Kiinnostavia matkakohteita vuodelle 2018

Tiedätte, että yksi suurimmista matkahaaveistani toteutuu ensi viikolla kun suuntaan pidennetyksi viikonlopuksi Islantiin. Miten vaikeaa olikaan saada tuo haave toteutettua, varsinkin kun puhutaan kohteesta, jonne oikeasti lentää sen muutaman tunnin. Vaikkei Islannin reissu vielä edes ole alkanutkaan, ovat ajatukset jo tulevissa matkoissa. Himotuskohteita kun tulee must-see-listalleni ihan jatkuvasti. Islannin lisäksi olen jauhanut täällä jo varmaan teidänkin kyllästymiseen saakka siitä Sardiniasta, se (ja/tai Amalfi) on eräs ehdoton matkakohde ensi vuodelle. Jätin sen tästä listauksesta pois, koska kyseisestä kohteesta on jo jauhettu täällä ihan riittämiin. Sen lisäksi olen jo haaveillut myös muista paikoista.. Postauksen kuvituksena tb-matkakuvia, joita julkaisin alkuviikosta IG Storiesissani.

 Soul, Korea. Olen jo vuosia ollut lumoutunut Pohjois-Koreasta ja ahminut lukusia P-Korea-kirjoja. Rohkeuteni ei ehkä riittäisi reissata ihan sinne pohjoisen puolelle, mutta myös Etelä-Korea on alkanut kiehtomaan. Haluaisinkin reissata kbeautyn ihmemaahan, joka varmasti olisi todella erilainen elämys aikaisempiin matkoihini verrattuna. Korealainen kulttuuri on itsessään tullut jo vähän tutuksi (vaikka kyllä paljon eroaakin pohjoisen ja etelän välillä, mutta yhtenäisyyksiä silti löytyy). Tommi sanoi heti, ettei ole kyllä tulossa mukaan Koreaan, mutta itselleni se on ehdottomasti kohde, jonka joskus haluan nähdä.

Kööpenhamina, Tanska. Alunperin suunnittelin Köpiksen reissua tälle syksylle, mutta sitten ajoikin Islanti edelle. Lähimatkailu on kuitenkin nostanut päätään, mitä tulee näihin omiin reissuihini. En olisi voinut viisi vuotta taaksepäin kuvitellakaan, että lähtisin Kööpenhaminaan! Nyt se taas olisi siistein juttu ikinä, esimerkiksi juuri viikonlopuksi. Köpiksen reissu nyt ei paljoa kustannakaan, joten on ihan helppo toteuttaa esimerkiksi alkuvuodesta pidennetyn viikonlopun muodossa.

Marrakech, Marokko. Myös tämä on jo pitkään roikkunut himotuslistalla, silti en muista olenko ollenkaan sitä blogin puolella maininnut? Norwegianhan aloitti joku aika tapaperin suorat lennot Marrakechiin, joten nykyään sinne myös pääsee melko vaivattomasti! Marokko on kuitenkin maa, johon en ehkä ensimmäisenä uskaltaisi kaverin kanssa kaksin lähteä, mutta jollain keinolla on sinnekin vielä reissattava. Jossei nyt vielä ensi vuonna, niin sen jälkeen.

Singapore. Pari vuotta taaksepäin piipahdimme yhden yön verran Singaporessa Balille lentäessä. Ennen tätä olen lomaillut Singaporessa joskus ihan pikkuisena. Viimeksi kuitenkin päätimme, että Singaporeen on tultava vielä uudelleen ”kunnolla” ja yövyttävä ainakin yksi yö kuuluisassa Marina Bay Sands-hotellissa, joka on jo pelkän arkkitehtuurinsa puolesta aivan älytön. Kohteena Singapore ei ole ihan edullisimmasta päästä verraten moneen muuhun Aasian kohteeseen, mutta kiehtoo kyllä itseäni ainakin kovasti.

Ibiza, Espanja. Jostain kumman syystä on Ibiza alkanut kiehtomaan ja voisi olla leppoisa matkakohde keväälle kun Välimerellä alkaa jo olla lämpimämpi. Saarihan on aikaisemmin ollut tunnettu nimenomaan biletysmekkana, mutta käsittääkseni viime vuosina rauhoittunut huomattavasti ja muuttunut aavistuksen boheemimmaksi lomakohteeksi. Itse en todellakaan välitä bilelomista, mutta sanoisinko, että Ibiza voisi olla kiva vaihtoehto vajaan viikon reissulle esimerkiksi Barcelonalle.

Seychellit. Viime tammikuun kohteemme oli kyllä mitä täydellisin valinta. Jos haluat oikeasti kirkasta vettä, valkoista hiekkaa ja vähän turisteja, niin suuntaa Seychelleille. Yksi kauneimmista paikoista, jossa ikinä olen käynyt. Juuri eilen illalla taas selailin Seychellien kuvia ja totesin, että sinne täytyy kyllä lähivuosina päästä taas uudelleen. Keho ja sielu suorastaan lepäsi Seychelleillä.

Olen viimeaikoina potenut myös pitkästä aikaa Aussi-kuumetta! Viimeksihän olin Sydneyssä ja Cairnsissa, mutta seuraavana himottaisi Länsirannikko, esimerkiksi Perth. Ah, niitä kauniita valkoisia rantoja! Juuri viime viikolla selailin kuvahaulla. Aivan käsittämättömän kaunista. Myöskään tämä ei ehkä ole ihan ensi vuoden to-go-listalla, mutta ehdottomasti listalla kuitenkin. Myös Sveitsi on alkanut kiinnostaa hurjasti ja voisi toimia esimerkiksi pitkän viikonlopun muodossa. En tosin laskettele, joten pitäisi keksiä alppiloman sijaan joku toinen teema matkalle.

Kyttäsin juuri alkuviikosta Lentodiileistä tarjouksia ja nyt olisi päässyt TUI:n lomalennolla Mauritiukselle 450 eurolla jouluksi. Huhheijaa! Olisin niin varmasti lähtenyt, ellei meillä nyt olisi ollut jo tammikuun lomaa suunnitteilla. (Silti ehkä jäi vähän himottamaan..)

Mikä kohde teillä on ensi vuoden reissulistalla?

 

6 vastausta artikkeliin “Kiinnostavia matkakohteita vuodelle 2018”

  1. Vau mitä kuvia!! Ja tosta islannin reissusta odotan niin postausta jo! Ehkä jonain päivänä pääsen itsekin sinne asti ja ostan oman lopapeysan mistä oon haaveillut yhtä monta vuotta kun itse matkasta 😀

    Me oltiin nyt aika isolla porukalla viikonloppulomalla ja tulin kyllä siihen tulokseen että ensi kerralla lähden ihan vaikka yksinäni, vähän hermoja kiristi jo loppua kohden 😅
    Tuo islanti on kyllä nyt sellainen mistä en pääse ollenkaan yli, et ehkä sinne on pakko suunnata ensi vuonna!

    1. Niinpä, mäkin odottelen Islantia kun kuuta nousevaa! 😀 Täytyy myös tutkailla ehdottomasti niitä villapaitoja. Sun on kyllä pakko myös päästä Islantiin <3

  2. Haha, kerrankin mulla on takana reissu kohteeseen, jossa et ole käynyt! 😀 Nimittäin Köpis.

    Täytän ensi vuonna jo 30 (!), ja olemme miettineet parhaan ystäväni kanssa, että seuraava matkakohteemme olisi Lissabon. Mitään ei kuitenkaan ole vielä lyöty lukkoon. Todennäköisesti käymme myös kesällä joko Uumajassa tai Ahvenanmaalla.

    1. Haha, oon käynyt muutaman kerran välilaskulla Köpiksen kentällä, mutta en laske välilaskuja mukaan ;D Kuulostaa tosi kivalta! Lissabon on kyllä myös kiva, itse oon harmi vaan päässyt sinne ihan päiväksi vain. Toivottavasti joskus vähän pidemmäksi aikaa.

  3. Ensi vuonna himoittaisi joko useampi lyhyt viikonloppureissailu Euroopan kohteissa tai pidempi loma autolla ajellen Jenkkien läpi. Kivoja kohteita on niin paljon, rahaa tilillä taas rajatummin, harmi kyllä 😀

    Tämän vuoden viimeinen reissu on onneksi vielä edessä, perjantaina lähtö Malediiveille 🙂

    1. Sama juttu 🙂 Ooh, mulla oli myös joskus haaveena Jenkkien läpiajo! Edelleen haaveilen esimerkiksi juuri Grand Canyonista <3 Ja olen ihan todella kateellinen Malediivien reissusta, aivan ihanaa! Loistavaa reissua ja nauti!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *