LASHFOOD-ripsiseerumin tulokset 2kk jälkeen + ripsarisuositus

Syyskuun alussa lähti käyntiin ripsiseerumi-kuuri ja toinen kokeilemani luonnonkosmetiikan ripsiseerumi. Tätä ennenhän olin testaillut vuosi sitten Plumen seerumia, jonka puolesta liputin täysin tässä lopputulema-postauksessa. Yleensä olen käyttänyt ripsiseerumeita vähintään 2-3kk, eli putkilon täysin loppuun saakka ennen tulosten julkaisua, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen ja ”julkaisen” tulokset jo tämän 2kk jälkeen.

Kerrotaanpa alkuun, että en ensimmäisen reilun kuukauden aikana ollut lainkaan vakuuttunut Lashfoodin tehosta. Tänä aikana minulla oli käytössä sinnikkäästi vanha, jo vähän kuivunut ripsari joka ei enää levittynyt kunnolla ja ajattelin, että onpas kumma kun seerumi ei tunnukertakaikkisesti toimivan. Ehdin jo lopettaakin koko tuotteen käytön ja olin jo aikeissa tulla postaamaan, että älkää tilatko Lashfoodia. Kerron myös salaisuuden, että ärsyyntyneenä lopetin koko kuurin viime viikolla ja varasin ajan ripsihuoltoon, kunnes tajusin sitten vaihtaa ripsarin… Ehheh…

Käytössäni oli ripsivärinä siis Sensain normiversio, joka ei ole pidentävä tai tuuhentava, vaan aivan perusripsari siis, jota olin vielä kuivumisen myötä pihinä notkeuttanut silmätipoilla 😀 Sensain volumisoivahan on ihan lempparini, mutta loppukesästä sain siitä edellisen tuubin käytettyä ja siirryin hetkeksi tuohon normi-Sensaihin. Eka kerta heti ripsarin vaihdon jälkeen oli: WOW! Ovat ne ripset sittenkin kasvaneet! Vaikka toki huomasin meikittömistä ripsistä, että ne noin muuten ovat todella tuuheat ja hyvässä kunnossa, ovat ripseni todella vaaleat, joten ne ovat ilman meikkiä kaikkea muuta kuin millään tapaaa näyttävät.

Se mistä itse huomaan yleensä selkeimmin ripsiseerumin tehon, ovat nuo sisänurkan ripset kun eivät luontaisesti kasva todellakaan noin pitkiksi. Myös alaripset ovat tuuheutuneet ja kasvaneet huomattavasti pituutta lähtötilanteeseen verrattuna. Omalla kohdallani seerumit myös vaikuttavat jonkin verran ripsien luontaiseen kaarevuuteen. Uskon, että tulokset olisivat olleet huomattavammat, jos olisin malttanut tulosten kanssa vielä kuukauden. Edellisellä kerrallahan käytin ripsiseerumin aivan loppuun asti, eli reilut 3kk. 

Tuosta Guerlainin kesän Guerlainin La Petite Robe Noire-uutuusripsarista postailin kesällä. Silloin en ollut ihan täysin myyty sen suhteen ja tuomioni tuotteesta oli, että todella kelpo perusripsari. Noh, nyt täytyy muuttaa mielipiteeni tämän suhteen.. Aloitin käyttämään Guerlainia alunperin kesäkuussa, jolloin imetyksen loputtua olin kokenut myös (jälleen kerran) ikävän ripsikadon. No, eipä kai ihme, ettei ripsiväritkään asettuneet sitten kunnolla.

Nyt tämä onkin osoittautunut aivan ehdottomaksi lempparikseni! Onneksi sattui osumaan käteeni uutta ripsaria lipastosta kaivaessa! 😀 Joskus kannattaa antaa tuotteilla uusi mahdollisuus! Tämän massa levittyy erinomaisesti koko ripseen jo yhdellä vedolla, eikä paakkuunnu. Tuo myös kivasti lisäkaarevuutta ilman taivutinta. Tämä lupaa pituutta, tuuheutta ja kaarevuutta ja voin kertoa nyt uudelleen, että lunastaa ehdottomasti lupauksensa.  

Tässäpä siis tuloksia 2kk Lashfoodin jälkeen. Kuurin aloituskuvat löytyvät tästä postauksesta. Jos seerumi kiinnostaa, niin myydään sitä esimerkiksi Elevenin valikoimissa täällä ja itseasiassa vielä edullisemmin, kuin mitä itse tästä maksoin.

Ja tästä seuraavasta uutisesta ette tule pitämään.. En nimittäin perunut ripsenpidennysaikaa, jonka silloin aiemmin varasin. Aiemminhan ongelmani on ollut se, ettei pidennykset yksinkertaisesti pysy ripsissäni. Takana on yhteensä 3 eri laittajaa, eri liimoja, ei pysy niin ei pysy. Nyt olen päättänyt antaa niille viimeisen mahdollisuuden ja arkea helpottaakseni ajattelin vielä kokeilla ripsiä. Nimimerkillä: Olen tässä juuri laittanut ripsiväriä ja raapustanut samalla tätä postausta tunnin….

Vaikka pidänkin omista ripsistäni hurjasti ja yleisesti olen enemmän luonnollisten ripsien kannattaja, painaa tällä hetkellä vaakakupissa enemmän säästetty aika aamuistani. Jos saan käytettyä sen ripsarin laittoon kuluvan 20min juuri tällä hetkellä tehokkaammin johonkin muuhun, niin olen todella tyytyväinen. Raporttia siis tulossa myöhemmin ripsistä! Jatkankin Lashfoodin käyttöä myös pidennysten kanssa, sopii nimittän erinomaisesti myös silloin 🙂

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

4 vastausta artikkeliin “LASHFOOD-ripsiseerumin tulokset 2kk jälkeen + ripsarisuositus”

  1. Siis upeat ripset! Ihan mielettömät 🙂 tekisi mieli kokeilla jotain seerumia, mutta hirvittää maksaa niistä noin paljon jos ne ei jostain syystä toimikaan mulla 😀 täytyy pohtia vielä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *