Viime viikon juoksutreenit

Ulkona sataa vettä, mööh! Oli ihan masentavaa raahautua aamulla koirien kanssa pihalle kun joutui tarpomaan tassut loskassa. No mutta ei tarvitse ainakaan hetkeen stressailla siitä että jäätyisi ulkona kuoliaaksi kun tarkenee nahkatakillakin 😉

Mun treenit ovat olleet nyt lähiviikkoina tosi juoksupainotteisia. Viime viikon juoksusaldo oli:

Lauantaina 12,1 km / 63min

Sunnuntaina 11.6 km / 61min
Jalkaprässillä 1 x 20 + 2 x 15
Vatsoja
Mun tavoitteena on ollut liikkua kolmesti viikossa, mutta nyt pari viikkoa on tullut treenattua kahdesti viikossa. Onhan tuo 2,5h/viikko kuitenkin ihan ok perusliikuntaa, tänään taas 😀 Ehkä saisin ensi viikolla raahattua itseni viikollakin salille! 
Harmittaa kun ulkona on ollut niin liukasta, ettei ole uskaltanut pihalle lähteä juoksemaan ja kuntosalillakin on vain yksi matto. Mun painajainen olisi, että menisin salille juoksemaan ja joku samanlainen himojuoksija olisi juuri mennyt valtaamaan maton! (Todennäköisesti kaikki siellä salilla ajattelee musta juuri niin, onneksi viikonloppuisin on vähemmän sakkia siellä…)
Nyt lähiaikoina on ollut pyrkimys lisätä vauhtia juostessa ja keskimäärin olen vetänyt nuo lenkit 11,5-12km tuntivauhdilla. Kaveri onkin houkutellut mua kanssaan keväällä puolimaratoniin ja se kyllä kiinnostaisi kovasti jos vain saan pidettyä yllä näitä juoksuja yhtä innokkaasti. En malta odottaa että pääsee kesällä juoksemaan ympäri Töölönlahtea ja Keskuspuistoa. Mitkä on teidän lemppareita juoksureiteistä Helsingissä? 🙂

Huomaatteko kuinka oon innostunut kuvailemaan sen uuden kameran myötä?! Hei, lähikuvia puurosta! No jokatapauksessa, kaurapuuroa mangokuutioilla ja kylläpä jaksaa juosta. Testatkaa joskus, mm…

Sain Cloetalta blogin kautta uutuuksia, jotka hain eilen postista. Meillä asuu kunnon karkkihiiri (en minä) ja näistä on jo yli puolet menneet parempiin suihin. Jäipähän mulle edes nuo purkat 😀
Nyt puuron keittoon, heräsin ihmeen pirteänä jo ennen kymmentä. Kyllä tänään ehtii vaikka mitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.