös laiskan naisen guacamolena! Jos haluaa tästä vielä vähän täyttävämmän, voi sekaan lisätä raejuustoa.

Kivaa viikonloppua kuitenkin, toivottavasti te vältytte flunssalta!

 

Terveystuotteet saatu blogin kautta. Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.