Nivea In-Shower bodylotion

Luin viime viikolla Oonan blogista
jutun Nivean In-Shower-bodymilkistä, joka oli herättänyt mun ostohimon
jo tv-mainosten myötä.. Mitä tämmöistä uutta hömpänhömppää nyt en
haluaisi kokeilla! 😀 Oonan ja parin muun henkilön hehkutuksen myötä
tuli tätä uutuutta sitten ostettua tiistaina ja odotin koko sporamatkan
kotiin, että pääsisin testailemaan tuotetta (kuinka innoissaan joku voi
olla poispestävästä kosteusvoiteesta?!).
Itse olenlapsesta asti tottunut rasvailemaan ihon joka suihkun jälkeen ja käyhän se kuivattelu voiteen kanssa välillä vähän hermoille, varsinkin kesähelteillä kun ihovoide ei meinaa millään imeytyä ja tekisi lähinnä hypätä uuteen kylmään suihkuun heti perään..

Voide on nyt ollut testissä kahdesti ja voin kertoa, että ainakin omalla kohdallani toimii! Vielä on hieman epäselvää, kuinka perusteellisesti voide tosiaan tulee huuhdella iholta pois, jotta tuo kosteusvoiteen teho säilyy, mutta ainakin tähän asti iho on ollut suihkun jälkeen hyvin kosteutettu, vaikka kieltämättä kuivaihoisena vahvasti tätä ensin epäilinkin! Kuinka helppoa onkaan ensin lotrailla suihkusaippualla ja perään levittää voide, jonka voi pestä pois ja pukeutua heti perään? 😉 Nopeuttaa ainakin omaa suihkurutiiniani! 
Tätä oli saatavilla kuivan ja normaalin ihon versiona, itse nappasin hyllystä siis tuon sinisen, kuivan ihon version, joka ainakin itselläni toimii. Onko muilla tästä kokemusta? Mitä piditte?

5 vastausta artikkeliin “Nivea In-Shower bodylotion”

  1. ittellä iski kans tv mainoksesta kauhee himo ostaa koska oon niin huono hoitamaan ihoa suihkun jälkeen vaikka se sitä tarvitsisikin 🙁 pitää siis itsekkin testata 🙂

  2. Tuo oli kyllä aivan huippu! Omalta äidiltäni löysin tuota samaista viime viikonloppuna ja hän pyysi kokeilemaan. Eipä tarvinnut enää suihkun jälkeen läträillä, niinkuin yleensä.. =) Tuon ostan kyllä heti, kun siihen törmään kaupassa..

  3. Minulla aina kun iho hilseili nuorempana nii äiti sano että peseydy tavallisella kosteusvoiteella koska saippuat kuivattaa.. Kyllä se iho hyvin kosteutui ihan normivoiteellakin jonka antoi hetken imeytyä ja pesi sitten pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.