Saatatte muistaa syyskuisen postauksen uupumuksestani. Sen koommin en ole aihetta täällä avannut, mutta jokunen on saattanut miettiä, että mikä on tilanne tällä hetkellä asian suhteen. Näin jälkeenpäin olen saanut postaukseen liittyen paljon palautetta kasvotusten, sitä samaistuvaa ja ymmärtävää, joka on auttanut itseänikin oivaltamaan, että ollaan varsin yleisen ilmiön äärellä. Nykymaailma luo paineita joka suunnasta. Sinun on oltava täydellinen ja lähes ylisuoriutuva äiti, puoliso, työntekijä. Odotuksia kohdistuu joka suunnalta ja itseään verrataan usein muihin. Aikaa on kulunut ja toki tilannekin kohentunut huomattavasti noista alkukesän ajoista. Ei minua nolota myöntää, että välillä on huonompia päiviä. Niitä on meillä kaikilla. Siis niitä kun tekisi vaan kaivautua sänkyyn peiton alle piiloon maailmalta. Sydän tykyttää, ahdistaa, asioiden hoitaminen loppuun tökkii ja tuntuu, että on niin paljon tehtäviä asioita, ettei saa yhtäkään loppuun saakka. Miten sitä onkaan taas osannut haalia itselleen liikaa hommaa? Niin, että sitä pursuaa ihan joka puolelta ja tuutista.

Onneksi tämmöisiä kausia on harvemmin, mutta nyt kun eräs päivä asiaa ajattelin, elin päivittäin tuommoista ultimaalista stressi-arkea. Jossain määrinhän stressi on hyväksi. Positiivinen stressi voi kannustaa sinua parempiin tuloksiin, mutta sitten taas pitkittynyt stressi ja liian kiireinen elämä voi johtaa juuri väsähtämiseen tai uupumukseen. Toisessa ääripäässä taas sitten tietynlainen tylsistyminen ja taantuminen, kun ei pääse toteuttamaan tai haastamaan itseään tarpeeksi. Näin kävi juuri itselleni keväällä. Tylsä ja tietyllä tavoin kiireetön (tai eri tavalla kiireinen) elämä, kuten juuri kotiäitiys voi sekin olla mielelle yllättävän rankkaa. Uskokaa tai älkää, olen jaksanut itse huomattavasti paremmin töissä käydessä, vaikka kotona odottaakin illalla ne kotihommat ja sama arki. Vaikka päivisin joutuukin hoitamaan enemmän asioita kun hoitovapaalla, miettimään, pohtimaan ja tekemään.

Esimerkiksi tämä viikko on taas ollut jotenkin ihan överi-kiireinen tai sitten pinna vaan oli kireällä alkavan flunssan vuoksi. Oikeastaan jokaiselle päivälle jotain hoidettavia asioita, jotka eivät katso sitä, että oletko flunssassa vai et. Kiireisiä viikkoja tulee ajoittain. Kun tietää, että jokaiselle päivälle on hommia ja hoidettavaa. Silloin niitä stressinhallintakeinoja tarvitaan, irtaantumista rutiineista henkisesti ja fyysisesti, niin että vaikka hengailisi sohvalla, ei ajatuskaan lähde harhailemaan seuraavan viikon eläinlääkärikäyntiin, kotitöihin, blogipostauksiin, työasioihin tai muihin arkisiin juttuihin.

Olen itse jo aikapäiviä sitten pyrkinyt hyväksymään sen asian, ettei pienen lapsen äitinä enää tosissaan ole niin paljoa sitä aikaa rentoutua, parisuhteen kahdenkeskeiselle ajalle tai aikaa ihan vaan itselleen. Tämän faktan suhteen olen varsin sinut, mutta jokainen kaipaa kuitenkin välillä irtottoja. Välillä (tai aika usein) äitiys saattaa tuntua siltä, että olet töissä käytännössä arjen jokainen minuutti. Ehkä syksyn ja talven tulevan loman puuttuminen on siitä syystä ollut itselleni semmoinen kriisi, vaikka reissaisi lapsen kanssa, on se silti tietysti rentouttavaa kun pääsee eroon kotiympyröistä ja viettämään enemmän aikaa juuri perheen kesken ilman sen kummempia velvollisuuksia.

Yksi tavallaan huonoista puolistani on liiallinen tunnollisuus. Välillä ei osaa sanoa ei, hoitaa sitä ja tätä, hujeltaa menemään niin kovaa kunnes havahtuu siihen, että voimat ovatkin aivan loppu. Tunne siitä, että on vain pakko jatkaa hommia, kunnes kaikki ”pakollinen” on tehty alta pois. Homman juju onkin siinä, että pitäisi osata kartoittaa asiat, jotka oikeasti ovat niitä tärkeitä, eikä suotta pyrkiä mihinkään yli-inhimillisiin suorituksiin. Itse olen ehkä juuri semmoinen hommien haalija, joka tykkää puuhastella sitä ja tätä. Suurimman osan ajasta tietysti nautin siitä mitä teen, joitain arjen tylsiä pakkohommia lukuunottamatta. Mutta olen toki oppinut myös sanomaan ei ja tekemättä hommia, jos aika ei riitä. Vähän sama kotihommissa, siivoan omat jälkeni ja odotan, että kukin hoitaa sen oman tonttinsa. Priorisoi hommat niin, että kiireessä tekee vain ne oikeasti tärkeät.

Takki / H&M Trend (2015)

Farkut / Liu Jo

Raitapaita / Minimum (valkovihreänä täällä)

Laukku / Balenciaga

Tennarit / Vans (nämä, osa muista sävyistä nyt -40% täällä!)

Kaulariipus / Glitter (aitohopeaa N-kirjainriipuksella täältä)

Postauksen idea oli kai se, että stressin ja kiireenkin kanssa tulisi löytää tietynlainen tasapaino. Vaikka nyt onkin tullut täällä kiireestä jauhettua, niin voisin todeta asian olevan ihan hyvällä tolalla ajoittaisia pahempia kiirekausia lukuunottamatta. Kumpikaan ei loppupeleissä ole hyvä tilanne: Liiallinen kiire tai ääripäässä kaiken kiireen puuttuminen ja tyhjänpanttina oleminen. Sepä onkin se vaikein homma, tasapainotella näiden kahden ääripään välillä.

Mikä sitten voi auttaa arjen kaaokseen tai tylsistyneen mielen ”hoitamiseen”? Näistä nyt saisi kasaan ihan oman postauksen ja toisaalta taas olen useista jo jauhanut täällä kyllästymiseen saakka, mutta voisin kiteyttää näin äkkiseltään kahteen seikkaan: Mielekkäiden asioiden tekeminen ja arjen organisointi. Mielekkäät asiat voivat olla perheen kesken tapahtuvia harrastuksia, liikunta ihan yksikseen, lukeminen.. Pointtina se, että ajatukset saa muualle siitä arjesta, silloin mielikin virkistyy. Kävimme juuri perheen kesken pizzalla ja Prismassa shoppailukeikalla, jopas virkisti flunssaputken jälkeen, vaikka olikin varsin perinteinen ja simppeli juttu! Toinen tärkeä seikka on juuri organisointi ja ajanhallinta. Millä ajalla teen minkäkin jutun, mitkä ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä turhia juttuja? Mitä voi jättää huomiseen? Mihin haluan ensisijaisesti käyttää aikani?

Muilla samoja fiiliksiä, että tuo arjen kiireiden tasapainottelu on ajoittain haastavaa?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta Hirsimäki