Ystävyyden peruspilarit ja ajatuksia empatiakyvystä

Ainakin omassa elämässäni ystävät ovat yksi tärkeimmistä asioista. Itselleni on todella tärkeä juttu, että on ystäväpiiri, jolle voi kertoa käytännössä kaiken. Suurin osa ystävistäni ovat niitä, joiden kanssa ystävyyssuhde on kestänyt vuosikaudet, jopa yli 15 vuotta, mutta onnekseni olen löytänyt myös aikuisiällä useita uusia ystäviä. Olen siinä mielessä onnekas, että omistan useamman läheisen ystävän, joihin luotan sataprosenttisesti ja joille voin kertoa käytännössä kaiken. Ja toki sitä haluaakin pitää kiinni niistä ihanista tyypeistä, joihin voit luottaa, jotka ymmärtävät ja vieläpä pysyneet rinnallasi vuosikaudet. Ystävyyttä ei saisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä.

Koen omaavani melko hyvän ihmistuntemuksen ja yleensä huomaan heti, jos uudessa tyypissä on jotain ”outoa”. Narsistiset piirteet tai epärehellisyyden usein tunnistaa melko alkumetreillä kun vaan tietää ”mitä etsiä”. En osaa selittää, mutta tietyistä (tosin harvoista) ihmisistä saattaa tulla omituiset vibat ja heidän kanssaan noudatan erityistä varovaisuutta. Päästän lähelleni ja luottamukseni piiriin ainoastaan ne tyypit keihin luotan. Ehkä siksi en sen koommin olekaan kokenut aikuisiällä mitään sen kummempia ihmissuhdedraamoja, jossa joku olisi pettänyt luottamukseni. Ennemmin siis olen vaikka yksin, kuin ihmisen seurassa, josta alkaa hälytyskellot soida edes vähän.

Jos luottamus on ystävyyden peruspilari, mielestäni myös empatiakyky on tärkeimpiä ominaisuuksia ihmisessä. Ainakin ihmisissä, joiden kanssa itse haluan olla tekemisissä. Itsekin olen tuntenut ja törmännyt työelämässä ihmisiin, joilla on ollut ainakin jossain määrin puutteellinen empatiakyky. Oma vaikutelmani näistä ihmisistä on jollain tasolla ”tunneköyhyys”, kykenemättömyys siis asettua toisen ihmisen asemaan, mitä tukee esimerkiksi vastoinkäymisiin elämässä. Empatian puuttuminen voi tuntua toisen ihmisen vinkkelistä siltä, että toinen ei ole kiinnostunut tai on välinpitämätön. En usko, että kukaan haluaa tietoisesti olla empatiakyvytön, vaan seikka kertoo enemmänkin juuri tämän ”kyvyttömän” osapuolen oman tunne-elämän tasosta.

Empatiakyky eli myötäelämisen taito on nimenomaan kyky samaistua toisen tunteisiin ja jollain tasolla ymmärtää niitä. Astua ikäänkuin toisen ihmisen saappaisiin, mitä tulee tunnekokemuksiin. Ymmärrys siitä, miksi toinen oikeasti tuntee tietyllä tavalla ja miltä nuo tunteet luultavammin tuntuvat.  Oman itsensä  ja oman tunneskaalan tunteminen onkin tärkeässä osassa mitä tulee empaattisuuteen. Kun on itse tuntenut ja käsitellyt tiettyjä asioita, osaa silloin myös samaistua siihen, miltä nuo samat tunteet tai tietty elämäntilanne toisen vinkkelistä tuntuu. Siksi onkin tärkeää, että omat tunteet, myös ne negatiiviset tunnistetaan ja nimenomaan käsitellään, eikä sysätä mielen uumeniin. Jos kaiken ikävän sysää aina pois tai yrittää tukahduttaa ne muilla asioilla, ei opi käsittelemään omia tunteitaan ”oikein”, opi miltä tuntuu olla surullinen tai järkyttynyt ja nimenomaan, että on normaalia tuntea niinkin välillä.

En itse halua ystäväpiiriini tai elämääni empatiakyvyttömiä ihmisiä, joiden kanssa on mahdoton tietyllä samaistuvalla tasolla keskustella pahasta olosta tai vaikeista aiheista. Kykyä siis tuntea myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan aidosti. Ystävyyssuhteet ovat itselleni tietysti hyvin tärkeä asia elämässä ja haluan panostaa niissä juuri niihin suhteisiin, jotka antavat puolin ja toisin. Keiden kanssa pystyy avoimesti ja aidosti keskustelemaan vaikeistakin aiheista ja niitä suhteissa, joissa kommunikointi on nimenomaan vastavuoroista. Puretaan omia huolia ja saadaan niihin tukea, apua ja kauniita kannustavia sanoja, mutta tärkeä asia on myös, että osaa itse tarjota näitä asioita aidosti myös sille toiselle ystävälle.

Ystävyys ja yleisesti ihmissuhteet ovat aina kahden kauppa. Mikään ystävyys ei kestä ikuisuisesti, jos aina keskitytään vain toisen osapuolen asioihin ja huoliin, jokaisen pitäisi tässä kiireisessä maailmassa muistaa enemmän kysyä se perinteinen ”Mitä sulle oikeasti kuuluu?”. Itse olen pyrkinyt eroon niistä ihmissuhteista, jotka vievät energiaa enemmän kuin antavat. Niitä joissa kysytään ehkä pintapuolisesti ”Miten on mennyt?” , mutta väistetään vastaus vähätellen ja nostetaan esille niitä omia ongelmia tai huolia, jolloin omat kuulumisesi menevät ikäänkuin toisesta korvasta ulos.

Farkut / H&M (uutta vintage-mallia!)

Villpaita / H&M Premium

Nilkkurit / Acne (Cypress)

Kello / Suunto

Asusta haluan sanoa tähän väliin sen verran, että tämäntyylinen asukokonaisuus on ehdottomasti lempparini! Olen tykästynyt hurjasti niihin äitini vanhoihin vintage-Wranglereihin, jotka ovat useasti vilkkuneet asuissakin. Wranglerit ovat kuitenkin minulle aavistuksen verran isot, joten tilasin pari viikkoa sitten Hennesiltä vähän vastaavanlaiset (tosin revityt, hehe) vintage-farkut ja tykkään näistä ihan hurjasti! Oli useita eri pesuja ja muistaakseni maksoivat 39 euroa 🙂

Myönnän itsekin, että välillä tässä arjen tohinassa saatan unohtaa tarpeeksi usein kysyä ystäviltäni, että mitä heille kuuluu. Tuntuu, että arjessa viestittely ja kuulumisten vaihtaminen on yhä pintapuolisempaa. Jutellaan ehkä turhanpäiväisemmista asioista ja saatetaan unohtaa kysyä ne kaikkein tärkeimmät. Se ei tarkoita ettei välittäisi. Välillä saattaa varsinkin pidemmissä ystävyyssuhteissa olettaa, että toinen varmasti ottaa esille jos joku painaa mieltä, mutta niistä vaikeista asioista puhuminen ei aina välttämättä ole niin helppoa. Ei ehkä haluta vaivata toista omilla murheillaan, vaikka sitä varten ystävät mielestäni ovat olemassa. Juuri ne empaattiset ystävät.

Kasvotusten tapahtuva kuulumisten vaihtaminen antaa kuitenkin niin paljon enemmän irti, kuin se Whatsappin tai Facebookin välityksellä tapahtuva. Kasvotusten ei voi yhtä helposti piilottaa niitä oikeita tuntemuksia, myös eleet ja sävyt kertovat kasvotusten enemmän kuin tuhat Whatsapissa kirjoitettua sanaa. Oma tavoitteeni onkin taas aktivoitua enemmän nimenomaan näkemään ystäviä kasvotusten ja nimenomaan viettämään aikaa heidän kanssaan. Nykyään viettää liikaa aikaa virtuaalisesti kanssakäyden, jolloin nyt kuitenkin viettää käytännössä aikaa yksikseen. Kiire on nykyään liian yleinen tekosyy.

Millaisia tyyppejä te päästätte lähellenne? Onko empatiakyky myös teille perusjuttu ystävyydessä?

 

Kuvat Jutta.

4 vastausta artikkeliin “Ystävyyden peruspilarit ja ajatuksia empatiakyvystä”

  1. Koulukiusaamistaustani takia mun on vieläkin vaikea luottaa muihin ihmisiin ja luoda uusia ystävyyssuhteita. Onneksi tämänhetkinen bestikseni on tuttu jo yläasteajoilta, samoin kuin eräs toinen ystäväni. Tietysti poikaystävänikin on yksi läheisimmistä ystävistäni.

    Monet ystävyyssuhteet ovat myös katkenneet, lähinnä siksi, että asumme nykyään eri paikkakunnilla. Poikkeus tähän on onneksi kuitenkin tuo bestikseni. Hän asuu 200 km:n päässä, mutta olemme tekemisissä päivittäin – kiitos WhatsAppin.

    Itse olen sen verran empaattinen ihminen, etten voisi kuvitella olevani tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei osaa ikään kuin asettua toisen asemaan, vaan ajattelee aina vain omaa napaansa.

  2. Sama juttu itsekin olen varovainen,kun koulukiusattu olen myös luottamus on tärkein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *