Rayban-uutuudet x 2

Huomenta! Pitkästä aikaa ajattelin esitellä hieman ostoksia, näidenkin hankinnasta on kulunut jo varmaan muutama kuukausi, mutten ole jotenkin muistanut koko asiaa, vaikka toiset uutuuslasit ovatkin olleet jo todella ahkerassa käytössä (niinä perhanan päivinä kun on paistanut).. Ja tosiaan, lähiaikoina en ole ostanut oikeastaan, no en aikalailla yhtään mitään erikoista, joten eipä ole kummemmin mitään esiteltävääkään ollut.
Tasaisin väliajoin olen ostanut Campadresta vaikka mitä. Ensimmäisen Gaggia-espressokeittimeni, untuvapeiton, untuvatyynyjä, mariskooleja, lakanoita..ja mitäköhän vielä. Mikäs siinä kun edullisesti saa! Viimeinen löytöni Campadresta oli nimittäin kahdet aurinkolasit, arskat oli nimittäin olleet jo hetken ostoslistalla muttei eteen ollut osunut oikein mitään täydellisiä. Etsintäoperaatio oli käynnissä jo Floridan reissulla keväällä, mutta jotenkin pihiys iski siellä päälle. Kannatti näköjään kuitenkin odottaa Campadren kamppiksia!
RayBanin kamppiksesta tilasin kahdet lasit, ruskeat kaveriksi RayBanin Cats 1000-laseille, jotka ovat jo pari vuotta olleet aivan lempparit (hyvän tuurin löytö Saks 5th Avenuen Outletistä Jerseystä!!) ja turkoosilasiset aviatorit aka ”blogilasit” 😀 

Mun pitäisi kertakaikkiaan käydä jossain liikkeessä kiristyttämässä vanhoja aviatoreita, jotka tuppaavat aina melkein tippumaan päästä. Tai oikeastaan pitänyt mennä kiristyttämään jo sen 5v ajan kun olen ne lasit omistanut. Nuo uudet kuitenkin jostain syystä istuvat päähän paljon napakammin, mysteerijuttu..

Näitä ruskeita olen pääasiassa nyt käyttänyt, mutta ihan rakastunut molempiin! Ovat Cats 1000:net pysyneet visusti kaapin pohjalla ;D Näiden malli on RB4147 710/51, jos jotakuta kiinnostaa.

Turkoosi on mun aivan ehdoton lempiväri, jonka vuoksi tykkään näistä vielä enemmän! Saisi tulla nyt viimeinkin ne helteet, että saisi brunan pintaan, turkoosihan vain korostaa nimittäin kesäihoa 😉
Eipä tosiaan tarvitse ainakaan hetkeen katsella aurinkolaseja, joten voi vetää yhden viivan yli hankintalistalta. Kovasti yritän edelleen kituutella sen Balenciagan Giant 12 hankinnan kanssa, jota olen vatvonut jo vuoden päivät.. Laukkurahat olisivat jo kasassa rahastosäästöissä, mutta tiedättekö sen pihiyden mikä iskee kun on saanut säästettyä?! Ei enää sitten raaskikkaan. Ehkä sitten syksyllä voisi yrittää keksiä taas jonkun syyn palkita itseään 😀 Ainahan niitä syitä keksii kun alkaa miettimään hahah.
Mennään jo puolessavälissä viikkoa, oho. Ihanaa keskiviikkoa kaikille, terkuin Iines 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.