Tilanpuutetta

Mulla on ihan kamala muuttokuume!! Selailin eilen Ikean sivuilta jo sänkyjäkin ja taisin vähän googlettaa jotain keskusteluita Hästenseistä, joiden osalta mielipiteet jakautuivat aikalailla puolesta ja vastaan. Toisten mielestä aivan yliarvostettu ja toisten mielestä taas loistava investointi. Nyt kun olen nukkunut kohta 3v tuolla 120cm leveällä sängyllä parvella ja suurimman osan ajasta vielä toisen kanssa, niin pikkuhiljaa alkaa haaveilemaan ihan oikeasta sängystä ja siitä ettei kolauta päätään kun nousee yöllä vessaan 😀
Ja ihan tosissaan, yöunet ovat ihmiselle niin tärkeä juttu, että sänkyyn täytyy kyllä tosissaan panostaa! Itse ostin tuon edellisen runkopatjan asunnon edelliseltä omistajalta, joten en päässyt siihen oikein vaikuttamaan, mutta pieni ikävä jäi kyllä Jyväskylän aikaista jenkkisänkyä johon upposi aina kun unelma. Vanhat lukijat varmasti muistavat kuinka hulluna olen hyviin petivaatteisiin! Pari vuotta sitten kun hankin Mille Nottin vuodevaatteet, olisin voinut viettää sängyssä vaikka 24/7. 
Jokatapauksessa parven ja kunnon sängyttömyyden lisäksi on alkanut pikkuhiljaa tympiä myös yleinen kaaos ja se, että asunto on kuin pommin jäljiltä tavaranpaljouden vuoksi vaikka kuinka yrittäisi siivoilla. Makuuhuone ja iso kylppäri olisi jotain niin luksusta, mistään vaatehuoneesta nyt puhumattakaan. Toisaalta yksi vaatehuone ei varmasti edes riittäisi meidän molempien vaatepaljoudelle 😀
Olen lähiaikoina lähestulkoon päivittäin kuikuillut Oikotietä enemmän tai vähemmän tosissaan tai oikeastaan viimeisen vuoden. Asia nyt ei ole juuri tällä sekunnilla ajankohtainen, mutta varmaankin ihan lähitulevaisuudessa. Aivan älytöntä miettiä, että samalla hinnalla kun esimerkiksi Jyväskylästä saa keskusta-kaksion, ei Helsingin ytimestä saa edes hädintuskin maailman pienintä yksiötä. Eikä ainakaan luvassa mitään hinnanlaskuakaan näiden Helsingin pienten asuntojen kohdalla. Mihin se maailma ja hinnat menevätkään, huhh..
Tottahan se on, että jos investoinnin kannalta ajattelee, niin asunnon osto kantakaupungista on tällä hetkellä järkevämpi valinta. Pienten asuntojen kohdalla ei ainakaan näillä näkymin ole tiedossa mitään hintojen romahdusta ja omansa saa suurella todennäköisyydellä muutaman vuoden kuluttua takaisin myyntivoiton kera kun taas esimerkiksi suurempien ja rivitaloasuntojen kauppa ei käy niinkään sutjakkaasti juuri nyt. Hinnat ovat tulleet jo hieman alas, joten toisaalta voisi ajatella tietyltä kantilta että on hyvä aika ostaa, mutta toisaalta on se riski että hinnat tulevat alas vielä enemmän lähivuosina. Pohdintaa, pohdintaa! Jos se paljon parjattu työttömyys lähtee laskuun niin ehkäpä asuntokauppakin lähtee luistamaan. Ja hinnatkin sen myötä nousuun entisestään. Joskus miettii, että mihin asti se nousu voi oikein jatkua..
No kuitenkin, kyllähän tässä haaveillaan sen sängyn lisäksi myös enemmästä tilasta ja hei, mikä unelma olisikaan esimerkiksi astianpesukone ensimmäistä kertaa ikinä yksin asuessa!

Tajusin, että tämän päivän jälkeen enää viisi (5!!) työpäivää ennen lomaa! Ja voi kun pääsisi köllimään ”kesälaitumille” (hyi mikä sana :D) edes kolmeksi viikoksi, mutta kyllä puolitoista viikkoakin kelpaa vallan mainiosti.
Lähiaikoina luvassa muuten taas arvontaa blogissa, joten pysykäähän kuulolla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.