Kolme loistavaa itseruskettavaa kasvoille + talvi-ihon täsmätuotteita

Talvisin tulee käytettyä kasvoille itseruskettavia tuotteita ainakin pari kertaa viikossa. Pidän siitä, että kasvoilla on ympäri vuoden kevyt auringon hehku ja olen myös itseruskettavissa pyrkinyt siirtymään astetta luonnollisempiin tuotteisiin. Tällä hetkellä käytänkin vaihdellen aikalailla kolmea erilaista itseruskettavaa kasvoille, joista kaikki ovat loistavia. Nämä kaikki kolme ovat myös kovin erilaisia, joten jos on hakusessa hyvä itseruskettava kasvoille, ehkä joku näistä voisi olla sopiva tuote myös sinun tarpeisiin 🙂

Kaikkein kevyin tuote on Eco by Sonyan itseruskettava kasvovesi.  Levitys on äärimmäisen helppoa, kasvovettä sivellään kasvoille vanulapun avulla, joten eipä huolta, että sormia joutuisi levittämisen jälkeen pesemään. Tosin, käytän itseasiassa myös kasvojen itseruskettavien (siis voidemaisten) levitykseen kasvojen kinnasta ja on ehkä paras juttu ikinä! En voi nimittäin sietää sitä kun itseruskettavaa menee kynsien alle tai sormien väliin tummiksi läiskiksi. Eco by Sonyan tuote on melko kevyt ja asteittain päivettävä. Kevyt päivetys syntyy noin kolmen levityskerran jälkeen, joten näppärä tuote ympäri vuoden käytettäväksi silloin, kun haluaa, että pinnassa on kokoajan kevyt pronssinen sävy.

Marraskuun kauneussuosikeissa esittelinkin jo tuon Laveran kasvojen itseruskettavan (6 euroa täällä!), joka on ihan huippu! Näistä kolmesta tämä on ehdottomasti edullisin, varsinkin jos etsii siis täysin luonnollista, mutta edullista itseruskettavaa. Laveran tuotteet ovat monet todella samanlaisia, tiedättekö levitysvaiheessa semmoisia aavistuksen valkoisia voiteita, se on ainut asia joka tässä ehkä välillä ärsyttää, koska ei siis imeydy ihan silmänräpäyksessä. Malttamatonko? Haha! Noin muuten aivan ehdottomasti täyden kympin tuote, joka jättää kasvojen ihon kivan ravituksi. Jokaisen euron arvoinen!

Ylellisin tuote on ehdottomasti Vita Liberatan Self-tanning Anti-agening-seerumi, siis itseruskettava seerumi. Tätä voi käyttää sellaisenaan tai kasvovoiteen sekaan annosteltuna, silloin kun haluaa muutamalla tipalla kevyttä väriä kasvoille. Tämä jättää kasvojen ihon äärimmäisen sileäksi ja koostumus on todella samettinen. Vita Liberatan tuotteet eivät ole täysin luonnonkosmetiikkaa, mutta sisältää suurimmaksi osaksi luomulaatuisia luonnollisia ainesosia. Seerumi toimii samalla silottavana ja ikääntymisen merkkejä häivyttävänä tuotteena, joka sopii kaikille ihotyypeille.

Luonnollisen rusketuksen perusta on tottakai perusteellinen kuorinta ja kosteutus. Jos ihon pinta on hilseilevän kuiva, levittyy ja muodostuu myös itseruskettavan väri epätasaisesti ja tulos saattaa olla laikukas. Seuraava juttu nolottaa myöntää, mutta ennen vihasin kuoria ihoa, varsinkin kasvojen! Pelkäsin, että kuoriminen tekee ihoni liian kalpeaksi ja näyttämään joltain haamulta, mutta voi elämä kuinka väärässä olen ollut. Nykyään kuorinta on ihan paras juttu ikinä! Kasvot kuorin melkeinpä ainoastaan hedelmähapoilla, enkä enää niinkään hankaavilla kuorinnoilla, niitä tosin käytän kropalle.

Mainioksi kuorinnaksi kasvoille olen todennut tuon Mossan Age Excellence Peeling Mask- kuorivan naamion, jota levitän kasvoille suihkun yhteydessä 5 minuutiksi. Iho on kuorinnan jälkeen todella kirkas ja tämä on myös hellävarainen! Kuorinta vaalentaa myös pigmenttiläiskiä, häivyttää ikääntymisen merkkejä,  supistaa ihohuokosia ja stimuloi ihosolujen uudistumista. Melkoinen monitoimi-kuorinta siis. Tuote on luonnonkosmetiikkaa, täysin vegaaninen ja soveltuu kaikille ihotyypeille. Lähiaikoina lähtee testiin myös eräs uudenlainen kuorinta, mutta siitä lisää myöhemmin.

Rakastan öljyjä, mutta niiden käyttö on jäänyt itseasiassa viimeaikoina vähemmälle. Ja miksi? Olen yrittänyt välttää öljyjen käyttämistä ripsenpidennysten kanssa ja toinen syy onkin sitten hieman yllättävä. Aikaisemmin paasasin siitä, kuinka normaalit seerumit eivät talvisin ole iholleni tarpeeksi, vaan se suorastaan vaatii öljyjä ja tujuja voiteita. No, sen jälkeen kun aloitin aktiivisen kuorinnan, puhdistuksen, kasvosuihkeiden käytön ja kasvovesien kerrostamisen, sekä yleisesti siirryin pelkkään luonnonkosmetiikkaan, on ihoni ollut huomattavasti kosteutetumpi! Totuus on siis se, että jos ihon kuorinta ja puhdistus ovat huonolla tolalla, eivät parhaimmatkaan öljyt, voiteet tai seerumit anna täyttä tehoaan, koska iho täynnä kuona-aineita ja pinta kuolleen ihosolukon peitossa.

Nykyään siis pärjään myös kevyemmillä tuotteilla, mutta toki välillä tulee hellittyä ihoa tujumpien voiteiden muodossa. Eräs tuotesarja, johon olen tänä syksynä tutustunut, on Weledan herkän ja kuivan ihon Almond Sensitive. Sarjan Almond Sensitive-kasvovoide sisältää ihoa tehokkaasti rauhoittavaa manteliöljyä, joka vähentää punoitusta, kuivuutta ja kutinaa, sekä ihoa pehmentävää luumunkiviöljyä. Käytän tätä erityisesti silloin kun iho on erityisen kuiva, eikä välttämättä tarvitse heti lisätä meikkikerrosta voiteen päälle.

Jos on hakusessa oikeasti tuhti voide kuivalle iholle, niin tässäpä oiva tuote. Mikä parasta, olen käyttänyt voidetta myös pojan pihaleikeissä kuivuneelle poskien iholle. Sopii hajusteettomana herkän ihon tuotteena loistavasti myös perheen pienimpien tarpeisiin. Voiteen alla olen käyttänyt saman sarjan Manteli-kasvoöljyä, joka hellii ja rauhoittaa kuivintakin ihoa. Vaikka moni usein ajattelee, että esimerkiksi akne-iho kaipaa kaikkea muuta, kuin öljyjä, suositellaan tätä tuotesarjaa kuivan ihon lisäksi erityisesti juuri aknen hoitoon ja yleisesti epätasapainosta kärsivälle iholle. Rasvainen ja oireileva ihokin kun usein tarvitsee nimenomaan hyviä rasvahappoja, kosteuttavat öljyt kun tasapainoittavat ihon talineritystä, joka taas voi auttaa rasvoittuvaan ihoon.

Onko joku näistä teille jo tuttu?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Tuotteet saatu.

 

8 vastausta artikkeliin “Kolme loistavaa itseruskettavaa kasvoille + talvi-ihon täsmätuotteita”

  1. Laveran itseruskettavan olen kaupassa nähnyt, mutten käytä. Enpäs muuten tiennytkään, että on olemassa itseruskettava kasvovesikin! Jotenkin jännä. 😀

  2. Loistava postaus ja parhaaseen mahdolliseen aikaan! Tähän aikaan vuodesta oma iho on sen verran kalpea, että hyvä itseruskettava kasvoille on ollut kovassa etsinnässä. Kasvovesi kuulostaa ehdottomasti kokeilemisen arvoiselle, kiitos vinkeistä☺️

  3. Kiitos vinkeistä! Enpäs oo aikoihin käyttänyt itseruskettavaa kasvoille, mutta voiskin olla taas aika – reissurusketus kaikkoaa naamasta niin nopeasti, kun taas muualla säilyy kauemmin. Tuli mieleen että ootkos käyttänyt Swiss Clinicin Skin rolleria ja jos oot, mitä tykkäät? Tilasin itselleni joululahjaksi 🙂

    1. Niinpä, oon nykyään todennut, että ehkäpä terveellisempi vaihtoehto olla lomillakin ottamatta aurinkoa, kun se bruna lähtee kuitenkin niin nopsaa 😀 Ja en itseasiassa ole kokeillut sitä, mutta kuullut, että on ihan super! Kerro sitten mitä tuumaat 🙂

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.