Yllättäviä huomioita Islannista X 9

Heippa! Täällä sitä ollaan taas takaisin kotona. Blogi vietti reissuni ajan myös pientä lomaa, oli pieniä teknisiä ongelmia läppärin kanssa ja muuten vaan tuli oltua kokoajan menossa, joten ei juurikaan ehtinyt netissä roikkumaan. Palailen varsinaisen matkapostauksen kanssa myöhemmin, mutta tähän väliin muutamia huomioita Islannista, jotka tuli tehty jo heti loman alettua. (Piti tosiaankin tulla julkaisemaan tämä postaus jo lauantaina, mutta en saanut siirrettyä kuvia koneelle kun läppärin reistaillessa..).

Islannissa ei ole juurikaan puita. Viikingit hakkasivat Islantiin tullessaan puut polttopuiksi. Islannissa tuulee kovasti, joten siitä syystä metsien uudelleenistutukset ole olleet menestys, koska siemenet eivät tuulessa pysy maassa.

Kaupat menevät todella aikaisin kiinni ja monet ravintoloista ovat päivällä kiinni arkisin. Tämä ehkä tuntuu suomalaisesta oudolta, koska nykyään kaupat ovat auki melkein ympäri vuorokauden ja erikoisliikkeet iltakahdeksaan-yhdeksään. Ainakin siis meillä Helsingissä.

Islannissa tuulee tosiaan paljon ja pienetkin pakkasasteet tuntuvat varsin purevilta. Islantilaiset saattavat myös kipittää kadulla yllättävän vähissä vaatteissa. Ilman hanskoja, pipoa, takki auki. En tiedä olenko vain kuvitellut tämän? Itse kun on kuitenkin suomalainen ja silti hytisee kylmyydestä toppatakki ja kaksi pitkähihaista päällä. Itse olin alkuloman aivan jäässä ja olin kolme päivää käytännössä kokoajan pipo päässä. Enpä olisi uskonut 😀

Turisteja on PALJON. Toki tiesin, että turismissa pyörii isot rahat, mutten tiennyt sen laajuutta. Toiminta on todella järjestäytynyttä ja huomaa, että turismi tosiaan on suuri bisnes. Tämä tuli jopa ehkä hieman yllätyksenä minulle.

Talvisin on pirun pimeää ja vielä pitkään aamulla. Huomaa, että ollaan pohjoisessa. Vielä yhdeksältä aamulla on vielä lähes säkkipimeää. Auringonnousu kestää ikuisuuden, mutta on todella kaunis!

Islanninhevoset ovat mielettömän kauniita ja satumaisia. Alunperin islanninhevoset tulivat luultavasti maahan viikinkien mukana ja ovat polveutuneet noista yksilöistä. Rotu on elänyt niin kauan eristyksissä, että islanninhevosilla ei ole vastustuskykyä monille yleisille hevosten taudeille. Siksi maahan ei saa tuoda lainkaan hevosia tai edes hevosvarusteita ulkopuolelta, jotta taataan, etteivät taudit leviä maahan ja koidu rodun kohtaloksi. Jos islanninhevonen lähtee pois Islannista, ei se saa enää ikinä palata takaisin maahan.

Hot springsejä eli kuumia lähteitä syntyy lisää päivittäin. Niitä käytetään hyödyksi energiavarana, lämmittämään taloja ja talousvettä. Islanti sijaitsee kahden mannerlaatan päällä ja on tietysti muutenkin vulkaanisesti aktiivista aluetta. Varsinaisia tulivuoren purkauksia ei ole hetkeen ollut, joten jännityksellä odotellaan, milloin seuraava purkautuu..

Ravintolat ja putiikit pitävät ovia auki. Hyrrr!! Tätä en ymmärrä. Ihmiset saattavat jättää ovia auki pakkasella, eivätkä ole tästä moksiskaan. Monissa ravintoloissa olivat ovet sepposen selällään ja porukka istui sisällä takit päällä. Skipattiin ne paikat, haha!

Ihmisillä on todella paljon tatuointeja. Tähän kiinnitin heti huomiota! Ehkä joku kulttuurillinen perinnejuttu viikingeiltä?

Tällä viikolla yritän saada kasaan ainakin vielä postauksen hevosvaelluksesta, ellen ehdi myös väkertää varsinaista matkapostausta!

14 vastausta artikkeliin “Yllättäviä huomioita Islannista X 9”

  1. Aika mielenkiintoinen maa tuo Islanti! Käytännöllisiä huomioita! Jään odottamaan innolla matkapostausta. Islanti vaikuttaa kiehtovalta maalta.

  2. Siis vitsi miten mielenkiintoista! Ton tiesinkin, että islanninhevoset ei ikinä pääse takaisin jos poistuvat islannista mutta kaikki muu oli uutta 😀 siis niin upean näköistä!
    Mä kiinnitin Prahassa samaan huomiota että kaikkien kauppojen ovet oli sepposen selällään! Ei siellä tietty ollut noin kylmä kuin Islannissa, ja niissä kaupoissa oli kyllä lämmitys ihan täysillä 😀 lämmin tuulahdus vaan kävi kun käveli ohi!

    1. Joo, se on kyllä niin outoa, että miten ne tarkenee. Mutta sekin tuli kyllä huomattua, että lämmitys tosiaan toimi ihmeen hyvin 😀

  3. Oi, tuo vaellus oli varmasti aivan huikea! Hevosen selässä oleminen on ihan parasta terapiaa (jollei siis pelkää, heh), ja nuo maisemat yhdistettynä siihen on ihan pakko kokea joskus! 🙂

  4. Mielenkiintoisia asioita, paljon uutta tietoa 🙂 Islanti on ollut tavoitteena jo ala-asteelta saakka, just islanninhevosvaellus on se juttu mistä pienenä heppatyttönä haaveilin. Mutta mikä siinä on (varmaan kylmyys ja hintataso…) kun etelän suunta vienyt aina voiton 😀 oispa mielenkiintosta lukea reissun budjetista enemmän, jos siis siitä haluaisit kertoa!

Vastaa käyttäjälle Nessa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.