Pihviperjantai (ja lauantai..ja tiistai)

Mulla oli eilen aamulla kello soimassa 4.25, jotta ehtisin pestä hiukset ennen töihin lähtöä. Lääkäri laittoi viime viikolla mulle saikkua vielä nyt alkuviikoksi, mutta yritin tsempata, jos vaikka jaksaisin jo keskittyä johonkin muuhunkin kun kotisohvalla makaamiseen. Lämpöhän taas tietysti nousi töissä aamupäivästä ja kipin kapin kotiin lepäämään huomiseen asti. Vielä äsken pientä lämpöilyä, mutta toivon että pian jo voiton puolella ollaan, eikä tää mene enää pahemmaksi. Kaivataan jo sitä normaalia arkea pikkuhiljaa..

Mulla oli viime perjantaina mikäs muukaan, kun pihvi-perjantai 😀 (Itseasiassa myös pihvi-lauantai). Päätin nimittäin perjantaina kahden tunnin tutkimuksissa ravaamisen jälkeen käydä ostamassa kaupasta ihan kaikkea lohturuokaa, mitä vain mieli teki ja tarttuihan sieltä vaikka mitä mukaan. 

(uu, opettelin muokkaamaan kuvia iPhotolla)

Ja pihveistä puheenollen, voisi olla tänään myös pihvi-tiistai! Jääkaapissa odottaa vielä yksi pippuripihvi ihan vain ystävänpäivän kunniaksi 😀

Ja pidetäänpäs tässä nyt pientä tohtoripalstaa: Jos lukijoiden joukossa on muita mykoplasman sairastaneita, niin kauanko teillä kesti oireiden (kuume, lämpöily, nuha) katoaminen? Onko kenellekkään ilmaantunut keuhko-oireita jo ns. parantumisvaiheessa? 

T. Neuroottinen kotilääkäri-Iines, jonka keuhkoja on aamusta asti aristanut.
 Oon näköjään vähän tylsällä päällä tänään, mutta saa toki hauskuttaa! On niin tylsää, että tekisi jopa mieli kuvata pitkästä aikaa videopostaus, mutta oon tällä hetkellä niin räjähtänyt, että ehkäpä säästän teidät siltä.

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(17892310)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

23 vastausta artikkeliin “Pihviperjantai (ja lauantai..ja tiistai)”

  1. Paranemisia, tiedän ton tunteen!

    Sairastin mykoplasman syksyllä. KAMALA tauti, olin jo varma että kuolen siihen. Kirjotan tähän sulle lyhkäsen sairaskertomuksen (oon varma että haluat tietää :DD)… eka oli viikon verran lievää kuumetta (about 38),joka alko yllättäen. Sitten kuume pomppas 40 asteeseen, eikä laskenu ku kamalalla määrällä buranaa, yskitti kamalasti, väsytti ja tuntu että kuolen. Sain vahvat lääkkeet mykoplasmaan ja ravasin verikokeissa joka päivä, kuume alko laskeen n. viiden päivän jälkeen ja pysy sitä myöten poissa. Toipilaana olin kuitenkin parisen kuukautta, alkuun kävelykin väsytti ja taapersin hitaamin ku mummot : D Parin kuukauden päästä sairastamisesta uskalsin alottaa liikunnan. Lääkäri siis suositteli taukoa hikiliikunnasta. Keuhko-oireita ei onneks enää ilmaantunu, mutta olinki aika neuroottinen tossa parantumisvaiheessa ja käytin kävelymatkoihin tupla-ajan normaaliin verrattuna.

    Anteeks romaanista (:

    1. ei kun päinvastoin kiitos tiedosta! tosi outoa, koska mulla ei ole missään vaiheessa noussut kuume yli 38, vaikka tätä non-stop flunssaa takana jo noin kuukausi.. mietin vain, että pitäisikö jo pikkuhiljaa vain suosiolla mennä töihin, jospa tämä vain sillä menisi ohi kun ei lepäämälläkään näytä paranevan.. 🙁

  2. Sulla pitäs tehä postaus/videopostaus sun pihviaterian teosta et miten teet sen 😀 Mitä pihvejä noi on mitä syöt?

  3. Minä sairastin vuodenvaihteessa mykoplasman. Se alkoi marraskuun lopussa ja eroon pääsin vasta tammikuun loppupuoliskolla. Minulla ei noussut koko aikana kuume jonka vuoksi olinkin sitkeästi töissä sillä päähän on iskostunut ajatus, että ei kai sitä kipee ole jos ei ole kuumettakaan 😛 Joinain iltoina oli lämpöä mutta ei missään vaiheessa yli 37.5
    Kokoajan oli aivan kauhea yskä ja kurkkukipu. Yskä parani joululoman aikana mutta palasi takaisin kahta kauheampana kun aloitin työt. Kurkku ja keuhkot olivat tosi kipeät ja pienikin liikunta aiheutti ääretöntä hengästymistä. Sitten se vain meni ohi omia aikojaan, todella hitaasti mutta näemmä myös varmasti. Se on kyllä kamalaa kun kokoajan tuntee olevansa puolikuntoinen mutta ei silti kuitenkaan ihan petipotilas :/
    Pikaista paranemista!

    1. mulla ihan sama, etten ennen "totaali kollapsia" ees jaksanut raahautua lääkäriin, koska ajattelin että on kyseessä ihan perusflunssa! mulla ei kyllä ole vielä ollut mitään keuhko-oireita, eikä toivottavasti tulekkaan! Ja kiitos, onneksi itse selätit pöpön! 🙂

  4. ihan sikahieno vaaleanpunainen vesikannu! Onko nuo lohkoperunat ite tehtyjä vai jostain kaupan pussista? Näyttää namilta 🙂

    1. joo toi on Arabian, on myös oranssina ainakin 🙂 noloa myöntää mut lohkikset on pakaste (rainbown semmosessa mustassa pussissa), mutta ihan hyviä silti ;D

  5. Joo tee ihmees joku pihvin paisto-postaus! 🙂 ja muutenki lisää ruokapostauksia! 🙂

    1. hahah, no en tiedä kinnostaisiko ihan valtaosaa lukijoista pihvinpaisto, ohjeita kun löytyy ihan googlesta mutta ruokajuttuja voin toki taas laittaa, kun jaksan kokkailla! 🙂

  6. Mulla alko noi mykoplasman oireet jo alkusyksystä ja kokonaisuudessaan toi tauti kesti sen 4kk. Oli mukava ravata päivystyksessä ihan henkihieverissä ja saada aina saman vastauksen ettei yhtikäs mitään löydy! Noh sitten 4kk jälkeen päätin mennä ihan yksityislääkärille, koska yleisellä puolella ketään ei tuntunu kiinnostavan paskan vertaa, mikä sulla oli!

    Mullaki oli noi perusoireet ( monethan sekottaa tän taudin ihan peruslenssuun, ja sitähän se joillain onki oireiltaan), eli alko ihan järkyttävällä kurkkukivulla ja kuumeilulla. Muutenki oli ihan voimaton olo ettei jaksanu tehä muuta kun maata sängyssä ja itkee sitä kamalaa kipua:D Sit välillä oireet hävis ihan kokonaan mut palas alle viikossa pahempana takasin… Mulle määrättiin sen niminen kuuri kun "Ketek", eli jos saat ton kuurin ni pyydä ihan kunnon saikku, koska toi droppi on jotain ihan hirveetä (ja tujuu).

    Tulipa pitkä teksti, mut toivottavasti oli ees vähän apua:) Paranemisia!

    1. no huh… kuulostaa karseelta! en kyllä ketekkiä, mutta toisen kyllä ja toivon todella, että tepsii! 🙂 kiitti "vertaistuesta" 😀

  7. Hei! Itsellänikin on tällä hetkellä mykoplasma, joten tiedän tunteen! :(( Omalla kohdalla tämä on kestänyt melkein kaksi kuukautta. Lähinnä pientä kuumetta, välillä nuhaoireita ja sitä sietämätöntä väsymystä. Verikokeissakin käyty, kolme lääkekuuria syöty ja neljäs menossa… Tänään viitsin itsekin vasta saikkua hakea, ehkä se kunnon lepo auttaisi… Mutta tsemppiä sinne päin! :))

  8. Moi Iines, tuli mieleen, että mistä kautta löysit tuon sinun Helsingin asunnon? Se näyttää tosi kivalta! 🙂

  9. Mun isällä oli syksyllä mykoplasma ja sisko sairastaa jo viidettä kuukautta samaa tautia. Se ei malttanut aluksi lepäillä yhtään, koska ei tuntenut itteensä kipeeks, niin nyt on kaikkien oireitten lisäks alkanut esiintymään rytmihäiriöitä ja hengenahistuksia, joitten takia on jouduttu lähtemään päivystykseen asti. Mä todellakin suosittelen, että oikeesti annat aikaa itelles, että parannut, ei kannata haaveilla mistään urheilusta pitkiin aikoihin. Lepo ja tujut antibiootit on se keino, millä saat ittes kuntoon. Siskolle on sanottu, että rytmihäiriöt voi jäädä loppuelämän ongelmaks, ja ikää tosiaan vasta 21 vuotta! Tsemppiä parantumiseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.