Lokakuun kauneuslempparit

Taas olisi aika kuukauden kauneuskatsaukselle! Lokakuun lemppareissa keskitytään pääasiassa ihonhoitoon, mutta myös yksi meikkituote on eksynyt joukkoon. Huomaa kyllä, että tähän aikaan vuodesta se fokus on erityisesti juuri ihonhoidossa 😀

Mitkä tuotteet sitten valikoituivat lokakuussa erityismaininnan arvoisiksi?

Ihan alkuun on ehkä aloitettava tällä Anastasia Beverly Hills Liquid Glow nestemäisellä highlighter-tuotteella, joka on aivan mieletön! Tämä oli sujautettu erään pressitapahtuman goodiebagiin ja on itseasiassa ensimmäinen tuote, jota testaan ABH:lta. Merkkihän on alunperin tunnettu eritysesti loistavista kulmatuotteistaan, mutta valikoimaa löytyy meikeistä todella laajasti, erityisesti erilaisia korostus- ja contouring-tuotteita. Itselläni on tästä Liquid Glowsta sävy bronzed, joka on juuri aurinkoisen pronssinen. Tämä todella antaa hurjasti hohtoa ja kimallusta, joten on ehdottomasti liian överi koko kasvoille käytettäväksi. Olen itse sipaissut tätä samoihin kohtiin, joihin yleensä lisään aurinkopuuteria, eli pääasiassa poskipäille. Sävyjä löyty myös vaaleampia. Itse kylläkin olen erityisesti näiden bronze-sävyjen perään. Aivan ihana tuote, mutta malttia tämän kanssa vaaditaan: Jo ihan nuppineulan pään kokoinen hitunen voi olla aivan liikaa! 😀

Nurmen tuotteista postailinkin loppukesästä Nurmen tehdasvierailun yhteydessä ja kyseessä on Virolainen vielä suhteellisen pieni luonnonkosmetiikan brändi, joka on kovaa vauhtia valloittamassa myös Suomea. Tällä kertaa valikoitui Nurmelta Organic Grape Fruit Body Lotion. Kropan rasvaus on siis itselleni jokaikisen suihkun jälkeen must! Greippi on tuoksuista yksi lemppareistani, mutta tässä voiteessa tuoksu ei ole perinteinen ja esanssinen greippi, enemmän ehkä juuri eteerisen greippiöljyn tuoksu. Imeytyy vartalolle todella tehokkaasti ja jättää ihon pehmeäksi.

Weledan Skin Food on syksyn ja talven pakollinen ihonhoidon tuote. Klassikkovoide on todella tuhti ja sopii käytettäväksi todella monipuolisesti halkeileville kantapäille ja muille kuiville kohdille, tehohoitona käsille, huulille ja yleisesti talven ”monitoimivoiteena”. Itse olen välillä jopa laittanut tätä tujuksi voiteeksi kasvoille, vaikkei virallisesti olekaan kasvotuote. Tämä jättää ihon todella pehmeäksi ja on todella riittoisa, koska tätä tarvitsee vain pienen määrän kuiviin, extrahoitoa kaipaaviin kohtiin.

Seuraavana onkin vuorossa Tata Harperin Concentrated Brightenin Essence-kauneusseerumi. Tata Harperin tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa ja valikoimaa löytyy esimerkiksi Naturellen valikoimista. Tata Harper on luonnonkosmetiikan selektiivinen brändi. Tämä Brightening Essence tuo kasvoille hohtoa, tasoittaa ihonsävyä ja jatkuvassa käytössä (aamuin ja illoin) poistaa myös pigmenttiläiskiä. Alkuun käytin tätä itse enimmäkseen vain aamuisin ennen kosteusvoidetta, mutta kuulin Naturellen edustajalta I love me:ssä, että tätä suositellaan käyttämään juuri kahdesti päivässä. Nyt olen käyttänyt siis myös yövoiteen alla. Meikin alla käytettynä on iho kuitenkin ollut tämän kanssa aivan ihanan sileä ja sävy tasainen. Vähän samaan tyyliin kuin olisi jotain primeria, mutta ilman synteettisiä silikoneja 🙂

Yövoiteena olen syksyn mittaan käyttänyt Laveran Firming-yövoidetta, joka sopii erityisen hyvin juuri kolmekymppiselle iholle. Voide syväkosteuttaa ihoa ja auttaa sitä uusiutumaan yön aikana. Tuote lupaa silottaa ihoa ja häivyttää ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä, se on myönnettävä, että iho on tämän jälkeen aivan ihanan pehmeä ja sileä! Käytin loppukesästä myös tämän sarjan päivä- ja silmänympärysvoidetta, mutta erityisesti tykästyin tähän yövoiteeseen. Koostumus on tässä sopivan tuhti ja täyteläinen.

Kuivalle talvi-iholle loistava pesuaine on tämä Weledan kermainen tyrni-suihkusaippua. Sea Buckthorn Creamy Body Wash on tosi miellyttävä koostumukseltaan ja hellävarainen iholle. Kuten olen aiemmin maininnut, yritän vartalopesuissa välttää kuivattavia saippupoita ja yleensä käytänkin pojan kanssa samoja, lapsille ja vauvoille tarkoitettuja luonnonkosmetiikan vartalopesuja. Olen todennut ne itselleni (ja pojalle) tarpeeksi hellävaraisiksi. Aiemmin postasin niistä Weledan lapsille suunnatusta 2 in 1 -suihkugeeleistä ja voisin sanoa, että tässä on juuri sama koostumus! Tykkään kummastakin hurjasti, se lasten versio on Biodellyn valikoimista tämä. Kuvan aikuisten tyrniversio taas löytyy täältä.

Ensi kuun kauneussuosikkeihin on tulossa pitkästä aikaa muutama hiustuotekin!

Onko joku näistä myös sinun suosikkituote? 🙂

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Tuotteet saatu blogin kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.