Viimeisiä vedellään 2013

Varattiin eilen kaveriporukalla pöytä
ravintolasta uudeksi vuodeksi. Tänä vuonna tuntui, ettei meidän
huusholli ollut ainut joka paini uuden vuoden suunnitelmien parissa.
Oikeastaan kenelläkään ei ollut mitään suunnitelmia, mökin vuokraus nyt
ei oikein enää tässä vaiheessa tullut kysymykseen, pulkkamäestä nyt ei
täällä Etelässä oikein voinut edes haaveilla ja UV keskustan
baaritungoksessa nyt on aivan yhtä tuskaa! Eli mikäs sen mukavampaa kun
ystävät ja hyvä ruoka yhdistettynä 🙂
Olen
aivan onnessani siitä, että päivä alkaa vihdoinkin pidentyä vaikka tuon
muutoksen huomaamisessa nyt ihan hetki vielä meneekin. Ilman lunta
ulkona on moninkerroin synkempää kuin mitä olisi lumen kanssa ja tuntuu
että ulkona on pimeää vielä puolenpäivän aikoihinkin, murrrr!

Tilasin Campadresta joskus varmaan 2kk sitten Iittalan kamppiksesta kaksi Mariskoolia lohenpunaisena ja mini-Aaltotuikkulyhtyjä vedenvihreänä. Jäi harmittamaan, että Mariskooleista oli päässyt loppumaan tuo sinivihreä! Juuri sen olisin halunnut nimittäin.. No mutta seuraavalla kerralla sitten. Laitoin samalla ikivanhan pinkki-violetin tuikkukompleksin vaihtoon ruokapöydältä 😀
Meillä on tällä hetkellä niin paljon tavaraa täällä asunnossa, että varsinainen sisustus on aivan mahdotonta. Koko ajan saa olla siivoamassa, miten se on että tavaranpaljoudessa aina tulee niin paljon helpommin sotkua?!

Aaah, kotitekoinen latte voittaa niin mennen tullen Starbucksin! Ja hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti parasta on nimittäin Pirkka-espresso. Vuosien varrella on testattu vaikka mitä markettien ja kahvikauppojen espressoja. Pakko silti todeta, ettei mikään vedä vertoja Pirkalle, haha!

Eilen tein kynsihuollon itselleni piiiitkästä aikaa! Ja oikein pohjalakan (vai mikä base coat nyt onkaan Suomeksi, ei nyt aamulla toimi aivot :D) ja kahden kerroksen päällyslakan kera. Mietin viime viikolla, että palaan aivan varmasti geeleihin vuoden alussa kun omat kynnet katkeilevat jatkuvasti niin pahasti talvisin, mutta näin fiksattuina ovatkin taas ihan kivat.

Miksei Blogger enää suostu keskittämään näitä iPhonen screenshotteja, ärsyttävää?!
No mutta käytiin eilen juoksemassa Bixun kanssa Töölössä ja Töölön lahdella kiva pieni juoksulenkki ja nyt voikin hyvällä omallatunnolla aloittaa kuntospurtin heti kun huominen uusi vuosi on juhlittu.
Nyt äkkiä aamutoimet ja töihin! Terveisiä niille onnekkaille, jotka saavat tänään lomailla 🙂
Ps. Heräsin yöllä kun pentu itki täällä alhaalla kun ei päässyt Bixun viereen sohvalle. Vein sille oman likaisen yöpaidan ja pörrösukat, niin johan rauhoittui. Köllii nytkin tuossa pinkin pörrösukan päällä, hihi :’)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.