Supermuhkea neulottu Puno-kaulaliina

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen , virkattujen minikorien ohjeen ja muita helppoja ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

 

Koko neulomisvillityksenihän lähti siitä kun hetken mielijohteesta ruokatunnilta käppäillessä päätin piipahtaa lankaliikkeessä, jonka ohi sattumalta kävelin. Mistä ihmeestä muuten johtuukaan, että kaikki parhaimmat jutut löytyvät juuri yksin lounaalta palatessa ja aivan sattuman kaupalla? Kuten esimerkiksi se taannoinen kivijuttu 😀

Rakastuin Snurressa tuolloin marraskuussa Puno Gepard-lankaan, jota ostinkin kaksi kerää tarkoituksena neuloa siitä muhkea pipo. No, pipo valmistui pian, mutta neulomisvillitys ei jäänytkään siihen. Pian palasin ostamaan lisää lankoja pipon ohelle aloittamaani jättikokoiseen kaulaliinaan. 10 (vai 12, jouduin ihan miettimään) lankakerän jälkeen ja ahkeran neulomisen tuloksena alkaa kaulaliina viimeinkin olla valmis. Ajattelin jakaa teille ohjeen myös tämän tekoon, vaikkei vielä valmiita kuvia kaulaliinasta olekaan. Yritän saada pian otettua kuvia siitä in action! Eilen sain tämän vihdoinkin päätökseen. Tämä on omista kaulaliinoistani ehdottomasti kaikkein muhkein ja tarkotus olikin saada juuri supermassiivinen huivi talveen, joka olisi erilainen kuin aikaisemmat kaupasta ostamani villahuivit. Toivon mukaan tämä pysyy matkassani jatkossa lukuisia vuosia.

Puno Gepard-lanka on 68% alpakkaa, 10% merinovillaa ja 22% polyamidia. Todella pehmeää ja miellyttävää! Myös pipo on ollut todella mukava päässä ja erityisesti lämpöinen. Jos etsii lähestulkoon Punon kanssa samanlaista, mutta puolet halvempaa lankaa, suosittelen tätä Alpaca Cloudia! Ihan huippua 🙂

Kaulaliinan mitat ovat: 50cm x 165cm

Itse neuloin kaulaliinan myöskin tuplalangalla (kuten piponkin), koska halusin niiden olevan yhtenäisiä. Sen vuoksi lankaa menikin roppakaupalla. Kävin ostamassa muutaman kerran lisää ja yhteensä meni lankaa hurjat 10 kerää. Aluksi suunnittelin tästä vieläkin pidempää kaulaliinaa, mutta sitten tuumasin, että 10 kerää saa kyllä riittää. Itse neuloin tämän koon 7 bambupuikoilla. Olen todennut bambupuikot muutenkin parhaimmiksi. Eivät tunnu ikäviltä käsien hikoillessa neulomismanian keskellä, hehe.

Aikaisemmin olen postannut Puno-pipon helpon ohjeen täällä.

Ohje on yksinkertainen:

Luo 60 silmukkaa. Neulo sileää neuletta niin pitkään, kunnes kaulaliina on halutun pituinen. Eli jokatoinen kerros oikein, jokatoinen nurin. Päättele.

 

Täytyy myöntää, että kaulaliinan neulominen on yllättävän työlästä! Olin kuvitellut, että tämmöinen hujahtaisi viikossa, mutta loppupeleissä tein tätä kauimman aikaa kaikista näistä projekteistani, lähes kuukauden!

 

Sisältää kaupallisen linkin.

5 vastausta artikkeliin “Supermuhkea neulottu Puno-kaulaliina”

  1. Nää sun neuleohjeet on niin ihanan yksinkertaisia! Itse aloitin tekemään sellaisen pitsihuivin joka tulee lahjaksi. Siinä menee aikaa mutta ei haittaa, syksyyn asti aikaa. Kurkkaa muuten curiousnooran superhelppo pantaohje. Itselle tuli se mieleen tänään ja ajattelin sellaisen myös tässä tehdä joku päivä 😀

    1. No vaude! Ehkä mäkin jonain päivänä uskaltaudun semmoiseen ;D Ja kiitti vinkistä, täytyy ehdottomasti kurkata Nooran pantavinkki 🙂

  2. Sain postauksesta inspirastiota kaulaliinan neuloiseen. Koetko että tupla lanka oli hyvä valinta vai onko se joskus liian lämmin, ajattelin jos sen käyttäisi sisätiloissa lämmikkeeksi…?

    1. Hei kiva! Kyllä tuplalangalla tuli todella kivan muhkea ja juuri melko tiivis. Toisaalta en tiedä millainen tuosta olisi tullut yhdellä langalla, mutta olen kyllä tyytyväinen tuohon tuplaan. Tietty yhden langan kanssa tehty olisi varmasti myös ihana 🙂

  3. Olen tehnyt tänä talvena kaulahuivin just tästä samasta langasta (tosin sävy taitaa olla hieman eri?). Tein huivista esittelyn blogiini ja linkkasin tämän sinun ohjeesi mukaan vaihtoehdoksi, jos joku näitä ohjeita sattuu etsimään. 🙂 Käytin itse vain vaatimattomat 4 kerää lankaa, joten voin vain kuvitella kuinka valtavan huivin saa 10 kerästä! 😀

    Juttu löytyy täältä: https://mustatballerinat.blogspot.fi/2018/03/itsetehty-vaaleanpunainen-kaulahuivi.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.