Stila HD-BB-voide ja muita lemppareita

Ostin reissusta jonkin verran kosmetiikkaa, sekä vanhoja vakiotuotteita, että uusia tuttavuuksiakin. En vain saa kertakaikkiaan ikinä lähdettyä kaupasta tyhjinkäsin kotiin, mitä tulee näihin kosmetiikkakauppoihin tai tavaratalojen kemppaosastoihin.. 
Sephorassa tuli kuitenkin vietettyä muutama tovi ja löysinkin Stilalta uuden lempparituotteen, nimittäin Stila HD Bronzing Beauty Balmin. Olin jo pari päivää aikaisemmin käynyt pyytämässä Sephorasta mukaan näytteitä muutamista kiinnostavista tuotteista hotellilla testattavaksi, joista Stila veti pisimmän korren. Tuote on siis BB-voide, jossa on samassa ”bronzing”-efekti, eli ajaa ainakin itselläni samalla sitten sen Lumenen heleyttäjän roolin. Tuota BB-voidetta oli kolmessa sävyssä, joista jokainen poikkesi hieman toisistaan, tässä on siis tuo bronzing-ominaisuus, toisessa oli heleyttävä ominaisuus ja kolmannessa muistaakseni joku mattatuloksen tuova. Tuo omani on siis näistä kolmesta tummin, mutta veikkaisin sen olevan sopiva sävy ympäri vuoden, kun ”lantraa” voidetta tavalliseen kosteusvoiteeseen, tuoteselosteessakin luvattiin voiteen sopivan kaikille ihonsävyille.

BB-voiteista on ollut tähän mennessä testissä Garnierin, Estee Lauderin, Lorealin ja Yves Rocherin, jotka ovat kukin olleet hyviä, mutteivat kuitenkaan yhtä täydellisiä pakkauksia kun tuo Stilan, jossa tuo sävy kruunaa kaiken 🙂 Sephoran myyjä sanoi, että juurikin tuo Stilan BB-voide on heidän myydyimpiään tuotteita ja välillä loppunut varastosta kokonaan. Jäi harmittamaan, etten ostanut jemmaan toista kappaletta tästä!

Estee Lauderin DayWear on ollut käytössä viime kesästä asti, jonka jälkeen voide on ollut vakkarikäytössä. Kyseessä on siis kaikille ihonsävyille sopiva värillinen päivävoide, joka mukautuu omaan ihonväriin ihon ph:n mukaan. Kiva korvike meille, jotka eivät ole tottuneet meikkivoidetta käyttämään. Nyt Stilan oston jälkeen EL:n voide on pysynyt hetken jäähyllä, mutta vaihtelen noita kahta sen mukaan, kuinka peittävän tuloksen haluan, Stilan voide kun on hieman enemmän ”meikkivoidemainen” peittävyyden vuoksi, kun EL:n voide.

En ymmärrä miksei DayWearia löytynyt kun vasta Helsinki-Vantaan Tax-Freestä, josta lähti kassan kautta myös tuplapakkaus YSL:n valokyniä, sekä kaksi kappaletta ikilempparia Sensain Volumising 38C-ripsiväriä! Olin ”joutunut” tyytymään kuukauden ajan Sensain ”erottelevaan ja pidentävään” 38c-versioon ja tuli taas todettua, ettei mikään vedä vertoja tuolle volumisoivalle! Erotteleva ja pidentävä lähti samantien roskakoriin, kyseinen ripsiväri kun tuppaa itselläni ainakin kuivumaan käytössä jo muutamassa viikossa, kumma juttu..

Yritin etsiä netistä tuota Bronzing-versiota Stilan voiteesta, mutta ainut jonka löysin oli ilmeisesti ”väritön” pohjustusversio tästä, jota myy ainakin FeelUnique ja LookFantastic.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.