viikon varrella..

Noniin, vuorossa niin sekamelskapostaus, kun vaan olla voi. Heräsin taas tänään ennen aamu 7:ää ja arvatkaa vaan ärsyttääkö, varsinkin kun on kyseessä tosiaan vapaapäivä ja muutenkin tuli eilen valvottua myöhään leffan merkeissä. Mun pitää oikeesti salaa vuorata meidän makkarin ikkuna foliolla joku päivä kun poikaystävä on töissä ja saada naapurin mummot ja papat samalla ajattelemaan pihalla ikkuinoita katsellessaan, että ollaan ehkä muututtu hulluiksi.. Ehkä huomenna on taas vähän pimeämpää, kun siirrytään kesäaikaan. Siis voi kamala, miks valitan valoisuudesta nyt kun oon viimeiset 6kk valittanut siitä pimeydestä ja harmaudesta?! Ehkä vaan kaivan kaapista silmälaput, ostan korvatulpat tai ihan sitten vaan kaihtimet.

Namnam, aamupala! 

Sain taas päähäni tehdä muistaakseni torstaina ihme suursiivouksen (ehkä kolmannen viikon sisään, oon sekoamassa) ja pudistelin sitten enimpiä pölyhiukkasia eteisen matosta parvekkeella.. Oon aina meittinyt, että voi helvetti soikoon, jos joskus pudottasin peiton tai jonkun sieltä alas.

No, hups hei, sinne lens eteisen matto kolmannesta kerroksesta suoraan tommoseen puuhun, josta ääneen repeillen lähdin sitä sitten noukkimaan. Tossa kuvassa toi näyttää nyt lähinnä joltain hassulta puskalta, mutta Iines 156senttisellä oli oikeesti aikamoisia vaikeuksia saada revittyä toi matto tuolta parin metrin korkeudesta, varsinkin kun lisäjännitystä tilanteeseen toi tuo metrin paksunen hanki, joka ei oikein kannatellut mun painoa. Parempi onni ens kerralla 😀

Kävin myös torstaina ennen luentoja nopsaa Sokoksen 3+1-päivillä ostamassa uuden yö-ja päivävoiteen, tietty tota mun Lumenen lempparia, joka oli jossain yhteistarjouksessa. Lisäks lähti varastoon pari Klippoteketin Styling dustia, jotka oli tarjouksessa 3,90e 🙂

No tää kuva on omistettu Ronjalle. Kato mitä mä löysin…Ruokavinkistä!!! Dragonfruitteja! Syötiin näitä kilokaupalla Cairnsissa, missä käytiin parina päivänä hamstraamassa Rusty’s Marketilta (ihan paras paikka) viikon hedelmät tosi edullisesti (Australian hintatasoon nähden siis), johan kelpas mussuttaa aamupalaksi papaijaa, näitä, ananasta, vesimelonia ja mitäköhän muita niitä paikallisia erikoikuuksia oli 😀 Mun pitää varmaan tehdä joku postaus niistä, näpsin sieltä torilta silloin niin innoissani kuvia.

Mulle tulee aina viikonloppusin kamala postaus-vimma, kun kaikki on jossain muualla kun koneella lukemassa näitä mun jorinoita. Koitan saada aamukahvin jälkeen aikaseks lähdettyä Been kanssa lenkille ja sitten suihkun kautta laittautumaan nätiks Inan syndeille. Pitää muistaa pakata vielä itse synttärilahjakin 😉

8 vastausta artikkeliin “viikon varrella..”

  1. voi kun on ihanaa lukea näitä sun postauksia, ihanaa hönppää 😀 ja ihana toi pitahaya! (eikös se sekin nimeltään ole) kivaa viikkistä! 🙂

  2. ihanan näköinen aamupala,laitatko noi sauvasekoittimel murskaks vai vaan kaikki sekaisin???
    ja oliko oikeesti noit tuotteita 3.90 …himmutti mitä menetin

  3. Anonyymi: sen voi joko kuoria tai sit leikata tollein kahtia ja syödä lusikalla vähän niinkin kiwin 🙂

    Minä: sulatan noi mangot ja mössään aina vaan sekasin rahkan kaa. Greipin tosin syön aina erikseen ku ois niin tyälästä alkaa leikkelemään sitä 😀 Joo mäkin ihan sattumalta eksyin sokkarilla ja onneks eksyin 😉

  4. Miten sä syöt sun greipit?? Mä rakastan greippejä ja syön ne aina vaan leikkaamalla puoliks ja sit lusikalla.. mut se sotkee ihan hirveesti, sitä mehua lentää joka paikkaan! 😀 Olisko sulla tähän jotain upeeta vinkkiä, vai syötkö samalla tavalla? 🙂

  5. Anonyymi: joo mä oon pienestä asti kans syöny just sillain 🙂 sellanen jännän muotonen lusikka on oiva tohon (vähän tavallaan "terävä" kärjestä, en osaa selittää, semmonen pieni kuitenkin), saa kaapattua samalla kaikki aina sieltä yhdestä "greippilokerosta" ahhaha 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.