Perjantain puuhailut

Tällä blogissa tullaan (edelleen) näkemään aika reippaasti noita iPhonella otettuja kuvia ihan vaan sen vuoksi, että niiden lähettäminen puhelimesta sähköpostiin ja suoraan koneelle on niin helppoa ja nopeaa sängystä, tauolta, ulkoa, mistä vaan, etten oo jaksanut lähiaikoina edes raahailla kunnon kameraa mukana. Eli pahoittelut pienestä kuvanlaadun heikkenemisestä, mutta ehkä pystymme elämään tän asian kanssa 🙂

Käytiin tosiaan eilen Bixun kanssa heittämässä tunnin (7,5km) kävely/hölkkälenkki ympäri kaupunkia ja ilmakin oli tarpeeksi viileä, eli aikalailla tosi ihanteellinen lenkkeillyyn, ei tarvinnut ihan hiki päässä punasena juosta menemään tuolla ympäriinsä.. Ja toisaalta ihan hyvä ottaa tommonen kevyt hölkkä näin pienen tauon jälkeen, eiköhän tästä taas päästä rytmiin!

Tilasin joku aika sitten Nellyltä tommoset trikoiset Niken juoksushortsit, jotka ovat ehkä tän hetkinen lemppari-lenkkivaate. Siis aivan huiput! Katoin just, että noi on näköjään myyty Nellyltä jo loppuun (eikä ihmekkään…). Tän Niken urheilutopin tilasin alkukesästä ja oon todennut myös aivan lyömättömäksi, vaikka voiko Nikeen muka joskus pettyä? T. Hyvin merkkiuskollinen 😀 Ajattelin itseasiassa pistää seuraavaksi tilaukseen ton valkoisen ja pinkin topin samaa mallia, joka sentin arvoinen! En ois vielä pari vuotta sitten voinut ikinä kuvitella, että minä revin näin suurta riemua urheiluvaatetuksesta!

Musta nyt on perus”varma” ja löytyy TÄÄLTÄ, muut värit löytyy tuotteen alta ”löytyy myös muissa väreissä”. Mun piti eilen pistää tilaukseen toi pinkki ja valkonen, mutta tutkin nyt vähän virkeämmillä aivoilla Nellyä ja huomasin tän saman mallin tukevamman mallin, joka sopii kuvauksen mukaan myös vaativaan liikuntaan. Hmm.. Pitää vielä funtsia kumman laitan tilaukseen. Se tukevampi Niken Shape bra löytyy TÄÄLTÄ! Kaikki vanhat urheilutopit/liivit tuntuu aivan paskoilta tän jälkeen, sori kielenkäyttöni 😀

Käytiin lenkin varrella koukkaamassa keskustassa mm. Gristalissa hakemassa mulle uus putkilo NeuLashiä, koska edellinen putkilo veteli viimesiään.. Mä vannoin talvella, etten laita tohon aineeseen enää penniäkään, mutta näihin ripsiseerumeihin jää niiiin koukkuun! Oon viimeisen 2kk aikana kuullut nyt ainakin vajaasta kymmenestä eri tutusta tai puolitutusta NeuLashia testanneesta, jotka olivat huomanneet ihan yhtä huiseja tuloksia kun minä, eli kerrankin tuote joka oikeasti toimii. Nyt jo lähes vuoden kokemuksella. En ees käsitä, miten ennen pärjäsin ennen tätä?! Noh, välttyypähän edelleenkin niiltä ripsenpidennyksiltä ja huolto-rumbalta.. 🙂

Ja vielä muistutuksena tai lähinnä sillä, ettei kommenttiboksi tukkeudu neuLash-kysymyksillä, niin mun sivupalkin tunnisteista löytyy helposti mun aiemmat neuLash-postaukset ennen ja jälkeen -kuvineen ja muuta infoa 🙂 Ja en valitettavasti tiedä Suomessa muuta neukkaria myyvää paikkaa, kun Jyväskylän Gristalin, jonka Kristan ja Ninan sain innostumaan tosta ihan kympillä. Sieltä ostaessa ei siis tarvitse maksaa noita 9e postareita, kuten Ruotsista tilatessa, joten jos harkitsee ja asuu Jkl lähistöllä tai suunnittelee tuloa tänne, niin kannattaa piipahtaa ja sanoa terkut Iinekseltä 😉

Illalla käväisin tosiaan poikaystävän siskon luona viettämässä iltaa, mutta lähtö tuli takasin kotiin jo suhteellisen aikaisin tänpäiväisen työvuoron vuoksi.. Noh, seuraavana kokonaiset kaksi päivää taas vapaata, kyllä kelpaa!

Nyt kolme kuppia lattea (tarviiko mun nyt ees enää mainita näitä mun kahvi-uutisia, kun nää rutiinit nyt on aivan samat jokaikinen aamu…) ja töihin ahertamaan!

9 vastausta artikkeliin “Perjantain puuhailut”

  1. Toi on loistava toppi, toi mikä siis sullakin on 🙂 Mutta ite tykkään juostessa pitää välillä vähän tukevampia liivejä, vaikken kovin suurta varustusta omaakaan 😀 Täytyy katsoa tota linkkiä minkä laitoit. Mulla on myös Niken toiset tavallaan yhteä "ohuet" mutta tukevammat liivit, joita tykkään käyttää. On vaan ostettu jo useempi vuosi sitten, niin en tiedä mahtaako vielä jostain löytyä. Mutta siinä oot oikeassa, että Niken vaatteet ei vaan voi olla huonoja 😉

  2. Vihdoin mäkin taisin todella kiinnostua tuosta Neulashista. Oon haaveillut ripsienpidennyksistä, mutta en jaksa sitä ainaista huoltorumpaa ja pelkään omien ripsien kuntoa sitten, kun luovun pidennyksistä. Täytyypä siis lukea nuo kaikki Neulash -postaukset! 🙂

  3. Pakko kommentoida taas: oon ihan samaa mieltä niken urheilutopeista/rintsikoista. Itelläni on kans tommoset mustat, ja ne on täydelliset 🙂 Mulla on samanlaiset myös sinisellä leopardikuviolla, oli kyllä ihana löytö vaikka itse sanonkin 😀 NIKE♥

  4. Oletko törmännyt tälläiseen:

    While Neulash does seem to be effective in growing longer eyelashes, the risk of using this product seems to far outweigh it’s cosmetic value. The very fact, that this product uses Isopropyl Cloprostenate which can cause irritation to the eyes and eye lids and may in fact, in some cases, result in change in eye color and vision loss without warning potential consumers of these potential side effects. When you combine the danger of using this product with it’s high cost, consumers should consider purchasing a safer less expensive product. (http://www.eyelashlengtheners.org/neulash-review/)

    Onko sulla ilmennyt mitään oireita tämän tuotteen käytön yhteydessä?

  5. Tuuli: joo siis ne on aivan huiput, pistin tilaukseen kahdet nyt noita vähän tukevampia! 🙂 jännää, tulispa ne jo!

    Ann-Sofi: joo siis suosittelen lämpimästi! 🙂

    Maija: joo siis ihan huippuja ja vielä ulkonäöltäänkin ainakin mun mieleen 😉 ihanaa, mäkin halun leopardit!!

    S: siis jenkeissä käytetään (tai ainakin käytettiin) joissain ripsiaineissa jotain ainetta, jota silmänpainetautiin käytettävissä silmätipoissa on ja joka nimenomaan voi aiheuttaa mm. silmänvärin muuttumista, se on kuitenkin nyt jenkeissäkin reseptilääke, eli saa kuitenkin reseptiä vastaan, eu:ssa sitä ei saa myöskään reseptivapaana myydä ja ainakin euroopassa myytävissä neulasheissä on tästä johdettua ainetta, jolla ei ole siis tämänlaisia haittavaikutuksia! 🙂 eli en oo huomannut mitään näistä haittavaikutuksista ja oon kurkkinut just noiden eri jenkki-tuotteiden sisältöjä ja törmännyt just noihin sunkin linkkaamiin juttihin näiden resepti-tuotteiden kohdalla 🙂

  6. heippa!

    oletko tutustunut revitalashiin? arvon täs noiden kahden välillä…hinta aikalailla sama, ja molemmista hyviä kokemuksia ku etsii netistä tietoa. minulla on nyt pidennykset, mut aion niistä luopua, ripsiseerumi siis tarpeen..hmmp.

    Olivia

  7. Anonyymi;

    Moikka Olivia! oon kyllä kuullut revitalashistä, mutta oon ainakin tähän asti pitäytynyt neukkarissa, kun tulos on ainakin taattu! 😉 Hmmm, toivottavasti saat päätettyä,mutta omasta kokemuksesta voin ainakin suositella neuLashiä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.