Rikas vai köyhä?

En ole koskaan mieltänyt itseäni rikkaaksi, mutten kyllä erityisemmin köyhäksikään. Todellisesta rahapulasta en ole juurikaan joutunut kärsimään. Siis semmoisesta, jolloin ei olisi ollut varaa ostaa ruokaa tai maksaa laskuja, mutta toisaalta ei aina ole jäänyt ylimääräistä rahaa säästöönkään. Miellän itseni melko keskiverto-suomalaiseksi. Keskituloiseksi, joka ostaa S-ketjun kaupasta perusjuttuja, vertailee vaippapakettien hintoja ja kilpailuttaa palveluiden hintoja. On nuuka rahoistaan, mutta panostaa silti mielellään niihin asioihin, joita elämässä arvostaa. Matkusteluun, pieniin arjen hemmottelujuttuihin, laadukkaisiin ja kestäviin vaatteisiin. En myöskään aina välitä ruokakaupan laskusta ja suhtaudun ruokakuluihin sillä asenteella, että menee mitä menee. Edes opiskeluaikoina en juurikaan jaksanut nuukailla ruokien suhteen vaan ostin paljolti sitä mitä halusin, toki tietyistä tuotteista suosin edelleen edullisempaa. Ruoka on kuitenkin yksi asia, jonka suhteen en jaksa pihistellä.

Miten sitten määritellään ”rikkaus” tai ”köyhyys”? Toki ensimmäisenä tulee varmasti mieleen tehdä päätelmä tulotason perusteella, mutta oman näkökulmani mukaan ovat kumpikin näistä loppujen lopuksi vain mielentila ja kiinni omasta suhtautumisestaan elämään. Köyhä voi elää monin tavoin rikasta elämää, kun taas rikas todella köyhää elämää. Kaikki on oikeastaan kiinni ihmisestä itsestään ja kuinka asioita katsoo. Pienituloinen saattaa haaveilla siitä, että olisi varaa käydä kampaajalla, kylpylöissä tai ostaa leivänpäällisiä. Kun totuus voi olla se, että miljoonaomaisuuden omaava harvemmin ostaa leivänpäällisiä, saati välttämättä edes käy kampaajalla. Usein varakkuus tai varattomuus kuitenkin määritellään karkeasti tulotason perusteella. Itse olen myös pienituloisena opiskelijana kokenut eläväni rikasta elämää. Rahaa on riittänyt niihin asioihin, joita itse arvostaa. Opiskeluaikoina kävin osa-aikaisesti töissä noin 15-20 työtunnilla viikossa, myöhemmin tosin täysipäiväisesti. Tietysti ilman palkkatuloja olisi joutunut enemmän miettimään menojaan, mutta sanoisinko, ettei niillä opintotuen ja palkan alle 1000 e tuloillakaan nyt kuitenkaan mielin määrin mälläillä, vaan rahankäyttöä joutui kyllä miettimään.

Oma mielipiteeni on, että rikkaus tai köyhyys on asenteen lisäksi paljolti kiinni siitä, miten ne eurot käyttää. Oikeasti rikas voi elää varsin pienituloisen elämäntyyliä pienellä budjetilla ja päinvastoin. Kerronpa myös salaisuuden. Rahoitusalalla vuosia työskennelleenä voin vahvistaa väittämän, joka kovin usein pätee: Mitä enemmän varallisuutta, sitä säästeliämpää elämää usein eletään. Usein kun saatetaan ajatella, että varakkaalla ja suurituloisella on myös suuret menot, ei tämä usein pidä lainkaan paikkaansa. Voisinkin sanoa, että mitä rikkaampi henkilö, sitä nuukempaa myös usein ollaan rahankäytön suhteen. Tämähän vahvistaa sitä toteamusta, että kenties juuri säästeliäs ja nuuka asenne on ollut avain menestymiseen ja rikastumiseen? Ei pankkitilin saldo säätele sitä, miten sinun pitäisi kuluttaa ja ostella. Eivät miljonäärit välttämättä käytä arjen menoihin, kuten ruokaan, sähköön tai vaatetukseen yhtään sen enempää rahaa kuin pienituloisetkaan. Juju onkin se, että ollaan tyytyväisiä omaan elämään. Toki kaikenlaisia rahankäyttäjiä mahtuu mukaan.

Sen jälkeen kun vuosia sitten aloitin säästämisen ja piensijoittamisen, olen myös itse muuttunut huomattavasti pihimmäksi. Tällä hetkellä on tavoitteenani säästää kasaan 20K ja nyt ollaan jo puolessavälissä.  Ja tämä on ollut mahdollista juurikin niillä menojen läpikäymisellä ja kartoittamisella. Tietysti varallisuutta on kiinni myös omistusasunnossa ja mielestäni parhain keino säästää on juuri oman asunnon kautta. Maksat jokatapauksessa asumisesta, joten miksi et maksaisi siitä omaan pussiin? Mitä turhuuksia ja ei-niin-välttämättömiä asioita voin karsia pois, jotta saisin rahaa säästöön? En kiistä etteikö raha toisi turvaa ja mielenrauhaa. Onhan se nyt täysin eri asia elää nuukaa elämää kun pankkitilillä lojuu miljoona euroa ”pahan päivän varalle” kun kituutella kädestä suuhun ja laskea eurot niin, että pärjää seuraavaan tilipäivään. Harvemmin raha kuitenkaan tuo sitä oikeaa onnea tai tasapainoa elämään. Tuhlailu, rahaongelmat ja ylenmääräinen kulutus voivat kertoa muusta elämänhallinnan ongelmasta ja siitä, että yritetään tavaralla paikata jotain koloa elämässään. Harvemmin se kuitenkaan johtaa mihinkään hyvään, vaan ennemminkin suurempiin ongelmiin.

Silti väittäisin edelleen, että kaikilla on mahdollisuus säästää kuukausittain edes pieni summa, jos vain kartoittaa tulonsa ja menonsa. Eihän kaikkien ole pakko säästää tai miettiä menojaan. Jokainen tietysti tekee omaan tyyliinsä. Silti on tullut harmillisen usein kuultua kuinka ollaan lirissä pesukoneen hajotessa tai jos jotain muuta yllättävää ilmaantuu. On kuitenkin aina omalla vastuulla varautua  elämän yllättäviin asioihin. Jos rahaa ei tunnu jäävän säästöön yhtään tai kokee säästämisen mahdottomaksi, mutta silti haluaisi kartoittaa varakassaa, pyrkisin miettimään esimerkiksi seuraavia menoeriä: Heräteostokset, vaatteet, ravintolat, kahvilat, osamaksut ja bensakulut.

Jos vaateostoksiin menee kuukausittain satoja euroja, voisi miettiä, että tarvitseeko oikeasti niin usein uusia vaatteita? Olisiko vaihtoehto alkaa panostaa ajattomampaan vaatekaappiin? Maksatko kalliita osamaksuja tai verkkokauppojen tilejä? Luo maksusuunnitelma näihin, maksa luotot pois kuukausittain (semmoisella summalla, että pääomakin lyhenee korkojen ja kulujen lisäksi) ja maksa jatkossa välttämättömät hankinnat heti pois oston yhteydessä. Ajatko autolla paikkoihin, joihin voisit kävellä tai mennä julkisilla? Turhien matkojen bensakuluista voi kertyä kuukaudessa useita kymmeniä euroja. Myös ravintolat, lounaat ulkona ja erikoiskahvit voivat tehdä kuussa satoja euroja. Silti lounaat ulkona ovat esimerkiksi itselleni asia, josta en halua luopua ja olen hyväksynyt sen, että laitan niihin rahaa. Silti yritän pihistää esimerkiksi take-away-kahveista, joita tulee ostettua ehkä pari kertaa kuussa. Loppupeleissä juuri pienet kuluerät ovat niitä huomaamattomia, josta helposti syntyy suurempia summia.

Ja kuvituksena ehkä blogihistoriani rähjäisimmät asukuvat. Ennen joulua alkoi mielikin olla jo lomamoodissa, että kaapista tarttui käteen niin mukavat ja yksinkertaiset vaatteet kuin mahdollista. Ja en voi uskoa, että esittelen blogissa kumisaappaat. Pakko kyllä hehkuttaa noita Tretornin talvikumppareita huippuostokseksi! Itse ainakin poden loskakeleillä aina kenkäongelmaa. Mitä laittaa jalkaan silloin kun ulkona sataa vettä, muttei kuitenkaan koe tennareita sopiviksi? Saati sitten nahkaisia talvikenkiä. Enää ei ole ongelmaa. Noissa on todella lämmin (ja pehmeä!) talvivuori ja ovat aamujen todelliset pelastajat. Omani ostin Partioaitasta, mutta huomasin nyt, että löytyy mustana hurjassa alessa Sportamorelta. Nyt olenkin miettinyt, miksen ostanut tämmöisiä jo vuosia sitten? Ensimmäiset kumisaappaani sitten ala-asteen, hehe.

Entäs te? Miten määrittelette rikkauden tai köyhyyden?

 

Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisen linkin.

23 vastausta artikkeliin “Rikas vai köyhä?”

  1. Olen kyllä niin samaa mieltä! Olen työtön, mutta pärjään silti hyvinkin. Mulla on kaksi eri käyttötiliä ja kaksi säästötiliä – ollut pienestä asti, kiitos pankkivirkailijaäitini. Olen kuitenkin harkitseva rahankäyttäjä (vaikka tänään ostinkin kaksi takkia ja kevätkengät :D), enkä mielelläni osta mitään turhaa. Tällä hetkellä eniten rahaa menee luonnonkosmetiikkaan ja ruokaan. Jälkimmäistä kuitenkin tarvitaan elämiseen!

  2. Todella hyviä ajatuksia! On totta, että raha tuo tietynlaista rauhaa elämään. Totta on myös se, että varakkaat ihmiset osaavat usein käyttää sitä fiksusti niin ettei varallisuus pienene. Mun mielestä kouluissa pitäisi opettaa jo lapsille rahankäytön perusteet! En toki tiedä, ollaanko siihen jo herätty minun opiskelujeni jälkeen 😀

    Myönnän olevani pihi ja miettiväni melko tarkkaan minne rahani laitan, mutta toki myös ajoittain kulutan sitä itselle tärkeisiin asioihin. Ruoka (nimenomaan terveellinen) on harmittavan kallista Suomessa, mutta siitä en minäkään tingi.

    Toisaalta olen tällä hetkellä varakkaampi kuin koskaan, ja silti samaan aikaan myös onnettomampi kuin koskaan. Pelkkä raha ei siis tuo onnea, vaan kaikki hyvinvointiin vaikuttavat asiat yhdessä!

    Kivaa alkanutta vuotta sinne!

    1. Mukava jos pidit ja olet aivan oikeassa. Koulussa pitäisi ehdottomasti opettaa enemmän raha-asioita ja yleisesti fiksuun rahankäyttöön. Toivottavasti tulevaisuudessa!

      Ja toki, juuri niihin asioihin rahat pitäisikin kuluttaa, jotka ovat itselleen tärkeitä. Onnea raha ei todella tuo, vaikka sitä tietynlaista varmuutta toki. Kiva kun kommentoit ja ihanaa alkuvuotta <3

  3. Se on kyllä totta että take away kahveihin menee ihan hirveästi rahaa! Ja siis tää kotona olo vauvan kanssa niin on ihan hirveän tuhlailevaa aikaa kun on sitä aikaa todellakin 😀 Aikaa jolloin voi kiertää kaupoissa ja kauppakeskuksissa ja siellähän sitä rahaa saa kulumaan. 😀 No ei, en nyt silleen tuhlaile kauheesti mutta huomaa kyllä loppujen lopuksi kuinka paljon on mennyt rahaa noihin kahveihinkin :/

    1. Niinpä ja Jungle Juice Bariin varsinkin 😀 Mutta toisaalta, ne on niitä elämän pieniä iloja. Mutta siinä vaiheessa jos ihmettelee päänsä puhki, että mihin se raha menee, niin kannattaa tietty vähän miettiä, paljonko kahveihin ja muuhun meneekään!

  4. Jee, rakastan näitä postauksia 😀 ja oon niin samoilla linjoilla! Voisin puhua tästä aiheesta aina loputtomiin 😀 ja kaiken hyödyn lisäksi säästäminen on musta tosi koukuttavaa, olisi ihan outoa jos ei säästäisi 😀

    1. Jee, kivaa! 🙂 Ja on kyllä koukuttavaa, mitä enemmän säästää, sitä enemmän haluaakin säästää. Mun piti nyt nostaa reissuun rahastoista varoja, mutten raaskinutkaan ja oon kituutellut nyt tilille säästäen sen vuoksi ;D Saa nähdä raaskiiko noihin ikinä sortua!

  5. Hyvä postaus! Mä olen itse miettinyt ihan samoja juttuja. Mulla on aika keskivertopalkka, mutta silti saan joka kuukausi rahaa säästöön hyvin, vaikka maksan asuntoa ja työmatkoihin menee paljon rahaa (auto + bensa).

    On muuten hienot kumpparit!

    1. Mukava jos tykkäsit 🙂 Kyllä säästäminen usein onnistuu jos vähän miettii menojaan. Toki monella voi syödä (ainakin täällä Helsingissä) asumiskulut suuren osan kakusta, mutta noin yleisesti. Ja kumpparit ovat ihan best!! 😉

  6. Säästän joka kuukausi 20 euroa S-pankin tililleni, se ei ole paljon mutta ajan kanssa siitä kertyy jopa sievoinen summa jolla voi tehdä vaikka matkan, olen mielestäni köyhän ja rikkaan sekoitus.

    1. Joo ehdottomasti! Itsekin aloitin juuri pienillä summilla ja pitkäjänteisesti säästäessä niistä kertyy mukavat summat. S-bonuksiahan voi muuten sijoittaa rahastoihin, mikä on myös kätevä juttu jos haluaa pienillä summilla kokeilla. Itse joskus harrastin sitä 🙂

  7. Kivaa pohdintaa 🙂 Itse olen ihan vasta viime vuosina ns. oppinut rahan arvon. Olisi kyllä hienoa jos sitä opetettaisiin lapsille jo ihan pienestä pitäen, esimerkiksi, että kaikkea rahaa ei ole _pakko_ käyttää samantien vaan säästämällä voi saavuttaa jotain pitkäkestoisempaa.

    Minulla tahtoo säästöt jäädä ihan vain toiselle käyttötilille. Säästän kuitenkin erikseen asuntoa varten, ja asunnon osto on ajankohtaista varmaan parin vuoden sisäällä. Tulisi varmaan ruveta miettimään toisen käyttötilin rahojen sijoittamista, koska tuloni ovat säännölliset ja siellä tilillä raha ei ainakaan kasva korkoa, ja kuitenkin pystyn tällä hetkellä varautumaan myös yllättäviin menoihin mikäli sellaisia tulisi. Muistan sinun kirjoittaneen sijoittamisesta jonkin verran, täytyypä kaivaa arkistoista 🙂

    1. Mukava jos pidit postauksesta! Olen ihan samaa mieltä, että sitä pitäisi ehdottomasti opettaa lapsille enemmän. Itse pistin pienenä aina kaikki rahat heti haisemaan kun jotain roposia joskus sai 😀 Onneksi voi nyt opettaa omalle lapsukaiselle pitkäjänteistä säästämistä. Kannattaa ihmeessä miettiä parempituottoisempaa vaihtoehtoa ja säästää esimerkiksi 50/50 tilille ja esimerkiksi rahastoon. Suosittelen piipahtamaan vaikka omassa pankissa jutustelemassa aiheesta, he neuvovat mielellään ja katsovat tuotteen, joka olisi sopiva juuri sinun tarpeisiin! Sijoittamiseen jää kyllä koukkuun. Esim täällä olen tehnyt tarkemman postauksen säästämisestä:http://iinesaaltonen.fi/2015/01/22/saastamisen-abc-pahkinankuoressa/ 🙂 Mukava kun kommentoit ja ihanaa alkuvuotta!

  8. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Taisin joku aika sitten juuri tällaista toivoa, kun pyysit postausdeoita!
    Ja noista kulutustottumuksista olen niin samaa mieltä kanssasi, varsinkin omalla työllä vaurastuminen tekee tarkemmaksi myös omaa rahankäyttöä, välillä jopa liiankin kanssa. Toisaalta nykyaikana on helppoa myös ”esittää” varakasta kun kaikki on saatavilla luotolla. :/
    Oma uudenvuodentavoitteeni on ei heräteostoksia. Olen myös pidemmänaikavälin tavoitteeksi asettanut 50K€ säästössä ennen kuin täytän 30. Katsotaan kuinka käy. 😀

    1. Oho, wau mikä säästötavoite! Enpä olisi itse varmasti tuohon kyennyt! Itse myös vähensin muutama vuosi sitten heräteostoksia ja sen kyllä huomasi tilillä. Niistä kertyy yllättävät summat.. Kiva kun kommentoit Mari<3

  9. Just ihanat kuvat ja asu ja koko kokonaisuus: ihanan rento, mutta tyylikäs!

    Kuulun Fbssä Vauras nainen-talousryhmään ja siellä oli juuri puhetta ihmisten vuosiansioista ja sen seurauksena omasta kulutuksesta. Ketjussa oli kymmeniä ellei satoja vastauksia ja valtaosa oli kyllä sitä mieltä, että tulojen kasvaessa myös menot kasvavat ja kokivat, että tulisivat tai ovat tulleet toimeen paljon pienemmilläkin kuluilla. En siis suoraan sanoisi, että hyvätuloiset elävät säästäväisemmin.

    1. Heh, kiitokset! 🙂 Kiitos myös mielenkiintoisesta näkemyksestä, alkoi myös kiinnostaa tuo ryhmä. En tietty väitä vastaan, varmasti menot usein kasvavat tulojen kasvun myötä, oman kokemukseni mukaan useat ”todella varakkaat” ovat kuitenkin aivan extranuukia. Sanotaanko, kun varallisuutta on miljoonia. Mutta varmasti juuri yleinen tieto oman talouden hallinnasta kasvaa tulojen myötä, kun on kenties varaa laittaa sivuun ja tutkia sijoituskohteita 🙂

  10. Et kyllä yhtään rähjäinen millään muotoa! Näissä kuvissa on tunnelmaa, ja piru vie näytät hyvältä. 🙂 Olet kyllä niin luonnonkaunis tapaus.

    Mä ainakin sanon, että olen PA. 😀 Toki osittain johtunee omista valinnoista, vaikkakin suurimmaksi osaksi lainasta, jonka jouduin terveydellisistä syistä ottamaan. Mutta voisihan sitä jättää kahvittelut kokonaan ja pistää ne pennoset säästöön, mutta kun en raaski! Mikään ei ole niin ihanaa, kuin istua jossain tunnelmallisessa kahvilassa, kylmyyttä karkuteillä ja vaihtaa ystävän kanssa kuulimisia, hörppien samalla jotain ihanaa erikoiskahvia. 😀

    1. Hehe, no voi kiitos ;D Toki teit valinnan, joka kuitenkin pidemmällä välillä oli viisas teko. Ja toki juuri tuommoisiin kivoihin pieniin nautintoihin on mukava laittaa rahaa, ei siinä mielestäni ole mitään pahaa! 🙂 Kiitos kun jaoit näkemyksesi! <3

  11. ” Tällä hetkellä on tavoitteenani säästää kasaan 20K” tarkoitatko 20 00 euroa vai ihan jo 200 000 euroa?! Vau, jos tuo jälkimmäinen ja siitä jo puolet kasassa! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *