To 13

Tämä flunssa ja vatsatauti sen kun jatkuvat ja jatkuvat, en jaksa enää! Huomenna pakko raahautua uudelleen lääkäriin, mikäli ei tänään vieläkään helpota. Eilen jo luulin, että tämä olisi jo ohi, mutta ei. Googlettelin eilen jo oireita ja aloin jo pelätä, että oon saanut reissusta jonkun loisen kun oireet alkoivat vasta viiveellä Suomessa. Toivottavasti kuitenkin ihan perustauti kyseessä.. 
Alan tulla kotona jo aivan hulluksi, kun ei jaksa oikein tehdä mitään eikä pyytää ketään kyläänkään tänne mun karanteenikotiin tartuntavaaran vuoksi 😀 Tiedättekö sen mökkihöperyyden? Kun pitäisi kaupan kassalla puhua jollekkin, niin tuntuu että alkaa melkein änkyttää. Tuskinpa tämä enää nyt tarttuisi, mutta.. 
Pääsin tänään juuri ja juuri tunnin reissulle keskustaan käymään apteekissa, jess.. Juuri reissussa mietin, etten ikinä sairastu matkalla, mutta never say never.. Tulihan viime vuonna murrettua varvas Miamissa ja toinen varvas heti kotiin palattua, mutta näistä huolimatta on aikaisemmat reissut menneet aikalailla tapaturma-vapaasti.
Oon koko viikon syönyt (tai ainakin yrittänyt) samaa ruokaa. Kanan fileepihvejä, pakaseesta löytynyttä pinaattia, porkkana ja papua. Tämmöistä mitä nyt häthätää väsää kasaan. Eilen kävin hakemassa surkeimmassa kaupasta ikinä, eli lähi-Siwasta vielä halloumia ja pestoa kanan päälle ja johan oli hyvää! En muistanutkaan, kuinka halloumia voisi vetää vaikka pari pakettia putkeen 😀 No mutta ehkä huomenna koitan kehitellä pakasteen uumenista jotain muuta, alkaa tuo nimittäin pikkuhiljaa tympiä..
Nukuin parin tunnin päiväunet ja olen nyt aaaivan töttöröö… Kai sitä tie käy taas kohta uudestaan unille 🙂
Toivottavasti nuo ennustetut rankkasateet alkavat ennen sitä, rakastan nukkua kun sade ropisee ikkunaan! Voi tätä kesää!

2 vastausta artikkeliin “To 13”

  1. Elä nyt, tuo annoshan näyttää tosi hyvältä, ihan alkoi heti tehdä mieli kanapihvejä, halloumia ja kasviksia… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.